Osaako kukaan sanoa minkälaisissa tehtävissä aikuiskasvatusta lukeneet työskentelevät.
Edes jonkinlaista suuntaa.
Edes jonkinlaista suuntaa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Korkeakoulun koulutussuunnittelija
Ammatillisissa aikuiskoulutuskeskuksissa kouluttajina. Esim. ohjaava koulutus ja työnhakukurssit. Myös kasvatustieteellisten aineitten aineenopettajana ammatillisella puolella/amk:ssa, mikäli ped. opinnot 35ov on suoritettu.
Henkilöstökonsultteina, henkilöstöpäälliköinä, koulutuspäälliköinä, koulutussuunnittelijoina tms. Tässä nimikkeitä, joihin omat opiskelutoverini ovat aikuiskasvatuksesta sijoittuneet.
Opettajalta vaaditaan pedagogista pätevyyttä. Peruskoulun ja lukion opettajat opiskelevat käsitykseni mukaan yliopistossa sekä opettavaa ainetta että pedagogiikkaa.
Mutta sitten tullaan ammatilliselle puolelle, niin tuo ei olekaan mahdollista, kun yliopistolla ei opeteta erilaisia ammatillisia aineita. Tämän vuoksi sitten tarvitaan erillisiä opettajan pedagogisia opintoja eli tuo 35 ov, josta osa on kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen opintoja.
Ammatillisissa oppilaitoksissa ei käsitykseni mukaan vaadita pedagogista pätevyyttä. Mutta ammattikorkeakouluissa vakinaisella opettajalla on oltava pedagoginen pätevyys ja tätä edellytetään lain mukaan.
Toki opettajan pätevyys auttaa saamaan jopa yrityksissä työtehtäviä, joihin kuuluu myö opettamista, kouluttamista ja ohjaamista jne. Eli työtehtäviä ei voi rajoittaa pelkästään oppilaitoksiin, vaan pätevyys on hyödynnettävissä monenlaisissa töissä.
Kyllä myös ammatillisessa koulutuksessa opettajan pitää olla suorittanut pedagogiset opinnot. Ns ammattikoulun opettajan, oli sitten insinööri, catering-alan opettaja tai mikä vain, on opiskeltava 35ov pedagogisia, ennekuin on mahdollista saada virka.