Haaveiletko riskittömästä yrittäjyydestä?

Hillevi85

Unelmoitko yrittäjyydestä, mutta et halua ottaa siihen liittyviä riskejä?

Minulla oli unelma yrittäjyydestä ja omasta verkkokaupasta, mutta sen riskit tuntuivat liian suurilta ja kaikki siihen liittyvä byrokratia hirvitti. Lisäksi olisi pitänyt olla pääomaa.

Sitten löysin Oriflamen ja tiesin heti, että tämä on se minun tilaisuuteni. Voin menestyä, mutta minun ei tarvitse kantaa minkäänlaisia riskejä, eikä pääomaa tarvittu. Lisäksi sain haaveilemani verkkokaupan kuluitta ja helposti.

Oriflameen tuli viime syksynä uusi menestysmalli, jonka idea on nimenomaan se, että jokaisesta voi tulla yrittäjä, joka halutessaan ja työtä tekemällä menestyy. Ja tuosta menestyksestä palkitaan muutenkin kuin rahalla. Huom muutenkin. Ei tätä ilmaiseksi tarvitse tehdä ;)

Itse esimerkiksi pääsen ensi kuussa Järvisydämeen rentoutumaan Oriflamen piikkiin ja tavoitteena on päästä ensi vuonna Maltalle.

Olen ollut mukana nyt alle puoli vuotta ja silti koen, että saan ihan hyvin lisäansioita. Tavoitteeni on, että vuoden lopussa tämä on päätyöni.

Eli en lupaa hetkessä suuria tuloja tai menestystä, mutta jos yrittäjyys kiinnostaa ja haluat menestyä, niin laita sähköpostia. Lähetän Sinulle info-paketin, jonka lukeminen ei sido mihinkään. Voit sen jälkeen kysyä kaikkea, mikä itseäsi pohdituttaa ja minä vastaan rehellisesti.

Yksin et ole missään vaiheessa, sinulla on AINA tukena minä ja tiimi! Sinä päätät tavoitteesi ja minä autan Sinua saavuttamaan ne!

Tule mukaan <3

Terveisin Hillevi

hillevi.joutjarvi(at)hotmail.com

1

150

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe