Olen tiviisti seurannut tekijänoikeuskeskustelua Yö-yhtyeen tiimoilta. Vaikutelmaksi on jäänyt se, että jos allekirjoittaa kustannussopimuksen, niin menettää kaikki oikeutensa valvoa omia tekijänoikeuksiaan. Ja teoksesta saadut tulot rajoittuvat sopimuksessa mainittuun pieneen provikkaan.
Tekijänoikeuksilla rikastuvat vain niiden oikeuksien omistajat. Oprah Winfrey päätti jo uransa alussa, että tyytyy pienempään palkkaan, mutta pitää kaikki oikeudet omiin TV-ohjelmiinsa itsellään. Päätös oli viisas. Hänen vanhat TV-shownsa pyörivät lukemattomilla TV-kanavilla ympäri maailmaa. Hänen omaisuutensa arvo on tällä hetkellä vähintään 2,5 miljardia dollaria.
Kuuluisa kirjailija J. K. Rowling ei tehnyt sopimusta kustantamon kanssa, vaan agentuurin. Agentuurille menee vain provikka ja kaikki oikeudet säilyvät kirjailijalla. Esim. ensimmäisen kirjan USA:n julkaisuoikeuksista käytiin huutokauppa, jonka loppusummaksi tuli 100.000 dollaria. Elokuva-oikeudet tietysti myytiin erikseen. Useinhan esim. lelufirmojen kanssa tehdyt sopimukset voivat olla arvoltaan moninkertaisia itse kirjan tuottoihin verrattuna.
Löytyykö Suomesta tälläistä agentuuria, joka kilpailuttaisi kustantamot ja antaisi kirjailijan pitää kaikki oikeidet itsellään?
Kustannussopimus vai ei?
2
329
Vastaukset
Kaikki Suomessa tuntemani agentuurit ovat suuntautuneet ulkomaanmyyntiin, ja monet ovat lisäksi kustantamojen omistuksissa. Meillekin soisi silti tulevan joustavampia sopimusmalleja, vaikka epäilenkin, josko niitä tulee Suomen kokoisille markkinoille vähään aikaan saati koskaan. Varsinkin esikoiskirjailijalla voi olla vaikea vaatia kovin korkeita prosentteja itselleen, koska painosmäärät ovat pienet ja kirjan julkaisuun liittyy paljon kiinteitä kuluja (kansien suunnittelu, kustannustoimittaminen, jne), jotka täytyy kattaa jotenkin.
Omien tekijänoikeuksien valvonta on minusta tässä se mielenkiintoinen osuus, jota ihan oikeasti kannattaa tarkkailla soppareita tehdessä. Muistaakseni laki määrää oletuksena niin, että luovutetut oikeudet säilyvät kustantajalla niin kauan kun kustantaja hyödyntää niitä, eli ne säilyvät kustantajalla niin kauan kun kirjaa painetaan. Jos painoksia ei tehdä, oikeudet palautuvat tekijälle tietyn ajan kuluttua. Samanlaista kieltä käytetään usein myös kustannussopimuksessa, eli mukaan on liitetty (tai ainakin pitäisi liittää) klausaali, jonka perusteella oikeudet palautuvat tekijälle tietyn ajan jälkeen.
Tämähän on nykyään tietynlainen ongelma, koska tarvepainatus ja digitaaliset julkaisut hämärtävät rajoja siitä, miten esim. painoksia pitäisi sopimusten mukaan tulkita. Sen takia nyt on tietääkseni alettu siirtymään enemmän aikapainotteisiin soppareihin, eli kustantajalla on oikeus julkaista teosta esim. kolmen vuoden ajan, minkä jälkeen sopimus voidaan joko purkaa tai uusia. Tässä mielessä siis nyt on tietyllä tapaa paremmat sopimusmahdollisuudet kuin niillä, jotka ovat tehneet sopimuksen vuosia sitten ja joilla oikeudet eivät ole syystä tai toisesta ehkä palaudu, koska sopiessa ei osattu ottaa huomioon esim. tarvepainatusta.
Näistä muuten sellainen huomio, että Kirjailijanliiton ohjeiden mukaan jokaisesta julkaisuformaatista pitäisi aina sopia erikseen. Eli ei ikinä niin, että luovuttaa mitään kysymättä kaikki oikeudet kustantajalle, vaan luovutettavat oikeudet kuuluisi eritellä omine ehtoineen (kovakantinen, e-kirja, äänikirja, jne). Ja mitä enemmän oikeuksia myy, sitä enemmän niistä pitäisi myös saada palkkiota. Sitä en tiedä, toteutuuko tämä nykyään vaikkapa e-kirjojen suhteen, vai haluavatko kustantajat ne tällä hetkellä oletuksena suostuakseen edes ottamaan teosta julkaisuun. Käännösoikeudet sen sijaan myydään oletuksena erikseen, mutta kustantaja saattaa ottaa niistä provikkaa.
Näitä kaikkia voi onneksi selvittää tarvittaessa Kirjailijaliiton lakimiehellä, eli kun saa sopimuksen eteensä, niin ei kannata heti allekirjoittaa vaikka kuinka tuntuisi että pitäisi, vaan sopimus kannattaa ottaa kotiin ja katsoa sitä rauhassa, ehkä näyttää sitä parille kaverille ja samalla tarkastuttaa myös Kirjailijaliiton lakimiehellä. Ja neuvotella kannattaa aina. Varsinkin pienemmät kustantamot voivat olla valmiita malleihin, joissa vastuut jaetaan kustantamon ja tekijän kesken, jolloin oikeuksia voi olla helpompi jättää omaan hallintaan.
Hereilläolo siis ehdottomasti kannattaa kun on menossa neuvottelemaan, mutta näkisin sen niin, että joustoa löytyy jos on hyvät tiedot alasta ja on itsekin valmis tekemään kompromissin, kuten tässä Oprah Winfreyn tapauksessa.
Sitten tietysti jos haluaa säilyttää kaikki oikeudet tiukasti itsellään, niin omakustantajille löytyy monenlaisia palveluita, joiden kautta pystyy teettämään kirjan ammattilaisten avulla. Tällöin joutuu pistämään ensin omia rahojaan likoon, mutta sen jälkeen tekee paljon kovempaa voittoa. Jos on yhtään yrittäjähenkinen, niin nämäkin on nykyään täysin varteenotettava vaihtoehto. Ei meillä siis ainakaan päätökset lopu, kun tulee aika miettiä niitä sopimuksia.- Fotoni
Erittäin ansiokas ja seikkaperäinen vastaus viimeistä kappaletta lukuun ottamatta.
Omakustannepuolella vallitsee aikamoinen viidakko mitä palveluiden tarjoajiin tulee ja edes minimaallisen näkyvyyden saaminen omalle teokselle on todella haastavaa.
Jos on mahdollisuus saada kustannussopimus se kannattaa ehdottomasti esikoiskirjailijan ottaa verrattuna omakustanteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597482Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421756
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707