Etuutta, jota et yhteiskunnalta saanut

Riittävästi.tuettu

Saatujen etujen joukossa oli kirjoitus, jossa harmiteltiin niitä henkilöitä, jotka ovat kiitollisia yhteiskunnan antamista etuuksista. Jospa listaisimme niintä etuuksia, joita olisimme itsellemme tarvinneet, vaan emme ole saaneet.
Ja tarkoitan vain omakohtaista tarvetta, en tässä tapauksessa esim. maailman rauhaa, en poliisien lisätarvetta enkä laitospaikkojen valvonta- ja hoitolisäystä, jollei hän joka niitä tarvitsee, ole siellä laitoksessa itse, enkä omien lasten tarpeita, ihan vain omia ja itseen kohdistuvia tarpeita.
Omalle kohdalleni löydä ainuttakaan.

18

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kojotti

      Ilman muuta lastensuojelua.

    • Lapsena ja nuorena tehdystä työstä ei kertynyt eläkettä ( ainakin viisi vuotta ). Samoin myös lyhyistä pätkätöistä ei kertynyt eläkettä ( kaksi vuotta yhteensä). Karkeasti arvioituna, kymmenen vuoden työ, mistä ei eläkettä kertynyt. Samoin myös opiskelusta ei meidänikäisille kerry eläkettä mutta tulevaisuudessa kait nuoremmat saavat ammattikorkeakoulu ja yliopisto opiskeluista eläkettä.

      • Sama mulla. Harmittaa tuo eläkkeen kertymättömyys yksitoista vuotiaasta asti tehdyistä töistä.


      • Riittävästi.tuettu

        No niinpä itselläkin on, en enää nykyisin ole sitä muistanut. Joskus sitä laskeskeltiin. Ennen 24 ikävuotta vakituista työsuhdetta kertyi 4,5 v. Siihen pätkätyösuhteita ehkä pari vuotta päälle.


      • Bengalitikku

        Samoin. Työvuosia jäi eläkelaskurin ulkopuolelle. Pännii ja tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Tämähän on ollut suuri virhe, mitä nyt 'oikaistaan' eläkeikää nostamalla, alkuvuosi noteeraamalla. Säätäjät ovat pihalla. Tehty j o t a i n ja tehty u u d i s t u s = huononnus suurille ikäryhmille.
        Ja eliniänkerroinkin räpsäytettiin tähä myrkkykeittoon, vaikka työhistoriaa on 42 vuotta.
        Eläkeindeksin jäädytys.
        Sitähän on tehty työtä eläkeläisyyttä ajatellen ja sitten päättäjiltä tällainen taannehtiva huononnus.

        Mitenkähän yritysmaailmassa samankaltainen sopiminen ja kauppa sujuisi.
        Ei alkuunkaan.
        Mutta ihmisillehän voi tehdä mitä vaan Suomessa.


    • ö-Öö

      Jotain harkinnanvaraisia.

      Jotka torpattu, noh, sitten menty jotenkin muuten. Se vaan tullut yhteiskunnalle kalliimmaksi. Perusjutut kyllä toimineet.

      Mä ite peräänkuulutan tarveharkintaa mm. lapsilisiin ja eläkkeisiin. Noit kuitennin helpompia, ne voidaan laskea taskulaskimella, ei pärstäkertoimella tai pikkuvirkamiehen ammattitaidottomuudella.

      =DW=

    • tööttt

      Äidin kertoman mukaan olin keskenkasvuinen alipainoinen sikiö syntyessäni maailmaan -en esm saanut käydä samaa rokotusohjelmaa läpi mitä muut eppuluokkalaiset kansakoulussa - tubia sotien jälkisees maassa oli aika pa,ljon - ensimmäiset rokotukset tubi-ja nautaeläinten tubia vastaan sain aikuisikäisenä. ihan tavallista oli ettälapsena tehtiin paljon työtä - mitä ei noteerattu miksikään oikeaksi työksi eikä mitään eläkettä siitä kertynyt -vammaisten piti itse tienata opiskeluansionsa.

    • Paloma.se01

      En ole koskaan saanut äitiyspakettia, en edes äitiyslomaa. Ensimmäisen lapsen synnyttyä otin itse palkatonta lomaa pari kuukautta, toisen lapsen syntymän jälkeen olin kahden viikon päästä osittain jo työssä. En saanut koskaan mitään melkein ilmaista tai ilmaista synnytyssairaalahoitoa tai kätilöä tai vauvojen lääkärinhoitoa.
      Ruotsissa olen saanut nauttia yhteisillä varoilla tuetusta terveydenhoidosta, hammashoidosta, lasten koulutuksesta, ilmaisista kirjastoista jne. Meillä on hyvä elää Pohjoismaissa, vaikka tietyt tahot haluavatkin romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan ja viedä meidät takaisin sata vuotta takaisin ajassa luokkayhteiskuntaan jossa vain varakkailla oli ehjät hampaat ja koulutus turvattu.

      • Bengalitikku

        En ole käyttänyt kunnallista hammashoitoa kuin vasta pari vuotta: uusi hoitola,,uudet laitteet. Kaikkea eivät osaa, mut jotain sentäs.
        Siis 60 vuotta yksityistä hammashoitoa. Toki ensin vanhempain kukkarosta.
        Nykyisin ajattelen, että kuittaan maksamiani kunnallisveroja nyt itselleni kun tarvitsen.


