Suomiporot muuttavat verotusta

Raha-ratkaisee

Virossa tekeillä täyskäännös alkoholiverotukseen, syynä hyytynyt viinaralli – yksi kuva kertoo karusti, miksi suomalaiset suuntaavat Latviaan

(KUVA: ALEKSI JALAVA / IS)
Julkaistu: 7.4. 21:10

Viron kesällä 2017 tekemän reilun alkoholiveron noston uskotaan houkutelleen suomalaiset viinaostoksille Viron sijasta entistä useammin Latviaan.
Viron politiikan käänteet ovat nopeita. Vaalit voittanut reformipuolue on jäämässä oppositioon, vaikka puolueen puheenjohtaja Kaja Kallas nimettiin vasta perjantaina hallitustunnustelijaksi ja pääministeriehdokkaaksi.

Puolueiden välisen sopimuksen mukaan pääministerinä jatkaisikin keskustapuolueen Jüri Ratas. Keskustan lisäksi hallitukseen ovat nousemassa konservatiivinen Isänmaa ja oikeistopopulistinen Ekre. Puolueilla on 56 parlamentin 101 paikasta.


Matkailu Viroon on hyytynyt. Yhtenä syynä pidetään alkoholiveron nostoa vuonna 2017. (KUVA: TUOMAS SELÄNNE)

Toinen yllätys on se, että Viro aikoo laskea alkoholin verotusta, jos suunniteltu keskustapuolueen, Ekren ja Isänmaan hallituskoalitio toteutuu. Syynä aiotulle muutokselle on viinarallin hyytyminen. Aiheesta kertoi Eesti Rahvusringhääling (ERR) eli Viron yleisradio.

Viron kesällä 2017 tekemän reilun alkoholiveron noston uskotaan houkutelleen suomalaiset viinaostoksille Viron sijasta entistä useammin useammin Latviaan.

Iso vaaliteema

Alkoholivero oli yksi isoista vaaliteemoista Virossa. Viime vaalikaudella alkoholiveroa oli korotettu. Tavoitteena oli tuolloin saada lisätuloja valtiolle.

Tavoitteissa ei kuitenkaan onnistuttu, vaan virolaiset ja suomalaiset lähtivätkin Viron sijaan alkoholiostoksille Latviaan.
Lue lisää: Virossa yllätyssopu hallituksesta – vaalivoittaja reformipuolue jäämässä oppositioon
IS selvitti viime kesänä, että alkoholin hinnassa on selvä ero Viron ja Latvian välillä. Latviassa useat suositut alkoholituotteet olivat kesäkuussa 2018 selvästi halvempia kuin Virossa.
Lue lisää: Oluet, siiderit, lonkerot, viinitonkat... Katso jättitaulukko: Näillä hinnoilla juomat saa Suomesta, laivalta, Virosta ja Latviasta
Alla oleva kuva, jossa on vertailtu Viron ja Latvian hintoja kesäkuussa 2018, kertoo karusti, miksi viinaralli Suomesta on suuntautunut entistä enemmän Latvian suuntaan. Viime kesänä lavan nelosolutta sai Latviasta alle 11 euroon, kun Virossa siitä joutui pulittamaan peräti kuusi euroa enemmän. Koskenkorvan litrahinnassakin oli 2,5 euron ero Latvian hyväksi.


Marraskuussa 2018 IS selvitti, kuinka paljon Tallinna on kallistunut 10 vuodessa. Selvisi, että esimerkiksi Koskenkorvan litrahinta oli noussut tuona aikana peräti 127 prosenttia.
Lue lisää: Kossulitra 127% – IS selvitti: Näin paljon Tallinna on kallistunut 10 vuodessa
Suomalaisturistien hiipunut Viron matkailu nousi isoksi puheenaiheeksi loppuvuonna 2018. Tuolloin IS:n lukijat muun muassa kertoivat, että Viro näyttäytyy heille nykyään kalliina maana. Lukijat myös paheksuivat virolaisten suhtautuvan suomalaisiin ylimielisesti, ja palvelua ravintoloissa kuvattiin tympeäksi.


(KUVA: TOOMAS VOLMER)

Lue lisää: Viro huolestui suomalaisturistien katoamisesta – IS:n lukijat haukkuvat ”ynseäksi”: ”Jopa suomalaiset ovat heidän rinnallaan kohteliaita”
Yhden hätkähdyttävän huomion Viron nousseista hinnoista teki virolainen Rahageenius-lehti, joka kertoi joulukuussa 2018 virolaisen Saku-oluttölkin maksavan jo Tallinnassa enemmän kuin Helsingissä.
Lue lisää: Virolaislehti bongasi ”historiallisen” käänteen: Saku-olut on nyt Helsingissä halvempaa kuin Tallinnassa
Katso tästä kesäkuussa 2018 tehty vertailu juomahinnoista Suomessa, Virossa ja Latviassa.

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä. https://infogram.io/p/56f4c9495f6948257e28ef30d71f429b.png

Katso tästä, kuinka hinnat ovat nousseet Virossa. Vertailu on tehty marraskuussa 2018.

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä. https://infogram.io/p/21fee28e465fb55bf53c9f9e8dffec21.png

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hhhdkkdld

      Jos viina on syy miks maahan matkustetaan niin eipä siellä mitään syytä ole käydä. Laiva siis kohti ruotsia ja ahvenanmaata.

    • Riikan.reitti

      Säännöllinen laivareitti Riikaan olisi varustamolle oikea kultakaivos. Viinan hinta ohjaa suomalaisten risteilykäyttäytymistä. Ei ole pitkäkään aika kun mäyräkoiran viinaa sai taxfreestä 50 eurolla. Nyt hinta on melkein tuplat. Se vie asiakkaita ja ajaa varustamot perikatoon.

