Vekka ja Miodex yhdistyvät

erergrtgrt

Näin siis tämän päivän uutisvirrasta poimittua. Yhtiöt eivät fuusioidu, vaan kyseessä yhteenliittymä, jonka toimitusjohtajaksi siirtyy Miodexin toimitusjohtaja Tomi Vaseljev. Karoliina Frankilla ei taidot bussialalle selvästikään riittäneet, sillä hän siirtyy ns. asiantuntijatehtäviin, mitä ne sitten lienevätkään.

Yllättäen Vekka Liikenteen ex toimitusjohtaja ja nykyisin Palmiassa jonkinlaisena johtajana esiintyvä Tapio Vekka siirtyy yhteenliittymän liikenteestä vastaavaksi johtajaksi. Sitä uutinen ei kuitenkaan kerro lähteekö Vekka nyt sitten Palmian palveluksesta, vai hoitaako hän molempia pestejä yhtä aikaa. Jos aikaa riittää molempiin, voisi kuvitella, ettei Palmian tehtäväkenttä ole ollut juuri kopiovastaavaa vaativampi.

Ja nyt varoituksena Miodexin Tomi Vaseljeville. Tapio Vekka teki vuosikymmenet yhteistyötä taannoin Hämeenlinjan kanssa, kunnes Vekka sai sisäpiiritietoa Hämeenlinnan linjaliikenteen tarjouksista ja käytti sitä röyhkeästi hyväkseen syrjäyttäen ja tappaen Hämeenlinjan liiketoiminnan kokonaan. Ettei tässä nyt olisi kyse ihan samasta kikkailusta, joten Miodexin kannattaa olla erittäin varovainen Vekan kanssa.

11

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • javieläylioppilaskin

      Asiantuntijatehtävien vaativuudesta ja siihen vaadittavasta älykkyydestä sekä koulutuksesta Majatalon emännän kannattaisi kysyä käytännön vinkkejä Sari Rautiolta. Hän on toiminut tuossa vaativassa tehtävässä jo vuosikausia ja pestinsä hän on saanut ihan omilla ansioillaan, tietämyksellään ja koulutuksellaan.

      • opettajaiänikuinen

        Kyllähän opettajan koulutuksella pärjää.


    • Kristallipallosta

      En varmasti ole kovin kaukana totuudesta, jos totean, että Miodexin taru alkaa olla kohta loppu, niin jos katsoo taaksepäin Vekan yhteistyökumppaneiden kohtaloa.

      • suljetutkirjekuoret

        Hämeen Linjan kohtalo taitaa odottaa jos liian sinisilmäisesti yhteistyössä toimii Vekkulien kanssa.


    • täysin-selvää

      Avaaja vekkakade on taas aktiivinen. Kateus vaivaa.

      • täysin-selvää

        Vastaaja KokDem-Ääliö on taas aktiivinen. Järjenpuute vaivaa.


      • 35771

        Osui ja upposi.


    • Hphihigigigigigi

      Kyllä on asiat menny pahasti poskelleen liikenteen nykyjohdon kanssa. Toista oli siihen aikaan kun busseissa oli peräosassa rahastajat omissa kopperoissaan ja kuski sylki kämmeniinsä enn tiukkaa mutkaa että ote pitää kun ei ollu ohjaustehostimia keksitty. Erkin poika Matti oli toimitusjohtajana ja Martti N. piiskasi linjoihin vauhtia liikennejohtajana

      • ViimeistäViedään

        Jaahas, kääkän muisteloita taas. Toivottavasti heräsit vielä tänäkin aamuna.


      • Anonyymi

        Voin ihan faktana kertoa, että 80- ja 90 -luvun busseissa oli paremmat ohjaustehostimet kuin tämän päivän uusissa. Enää ei ajeta yhdellä sormella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      168
      2847
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      202
      2135
    3. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      59
      2121
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1786
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      94
      1684
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1571
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      84
      1288
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1100
    9. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      206
      1070
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1059
    Aihe