Teneriffalla

Olin Americasissa vuonna -96. Istuin illalla partsilla, josta näki hyvin kentälle tulevat matkustajakoneet. Sitten huomasin viisi kirkasta valoa korkealla taivaalla lentämässä minusta osittain poispäin valtavalla nopeudella. Hyvin pian valot erkanivat toisistaan ja hävisivät. Jos ne olivat Naton hävittäjiä, niin miksi niillä olisi ollut laskeutumisvalot päällä ja suunnattuna sivulle tai taaksepäin. Matkustajakoneiden nopeus lienee vajaa 500 km/h muutama kilometri ennen kenttää. Matkustajakoneisiin nähden valot liikkuivat todella kovaa vauhtia. Olen nähnyt sotilaskoneita monesti, mutta en liikkuvan noin nopeasti. Kohteet olivat UFOja, koska en tunnistanut niitä.
1589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos nähdyt kohteet olisivat olleet Naton hävittäjiä, niin niiden olisi pitänyt lentää kaksin-kolminkertaisella äänennopeudella. Sellaisessa nopeudessa niin jyrkän käännöksen tekeminen on aika vaikeaa. Onko hävittäjissä laskeutumisvaloja muualla kuin etulaskutelineessä? Laskutelineet alhaalla lentäminen yliääninopeudella lienee aika uskaliasta(mahdotonta ilmanvastuksen takia).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Töllääjä kirjoitti:

Olin Americasissa vuonna -96. Istuin illalla partsilla, josta näki hyvin kentälle tulevat matkustajakoneet. Sitten huomasin viisi kirkasta valoa korkealla taivaalla lentämässä minusta osittain poispäin valtavalla nopeudella. Hyvin pian valot erkanivat toisistaan ja hävisivät. Jos ne olivat Naton hävittäjiä, niin miksi niillä olisi ollut laskeutumisvalot päällä ja suunnattuna sivulle tai taaksepäin. Matkustajakoneiden nopeus lienee vajaa 500 km/h muutama kilometri ennen kenttää. Matkustajakoneisiin nähden valot liikkuivat todella kovaa vauhtia. Olen nähnyt sotilaskoneita monesti, mutta en liikkuvan noin nopeasti. Kohteet olivat UFOja, koska en tunnistanut niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu