Vain meikäläiset pääsevät taivaaseen, sillä ei ole useampaa tietä Taivaan Kunniaan, kuin vain kaita tie. Kaikki muut ovat teikäläisiä, vaikka kuinka väittäisivät myös olevansa meikäläisiä.
Meikäläisyydestä on irtaantunut aikojen aikana lukuisia eriseuroja, jotka eivät ole enää olleet osa meikäläisyyttä, vaan ovat joutuneet eroon Jumalan lasten keskinäisestä rakkaudesta.
Meikäläisyys on aina pysynyt samanlaisena. Ihan samalla tavalla meikäläisyydessä ovat isämmekin ennen myös uskoneet, kuten tänä päivänäkin. Kuolleet oksat muuttuvat ja näivettyvät ja kuivuvat ja kuolevat poijes. Ei ne kanna hedelmää. Vain oikiassa Kristus puussa olevaiset kantaa hedelmää ja me meikäläiset olemme niitä oksia! Onneksi tässä armon ajassa kuolleetkin oksat voidaan vielä oksastaa Kristuspuuhun, mutta vielä tulee aika, jolloiten se on mahotointa. Siksi kannattaa käyttää etsikonaikansa oikein, kun sellainen ihana aika annetaan. Sitä tilaisuutta ei kannata nukkua ohitte. Vielä on kaikilla epäuskovaisilla mahollisuus tehä parannus ja käydä samoille askelille, mitä mekin! Seuraamaan Herraa Jeesusta!
Meikäläisyys on ainoa oikea usko!
3
82
Vastaukset 3
Kristinusko, jossa tunnustetaan, että jeesuksella on kaikki valta,
- Rauhansanalainen80
Miten viestikapula on voinut ketkematta kulkea ekumeenisen liikkeen kautta. Hernhutilaisuus esimerkiksi on ytimeltään ekumeeninen liike. Miksi Rukoilevaisuus. Miksi Lestadius, joka suhtatutui myötämielisesti jopa yksittäsiin baptisteihin, väkeen jonka kastekäsitys eroaa luterilaisesta.
- 77777777777777777
Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Etkö tiedä, että uskovia on kaikista kansoista ja kielistä?!
Miten voit pitää omaa lahkoasi ainoana oikeana, vastoin Raamattua?
Lukekaa Raamattu ajatuksella läpi useammankin kerran, niin alkaa valkenemaan oikea tila. Hyvää opetusta voi kuulla netistäkin Raamattu kannesta kanteen ohjelman kautta. Sitä tulee arki-iltaisinkin radiosta klo 21-21.30. Vai katsotko ylen? Se opetus on oikeasti Raamatun mukaista.
Meidät pelastetaan yksin armosta. Omat teot kasteineen eivät pelasta! Ei lasten synnyttäminenkään pelasta, vain Kristus Jeesus. Tosin jokaiselle on tarkoitettu tehtävien muodossa toimia seurakunnan hyväksi. Ja se on laajempi, kuin yksi lahko. Onko sinulla lähetyskutsua? Onko hätää hukkuvista sieluista? Vai vain oman tilan tarkkailua?
Omahyväisyys ei hyvältä vaikuta uskovassa.
Sanaa viedään kaikkiin maihin ja kun uskovien määrä on täynnä, palaa Herramme. Aseet muutetaan auroiksi ja vihanpito loppuu tuhanneksi vuodeksi. Paha nousee vielä hetkeksi ihmisiä eksyttämään. Sitten tulee loppu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491394- 1121305
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta198909Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.320842Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä227786- 58713
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175671Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht232657Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88620Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21581