Kuulin eräältä sättäriltä että tällä ruskeasilmäisellä porvoon miehellä on alkanut jutut mennä vähän sekaviksi,alkaiskohan ikä tehdä jo tepposiaan.Oli kertonut ihan vakavissaan jonain iltana että afrikassa on maa jossa pojilta leikataan penis ennen kuin täyttää 12 vuotta ja heitetään mereen,ilmeisesti joku merenranta valtio kysymyksessä.Jotenkin epäloogista taitaa olla tälläinen toiminta koska sieltähän loppuis se kansa kun lapsien tekovälineet heitetään mereen.no ainahan noita sekopäitä on jokapaikassa jotka uniaan kertoo totena.
sättipuheet vanhimmissa
puujalkainen
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.