Tunteeko kukaan? Minulla on suunnitelmissa pientä bisnestä, ja olen saanut kuulla että kyseinen herra olisi luotettava investori. Hänen sijoituksillaan on miehen omien sanojen mukaan ennenkin tehty rahaa. Voiko häneen luottaa, hän tarvitsee varojensa vapauttamiseen muutaman satatuhatta etumaksua, ja vähän epäilyttää. Kai hän on luotettava?
Abdal Rahaman Malik?
Armas_Puukäherö
9160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuulemma jopa sijoittajan ominaisuudessa sinua tuplaamaan oman palkkasi
Kyllähän häneen luotti suurin osa kaupunginhallituksestakin? Toisaalta on muitakin kaupunkimme puolelta luotettaviksi todettuja investoreita, Philippe Darian, Alexander Zulemaro, Maan Waheed Abdul Al-Sanea, Lola Nsimba, ja Mark Wilson, Regina Chiluba.
Gary luotti eniten ja päätyi SCC oikeuteen.
Laita vaan sille rahaa. Sain vakuudeksi miljoona zimbabwen dollaria.
Koko nykyinen kaupunginhallitus luotti kaveriin.
Todellakaan ei. Ainoastaan Gary uskoi ja usko johti oikeuteen saakka.
Kyllähän Rahaman Malik on meidän Zambialan investoreidenkin luottopelaaja, olis hyvä HPK-vahvistuskin, kova karvaamaan. Kaurialan autokauppiaat jäi nyt ilman mega-korkeaa Kirstulan SCC-autokauppaa, kun Ritaluomalta narutettiin 6 miltsiä? Oisko naruttajat olleet kuiteski aitoja pesunkestäviä Suomi-poikia, onhan niillä kujeet?
Aika hyvin keksitty nimi. Oikein rahamies. Ei sentään sahamies, aaaa.
Voi herranjestas sentään!!!!!!!!!