DDR oli pieni maa, mutta saalisti olympialaisissa tasapäisesti mitaleja USA:n ja Neuvostoliiton kanssa.
Dopingista puhuminen antaa hiukan väärän kuvan menestyksen syistä. Doping oli sallittua 1970- luvun puoliväliin saakka ja kaikki käyttivät steroideja.
Painonnostaja Kaarlo Kangasniemikin on myöntänyt käyttäneensä steroideja. Hän voitti kultaa Meksikossa 1968.
Norjalaisilla hiihtäjillä on nykyään poikkeuslupia käyttää dopingaineiksi luokiteltuja astmalääkkeitä ja ehkä muitakin lääkkeitä.
Suomen menestys tyssäsi erittäin typerään Lahden hemohess sekoiluun eikä siitä ole vieläkään noustu.
On hyvä, että YLE ei näytä enää hiihdon arvokisoja vuodesta 2020 alkaen. Ei sellaista yhden maan ylivoimaa ja suomalaisten huonoutta halua katsella.
Norja on nykyajan DDR
11
129
Vastaukset
- 89p7ol8kr
DDR:ssä myös nuorten lahjakkuuksien löytäminen ja valmentaminen oli muita paremmalla tasolla.
Eli doping ei selitä kaikkea. Myös Norjassa nuorten hiihtäjien valmennus on muita paremmalla tasolla. - 10000kk
Kiina on haalinut parhaat valmentajat ja geenitestien mukaan parhaat urheilijat. Ainut mikä vielä puuttuu on lääketieteellinen osaaminen, jota norjalaiset eivät taida antaa pienestä rahasta.
Arjalaisgermaaninen rotu jyrää. TyökaluSaksa ja WiikinkiNorja...
- Anonyymi
Jos tarkastellaan vaikka yleisurheilua niin kovin vähän siellä arjalaisgermaaniset jyräävät. Oudon tummahkojakin ovat useimmat esim. juoksumatkojen ennätysten haltijat...
- Anonyymi
Vaan onko nuo geenirohdokset tehneet niistä mahoja lehmiä. Milloin Therese tulee raskaaksi, tämä kausi olisi ollut siihen sopiva, vaan eikö emätin imaise enää siittiöitä, kun myrkyt kehossa ovat niin kovat.
- Anonyymi
DDR sattui käytännössä olemaan erään aika suuren Neuvostoliiton osatasavalta. DDR sai ja hyödynsi kaiken N- liiton urheiluosaamisen, myös sen lääketieteellis- kemiallisen puolen. Jos alue olisi WW2:n jälkeen jäänyt osaksi Saksaa, tuskin sieltä olisi menestyneitä urheilijoita tuolla tavalla singonnut. Mutta on muistettava, että suurvallat ottelivat hyvin totisesti myös urheilun saralla, niin tekivät myös esim. Yhdysvallat, huippu- urheilu idän ja lännen välillä oli koko ajan yhdenlaista sotaa ja erityisesti lääketieteellisesti itä taisi olla jopa länttä edellä.
- Anonyymi
Sodassa norskeista ei ollut mihinkään, vaan jäikö natseilta niin kovat aineet, että ovat alkaneet pärjätä 40-luvun resepteillä. Rukan vimonen kilometri sen osoitti, ei ne ole enää normaalista ihmisestä tuollainen 110 % suoritustaso. Sanoin Theresen katkeamattomuus, täysin kemiallista tuollainen kestävyys.
- Anonyymi
Norjalaisten suhde hiihtoon tuli hienosti esiin, kun alkoivat kadehtia Anita Korvan Instaa. BjökkaMara esitteli olemattomia tissijään ja kauheita lihaksiaan, mutta kadehtivat nyt ainutta kaunista lihaksikasta hiihtäjää, joka saattaa nousta vaikka minnekä pallille, jahka armeijan harmaat palauttaa varustevarastolle.
Anita voi olla se, joka lopulta kepittää huulihaukea.- Anonyymi
Juuhaukea ei kampea muut kuin geenimanipuloitu Turskalan nuori sukupolvi. Biokemia jyllää niin kauan kuin Statoil porskuttaa eikä manipuloinnin valvontaa haluta.
- Anonyymi
Herää epäilys, että ruotsit ovat murtautuneet Statoilin kassakaapille, sen verran komeeta lyöntiä oli Svahnilla, Joutsenten kuulua sukua, niin Suomessa kuin Ruotsissakin, Lebedevin uhkea nainen (kunhan vain tissit kasvaa).
- Anonyymi
Eivät ole. Jos katsoit maaliintulot, Huulihauki ja Weng tulivat kuin lämmittelylenkiltä, muut kaatuivat kuolleina maahan. Joku aines sveduilta vielä uupuu, geeniä osataan jo.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun533826Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1182867Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko6432475KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar882144Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei202117Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo441821- 221733
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1431685Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?971526- 281496