      • Paloma.se01
        Bengalitikku kirjoitti:

        En ole käyttänyt kunnallista hammashoitoa kuin vasta pari vuotta: uusi hoitola,,uudet laitteet. Kaikkea eivät osaa, mut jotain sentäs.
        Siis 60 vuotta yksityistä hammashoitoa. Toki ensin vanhempain kukkarosta.
        Nykyisin ajattelen, että kuittaan maksamiani kunnallisveroja nyt itselleni kun tarvitsen.

        Meillä on kyllä kunnallinen hammashoito aivan samanveroista yksityisten tarjoamien palvelujen kanssa. Myös erityishammashoito on kunnallista. Folktandvården on Landstingetiin kuuluva ja käyn aina siellä. Ei meillä täällä landella edes ole mitään muuta lähettyvillä. Ei kuitenkaan mitään erityisen halpaa lystiä; maksan 600.1200 kr kerralta, hampaidenpuhdistuksesta, riippuen ajasta ja aineista ja mitä tutkimuksia on tehty.
        Hammashoitajat iloisia, herttaisia nuoria naisia. Ei kivaa, kun joudun käymään kolmesti vuodessa, mutta tapaan sanoa että se sattuu enemmän kukkarossani kuin suussani.


      • ö-Öö
        Bengalitikku kirjoitti:

        En ole käyttänyt kunnallista hammashoitoa kuin vasta pari vuotta: uusi hoitola,,uudet laitteet. Kaikkea eivät osaa, mut jotain sentäs.
        Siis 60 vuotta yksityistä hammashoitoa. Toki ensin vanhempain kukkarosta.
        Nykyisin ajattelen, että kuittaan maksamiani kunnallisveroja nyt itselleni kun tarvitsen.

        Kunnallinen hammashoito

        Juu on. Menee tosin sote-tyylillä. Ramppasin kaupungin, sekä yksityisen vastaanotoilla. Palveluseteli. Kaupungin vastaanotoillakin kahdessa eri paikassa, kun yks hampaanpoisto meni suteen ja jäi siruja. Kummajuttu muuten, oli hankalajuurinen ja sitä sorkittiin kauan, mutta miks ei kuvattu, että ois nähnyt jäikö mitään. Viimestä sirua kun alko puskeen ulos, otin tonget ja nyppäsin ite.

        Resurssipulahan se, mutta miten lie kustannusten kanssa. Mua epäilyttää maakuntahallinnon lisäks valinnanvapaus.

        Miten mennenee pöndellä, ei hajuakaan. Lähe nyt sitten jostain jänkhältä satojen kilometrien päähän itse valitsemallesi lekurille, joopajoo.

        =DW=


      • Bengalitikku

        Lähikunnassa on kokeiluvv:sta. Yksityisellä puolella saa sitren niiden lääkäreiden aikoja, minne kukaan ei halua mennä, kun ovat surkeita.
        Surkeita lääkäreitä työllistetäön. Niin ja se vv-piste on muutaman kymmenen kilsan päässä.
        Very nice.
        Huraa huraa!


      • Bengalitikku

        Ai, niin. Itse hampaista. Aamulla oli kauhu-uutinen, että hoitamattomasta hampaista verenkiertoon lähtevä bakteeri voi mennä aivoihin ja aiheuttaa alzheimeria.


    • samakuied

      -vauhtia kallossa valmiina - tuttua nimikettä nuoruusvuosilta - vanhemmalla iällä joutui ememmänkin rusikoivan väkivallan kohteeksi - silmäkin puhkaistiin - joten työeläkkeelle pääsi100% invalidina ja aivovammaisna.

    • jotain-rajaa-

      Suomalaisuuden menettäminen on pahin etuus, josta ovat luopuneet. Kaikki pitää tehdä ja ajatella ulkomaalaisten kautta.

    • Paloma.se01

      Hyvinvointivaltion tarjoamaa elämäntapaa joka perustuu vastuulliseen yhteisten varojen käyttöön ja progressiiviseen verotukseen ei ehkä osaa arvostaa samalla tavalla ellei ole elänyt ilman sen suojaverkkoa.

    • hejasverige

      En ole saanut asuntoa enkä taskurahaa, koska olen valkoihoinen ja syntynyt Suomessa. Ensin on hävitettävä kaikki omaisuus, jotta pääsee samalla viivalle kuin maahanmuuttajat. Mutta onhan se solidaarista, kun Suomi on koko Afrikan Kela. Pitäisi lähettää tämän päiväisestä lumimyrskystä livestreamia Marokkoon. niin se voisi hillitä tulijoita. Sitten vielä nuorison musiikkia taustalle, niitä kamalia naisartisteja, jotka yrittää räpätä, kun laulutaito puuttuu.

    • Mitähän-Rinne-sanoisi

      Kohtahan tulee uusi hallitus. Pyytäkäämme indeksikorotusta ja korvausta menetetyistä eläkevuosista 16 - 24 ikäisinä. Taannehtivuuskin on valtti.
      Tosin itse aloitin kesärenkinä jo 13 ikäisenä. Ei ollut veruketta jäädä nälkään makaamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe