Mielestäni tästä olisi niin sanottujen lähetyssaarnaajien, joita on kymmenkunta "pääpukaria", syytä kirjoittaa esimerkiksi nyt vaalien alla ja miksei koko ajan esimerkiksi lehtiin, ETTÄ VAI ESIKOISLESTADIOLAISET PÄÄSEVÄT TAIVAASEEN. Miksi he eivät sitä tee. Piilottelevat "ainutta oikeaa uskoa" itsllään ja sitten pyhäseuroissa suostuvat, jos joku ulkopuolinen sinne tulisi ja erehtysi lahkoon, hänelle saarnaamaan synnit anteeksi..''
Mitä pitäisi ajatella moisesta toiminnasta? Vastatkaa edes yksi lähetyssaarnaaja. Ei mitään Erkki123 mielipiteitä.
Vain Esikoislestadiolaiset Taivaaseen
24
66
Vastaukset
- VaiHuomenna
Joko olet äänestänyt?
- IhanaPäivi
padasjoenukko kirjoitti:
Kyllä, äänestin Räsästä!
-Päivi on ollut kaikkien aikojen paras kansanedustaja, toivottavasti vielä jatkossakin!
- VainJeesuksessaPelastus
Vähän huono julistaa sellaista johon ei löydy mistään perusteita. Kyllä hekin sen sydämissään tietävät, näin uskon, vaikka kuulijoilleen muuta vakuuttelevatkin. Kuulijoille kun pitää julistaa aina heidän mielikseen, ja uhkaillen pelotella heitä muista kristityistä. Näin tämä toimii, eikä sitä kenenkään liikkeen ulkopuolisen vakavasti kannata ottaa, tämä on sellaista liikkeen sisäistä "kaitsentaa".
- näillämennään
Samoin ajattelen.
Itse (kuulijana) olen tuon VAIN sanan paikalle laittanut jo monta vuosikymmentä sanan AINAKIN. - kiiiks
Kuka uskoi lestadolaiseen pääministeriin?Tuskin moni ja tulos on nähtävissä!
- JuhaVoisJatkaa
kiiiks kirjoitti:
Kuka uskoi lestadolaiseen pääministeriin?Tuskin moni ja tulos on nähtävissä!
Juha on saanut paljon hyvää aikaan, työpaikkoja ym.
- Erkki876985
Pääministeri ei ollut oikeauskoinen, esikoislestadiolainen, niitä ovat vain kymmenkunta lähetyssaarnajaa. Tosi pieni joukko. Mutta jain heille Jeesus jätti taivaan valtakunnan avaimet. Vanhoollisisakin (Rauhanyhdistys) luullaaan niin. Muta viimeisellä tuomiolla Erkin kanssa nähdään kuinka pettyvät. Vain Esikoislestadiolaiset RY piirissä voi päästä nykypäivänä taivaaseen.
- tutimaanaiemmin
tulee kirjoitusvirheitä kun kaljapäissään kirjoittelee
" Erkki "
-
Ei se niin ole, kaikki sanovat samaa ja
kuitenkin vain Jeesukseen uskovat pelastuu.
-- Siinäse
padasjoenukko kirjoitti:
" Erkki "
-
Ei se niin ole, kaikki sanovat samaa ja
kuitenkin vain Jeesukseen uskovat pelastuu.
-Hedelmistä puu tunnetaan
- JätetäänTuomarille
Siinäse kirjoitti:
Hedelmistä puu tunnetaan
Sinun mielipiteilläsikö hedelmät mitataan. :) Kannattaa nyt kokonaan rauhtoittua ja jättää asia hänelle jolle tämä kuuluu. Jeesukselle Kristukselle. Kukaan ihminen täällä ei määrittele kenenkään taivasosuutta. Tämä on ihana asia. Jeesus kutsuu ja valitsee seuraajansa. Hän tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat hänet.
- Herää
JätetäänTuomarille kirjoitti:
Sinun mielipiteilläsikö hedelmät mitataan. :) Kannattaa nyt kokonaan rauhtoittua ja jättää asia hänelle jolle tämä kuuluu. Jeesukselle Kristukselle. Kukaan ihminen täällä ei määrittele kenenkään taivasosuutta. Tämä on ihana asia. Jeesus kutsuu ja valitsee seuraajansa. Hän tuntee omansa ja hänen omansa tuntevat hänet.
Miksi raamattu on kirjoitanut noin.??
- eikukaanulkoapäin
Jotain pitää olle mielen alueella vikaa että kuvittelee muutamalla ikäukolla ja parilla bussilastillisella kuulijoita olevan taivas matkan päässä, ei siitä muuta voi ajatella.
koko lestajoukko kaikilla nimikkeillä on kiertämässä rengasta siininkorvessa eli täysin eksyksissä j a pihalla koko aiheesta.
mitään ei haluta oppia, ei korjat amitään menneisyydestä ei tulevasta suunnasta ei mistään vaan pidetään nyrkit valkosena kiinni jostain 1800 luvun opinkapapleista ja niistä riidellään joka pyhä ennen ja jälkeen seurojen.
kuka on se ihminen joka ottaa mallia tällisesta joukosta häh !?- Anonyymi
Raamattu todistaa, että vain nykyiset esikoislestadiolaiset lähetysmiehet, muut saarnaajat ja muutaman bussilastillisen heihin sokeasti uskovan joukko voi päästä vtaivaaseen.... Niin saarnataan esikoislestadiolaisten suroissa. Vain he voivat santaa synnit anteeksi niitä katuville.
Tavallisen katuvan on lottovoittoa vaikeampi heihin "AINOISIIN ANTEEKSIANTAJIIN" törmätä, jos sielunhätä arvaamatta iskee.
Kyllä on käsittämättömän omituista heidän selityksensä, miksi juuri niin Ramattu kuitenkin todistaa. Anonyymi kirjoitti:
Raamattu todistaa, että vain nykyiset esikoislestadiolaiset lähetysmiehet, muut saarnaajat ja muutaman bussilastillisen heihin sokeasti uskovan joukko voi päästä vtaivaaseen.... Niin saarnataan esikoislestadiolaisten suroissa. Vain he voivat santaa synnit anteeksi niitä katuville.
Tavallisen katuvan on lottovoittoa vaikeampi heihin "AINOISIIN ANTEEKSIANTAJIIN" törmätä, jos sielunhätä arvaamatta iskee.
Kyllä on käsittämättömän omituista heidän selityksensä, miksi juuri niin Ramattu kuitenkin todistaa.Ei Raamattu todista sillä tavalla.
Mutta ihminenhän on tunnetusti kekseliäs ja mielellään omaan pussiin päin vetävä olento.
Kaikenlaisia Raamatusta kehiteltyjä variaatioita on tarjolla, siellä ja täällä.
- kerttupoika
Onko yksikään lesta tullut kertomaan miten ihana on olotila kuoleman jälkeen??No ei todellakaan kun samaa tietä mennään oli kuka hyvänsä ja funtamentaallinen usko ei auta yhtään.
- EtSinäkäänTiedä
Huvittaa tuo kerttupoika. Milloin sinä kävit tuolla toisella puolella, kun niin varmasti kirjoittelet, ikäänkuin tietäsit mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?
Älä kirjoittele asioista joista et tiedä mitään. Kiitos.- Anonyymi
Lestatko sen tietävät? Mieti kuinka typerä olet. Et ymmärtänyt kerttupojan viestiä lainkaan. Niin omissasi elät.
- hrthyrtyh
Otsikko on aivan totta
- Anonyymi
Varmaan juu. Oletko huumori-ihmisiä? Tilannekoomikko ainakin olet. Tahtomattasiko?
Ymmärrät varmaan itsekin, että Esikoislestadiolaiset ry:llä ja taivaaseen menolla kuoleman jälkeen EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ toistensa kanssa. Kyseisen lahkon saarnaajat toki toista väittävät ja tyhmimmät siellä niin uskoovat.
- VainJeesusPelastaa
Ei mitään tekemistä toden kanssa.
- Hghh
Avaajan otsikko on prikulleen oikeassa
- Anonyymi
Kaidantienkulkijako vai joku Erkkikö vielä pyristelee.. Olette te "hassuja". Todella. Ainoastaan suurta sääliä teille. Tuhlaajapojillen ja tyttärillen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136965Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1074711L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa513962TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133334Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6782017Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2301401- 661338
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551283Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12962