      • liikaa.viinaa

        " Ei ole pitkäkään aika kun mäyräkoiran viinaa sai taxfreestä 50 eurolla. Nyt hinta on melkein tuplat. Se vie asiakkaita ja ajaa varustamot perikatoon. "
        Eipä liene koskaan myyty taxfree-myymälässä viinaa "mäyräkoirissa", koska aina on ollut tuontirajana 1 litra väkeviä verottomana.


      • Noin-helposti

        Miksi Riikaan? Me soitamme rajaliikkeeseen ja he toimittavat lastin sovittuun paikkaan Tallinnassa. Viimeksi paikaksi oli sovittu Kalamajan katu. Siellä lastin siirto kävi kätevästi.


      • Matkasta.nautitaan
        Noin-helposti kirjoitti:

        Miksi Riikaan? Me soitamme rajaliikkeeseen ja he toimittavat lastin sovittuun paikkaan Tallinnassa. Viimeksi paikaksi oli sovittu Kalamajan katu. Siellä lastin siirto kävi kätevästi.

        Riikan matkalla ehtii kuljettajakin nauttimaan laivamatkasta. Tallinnan reitillä ei käytännössä uskalla nauttia kuin yhden tuopin, koska Virossa on 0,2 promillen sääntö.


      • muuttui10vuotta.sitten
        liikaa.viinaa kirjoitti:

        " Ei ole pitkäkään aika kun mäyräkoiran viinaa sai taxfreestä 50 eurolla. Nyt hinta on melkein tuplat. Se vie asiakkaita ja ajaa varustamot perikatoon. "
        Eipä liene koskaan myyty taxfree-myymälässä viinaa "mäyräkoirissa", koska aina on ollut tuontirajana 1 litra väkeviä verottomana.

        Väkeviä viinoja saa tuoda 10 litraa henkilö. Koiran nimi ei vaikuta asiaan.


    • lavalaveen

      "Viime kesänä lavan nelosolutta sai Latviasta alle 11 euroon"

      Ei ole paha hinta lavallisesta IV-kaljaa.

    • liikaa.kaljaa

      Tuon lavallisen kuljettamiseen tarvitaan jo peräkärry tai kuorma-auto. Ainakaan Tallinnassa ei ole missään kaupassa trukkia kuormaamassa.

      • eesti.tutuksi

        Superalkossa äijät roudaa lavan tai lavat trukilla suomalaisten pakettiautoihin. Ammattilaisilla on siellä pakussa pumppukin niiden tarkempaan siirtelyyn auton sisällä.


      • trokari

        Kyllä on trukit viinakaupolla. Myös Latviassa. Lavallinen elämän eliksiiriä nousee näppärästi Transitin kyytiin.


      • Rahti-Rane
        eesti.tutuksi kirjoitti:

        Superalkossa äijät roudaa lavan tai lavat trukilla suomalaisten pakettiautoihin. Ammattilaisilla on siellä pakussa pumppukin niiden tarkempaan siirtelyyn auton sisällä.

        Pumppukärryt painaa ainakin 50 kiloa. Vähintään 5 kaljalavaa lähtee kuormasta pois niiden vuoksi. Taitava trukkikuski tönii lavan trukinpiikeillä kohdalleen. Tosin nuuka lemppaa juomat kyytiin ilman lavoja, koska lavakin painaa parikymmentä kiloa.


      • peruskoulu.jäi.kesken
        Rahti-Rane kirjoitti:

        Pumppukärryt painaa ainakin 50 kiloa. Vähintään 5 kaljalavaa lähtee kuormasta pois niiden vuoksi. Taitava trukkikuski tönii lavan trukinpiikeillä kohdalleen. Tosin nuuka lemppaa juomat kyytiin ilman lavoja, koska lavakin painaa parikymmentä kiloa.

        Kaljalavassa on toista tuhatta tölkkiä. Joku pöljä sekottaa taas laatikon lavaan.


      • Hahmotusvajakki-tietty
        peruskoulu.jäi.kesken kirjoitti:

        Kaljalavassa on toista tuhatta tölkkiä. Joku pöljä sekottaa taas laatikon lavaan.

        Tietenkin se, joka ei osaa hahmottaa asioita.


    • Suomijuopot

      Olen aina ihmetellyt järjettömiä määriä laivoilta alkoholia kantavia ihmisiä. Siinä voidaan puhua jo alkoholismista jos ulkomailta pitää hakea halvemmalla viinaa kärryillä.

      • Se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, siksi hyvässä nousuhumalassakin saa lain mukaan ajaa , myönsi päihdetyöntekijä hämeenlinnasta.


      • Paljon-jobbareita

        Ei ne alkoholistit sitä sieltä hae. He ostavat Suomesta. Vaikka pimeenä.
        Ne on jobbarit eli myyvät eteenpäin, jotka lasteja raijaa. Tai sitten varaudutaan isompiin juhliin.


    • Hulluhemmo

      2 henkinen talous ja päivällisellä ruokajuomana olut on viikossa 14 pulloa.
      Sauna ke ja la. Saunaoluet ke 4 ja la 6 eli viikossa kori.
      Vuodessa 52 koria tasaisella kulutuksella.

      • Vanhaksi-menee

        Eli lavallinen kestää kaksi vuotta. Puolet menee vanhaksi.


    • halpaaon

      Ja veronmaksajat maksaa tuonkin viinarallin yritystuen muodossa.

      • Loistava-sijoitus

        Viinassa ei raha mene koskaan hukkaan!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe