300M 3.5 alkaa käymään huonosti ja sammuu moottoritiellä

300M

Ostin -99 mallisen 300M auton. Noin 60km matkan jälkeen auto alkoi nykimään kun painoin kaasua hieman reippaammin, eikä auto kiihtynyt. Vauhti alkoi hiljenemään ja lopulta jouduin pysäyttämään auton moottoritien varteen.

Uudelleen käynnistäessä lupaili ja käynnistyi noin sekunniksi, mutta tällöin tyhjäkäyntikierrokset olivat pienemmät kuin normaalisti ja kaasua painaessa ei ottanut kierroksia / pätki.

Auton jäähdyttyä 30min alkoi toimimaan taas normaalisti. Seuraavana päivänä ajoin 10km matkan ja taas auto toimi normaalisti.

Mikähän tällaisen vian voisi aiheuttaa? Jotenkin tuo lämpeäminen edesauttaa vian esiintymistä ja jäähtyessään toimii taas normaalisti.

11

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KallistaTouhua

      Tuo moottorihan on tunnettu siitä, että siinä on mielenkiintoisia ominaisuuksia, joku voisi jopa sanoa että vikoja.

      Öljykanavat tuppaa muurautumaan umpeen, jolloin laakerit ei saa öljyä, ja kone leikkaa lopulta kiinni. Tuo voi olla yksi syyllinen ongelmiisi.

      Toinen mikä tulee mieleen, on se, että kyseinen moottori käy kuumana. Jos männät alkaa hirttämään kuumuuden vuoksi pytyissä kiinni niin käyntiongelmat voi tulla siitäkin.

      Itse en hirveästi ajaisi autolla ennenkuin ongelman laatu ja korjaustarve on selvinnyt.

      Edellinen omistaja varmasti tietää missä vika on, joten vianselvitys on ehkä helpointa aloittaa kysymällä edelliseltä omistajalta.

      Korjauksen kustannusarvio voipi sitten olla enemmän kuin auton nykyinen arvo... kannattaa varata nirtopurkki jo valmiiksi.

      • 300M

        Minusta vika ei ole ns. mekaaninen, vaan jokin sähkövika. Käy todella siististi ja ei minkäänlaisia kolinoita kuulu. No onneksi on autoliikkeistä ostettu auto niin kuluttajaneuvojan mukaan autoliike osallistuu korjauskuluissa 200e tai jos yli tonnin, niin kaupan voi purkaa.


      • KallistaTouhua
        300M kirjoitti:

        Minusta vika ei ole ns. mekaaninen, vaan jokin sähkövika. Käy todella siististi ja ei minkäänlaisia kolinoita kuulu. No onneksi on autoliikkeistä ostettu auto niin kuluttajaneuvojan mukaan autoliike osallistuu korjauskuluissa 200e tai jos yli tonnin, niin kaupan voi purkaa.

        Toivotaan parasta, ihan hyvä tuo että on liikkeestä ostettu.

        Itse en uskaltaisi ostaa tuolla moottorilla varustettua autoa :)


      • hayden24

        Koneiden oil sludge ongelmat johtuu pitkälti vääristä öljyistä (mineraali) tai liian pitkistä vaihtoväleistä. Itse koneessa ei juuri ole mitään vikaa ja kestää hyvin 300tkm oikealla hoidolla, mutta noi vaihdot pitää tehdä tarpeeksi tiheään jo uudesta lähtien.

        Koneen temppuilu voi johtu joko sytytinyksikön tai kampiakselin asentotunnistimen tms. anturin temppuilusta. Autosähköpuolelle lukemaan vikakoodit koneesta, kyllä siellä jotain näkyy.


    • Jjenkki

      Ensiksi kannattaa varmaan tutkia vikakoodeja jos niitä löytyy.

    • 300M

      Hain auton korjaamolta, vikaa ei selvästi löytynyt. Chryslerin testerillä ei löytynyt vikakoodeja, anturit ja boksit toimivat moitteettomasti.

      Chrysleriltä löytyi tiedote, jossa sanoivat, että polttoainepumppu aiheuttaa samanlaisia oireita ja siihen oli ohjelmistopäivityskin. Yhdessä jenkkeihin erikoistuneessa korjaamossakin heti epäilivät polttoainepumppua.

      Ehkä se vika tuolta löytyy...

    • visionss

      Kerrohan sit mikä oli vikana ja tuliko kalliiksi.
      Itsellä oli hieman samaa vikaa eräässä jenkissä ja sen aiheutti läpi lyövä puola. Kylmänä toimi ihan ok mut lämpösenä lähes sammui.
      Tämä jätti kyllä koodin heti mut silti kärsin vaivasta monta viikkoa.

    • Lämpötilaantureista myos voi etsiä syyllistä ,

    • Anonyymi

      Onnea! Olet lyönyt kätesi oikein kunnolla paskaan! Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

    • Anonyymi

      tenttuu tankkiin.. kevät ja syys kelien vaihtelut kehittävät vettä tankkiin.

      • Anonyymi

        Öljysihti on noissa kuin anus aukko?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe