Monet ovat varmaankin lukeneet lehtien lööpeistä, että Turun piispa Ilkka Kantola aikoo erota virastaan.
Piispa Kantola on aikaisemmin ottanut voimakkaasti kantaa homojen ja lesbojen ihmisarvon puolesta. Kantola on myös toiminut "meikäläisten" hyväksi pohdittaessa kirkon suhtautumisesta samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin.
On perustettu erityinen vetoomus (kansanliike), johon kerätään nimiä sen puolesta, että Kantola peruisi eropyyntönsä ja jatkaisi virassaan. Tämä vetoomus on kerännyt nimiä suorastaan ennätysajassa.
Kysyisinkin, että onko tämän palstan lukijat jo allekirjoittaneet tämän vetoomuksen?
Mielestäni Kantola toimii virassaan hyvän asian puolesta ja vie eteenpäin meidän ihmisoikeuksiamme.
Piispa Kantola on aikaisemmin ottanut voimakkaasti kantaa homojen ja lesbojen ihmisarvon puolesta. Kantola on myös toiminut "meikäläisten" hyväksi pohdittaessa kirkon suhtautumisesta samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin.
On perustettu erityinen vetoomus (kansanliike), johon kerätään nimiä sen puolesta, että Kantola peruisi eropyyntönsä ja jatkaisi virassaan. Tämä vetoomus on kerännyt nimiä suorastaan ennätysajassa.
Kysyisinkin, että onko tämän palstan lukijat jo allekirjoittaneet tämän vetoomuksen?
Mielestäni Kantola toimii virassaan hyvän asian puolesta ja vie eteenpäin meidän ihmisoikeuksiamme.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Enpä varmaan allekirjoittaisi moista vetoomusta. Ukkohan on avionrikkoja pitkältä ajalta. En voi kunnioittaa sellaista vaikka kuinka olisi homoseksuaalien puolestapuhuja. (?)
Totta on ettei monesta muusta ammatista eroteta tuollaisen takia mutta piispa on piispa. Vaikka kuinka "vain" ihminen niin silti.
Multa ei riitä hänelle ymmärrystä.
Voin jo nähdä miten tämä homojen ja lesbojen oikeuksien puolustaminen yhdistetään mieheen joka ei osannut pitää sepalustaan kiinni... eiväthän homotkaan osaa... joopa joo.
Itse en kaipaa moista puolestapuhujaa.
Kantolan mielipiteillä ei ole mitään arvoa hänen tekojensa jälkeen. Hän on kuin populistinen poliitikko joka lupailee kahta hyvää ja kolmea kaunista, mutta joka ei ikinä joudu kantamaan poliittista vastuuta puheistaan.
Tuollaista puolestapuhujaa en minä tarvitse. Lisäksi sanon että kun minä olen ollut suhteessa aiemmin se petetty osapuoli, niin toivonpa vain piispa Kantolalle hyvää loppualamäkeä!
No empä pahemmin bongannu lööppejä , mitä uutisista on tullu..ja joo ..mun näkemys on et joku piispa tekee huorin (pettää toisen naisen kanssa vaimoonsa) , ja samalla puhuu saarnastuolissaan naama pokalla et älä tee huorin sotii kyll munkin moraalia vastaan, vaikka edes kuulu kirkkoon:D
Aika turhia tollaset vetoomukset, mut huvinsa kullakin:)
lähtis allekirjoittamaan moista vetoomusta! Tuskinpa edistää meikäläisten ihmisoikeuksia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa ja kirkkoelämässä millään tavalla.
oli aiemmin palstalla puhetta. Missä se nyt on? Mistä te tiedätte miten se Kantoloiden kuvio on mennyt oikeasti? On niin helppo tuomita avionrikkojana ja huorintekijänä, kunnes vastaava asia osuu omalle kohdalle. Jos piispan vaimo on ollut koko ajan tietoinen suhteesta, onko piispa silloin valehdellut tai ollut epärehellinen? Vaimollahan on ollut täysi oikeus lähteä suhteesta koko ajan. Asiat eivät koskaan ole niin yksinkertaisia kuin lehtien lööpit antavat ymmärtää. Minä en lähtisi tuomitsemaan ketään. Mietin vain että kun joka toisessa perheessä tapahtuu tuollaista, niin sitten yksi piispa joutuu tavallaan altavastaajaksi jostain, joka on koko ajan monien "kulissien" takana arkipäivää.
meidän suhteessa arkipäivää, enkä hyväksy moista käytöstä ikipäivänä. Sama mulla oli sitten piispa tai putkimies.
edelliseen.. Suvaitsevuuden kanssa ei mitään tekemistä tällä asialla. Pettäjä mikä pettäjä.
Olen samaa mieltä lumikin kanssa.
Itse en lähde julkisesti heittämään ensimmäistäkään kiveä.
Näköjään moni muu heittelee...ja paljon.
en myöskään lähde kiviä heittelemään, kuka meistä on täydellinen, en minä ainankaan
Asia ei liity suvaitsevaisuuteen, siitä onkin tullut oikea muotisana jota on hyvä heitellä joka asiaan!
Kaikkea ei TARVITSE hyväksyä, haloo. Nykyään on joillakin ihmisillä vallalla käsitys että kaikkea pitää ymmärtää ja suvaita. Höpö höpö.
En minäkään "kiviä heittele", huhhuh, mutta en silti todellakaan allekirjoittaisi myöskään vetoomusta tuollaisen tyypin puolesta, oli sitten tosiaan piispa taikka putkimies. Tosin piispalta odottaisi tietynlaista moraalia vielä enemmän....
Onko vaimo tiennyt vai ei, ei poista sitä että Kantola on pettäjä.
Monenlaista tapahtuu ja erehtyminen on inhimillistä, mutta silti. Kaikkea ei ainakaan mulle tapahdu eikä ole "arkipäivää"!
Tämä on kiintoisa keskustelu, mutta eikö tässä puhuta ikään kuin asian ohitse? Piispan erossa tuskin keskeisintä on se, että hän todella on pettänyt vaimoaan. Keskeisintä on mielestäni se, että asia on tullut julki. Kantola muistaakseni sanoi eroilmoituksessaan haluavansa erota siksi että katsoo menettäneensä tehtäviensä hoitamiseen tarvittavan uskottavuuden. Tämä uskottavuus ei katoa avioliiton ulkopuolisen suhteen myötä vaan nimenomaan asian julkitulon myötä - olihan Kantola menestyksekkäästi piispa vaikka kuinka pitkään vaikka samalla petti vaimoaan naispapin kanssa.
Konkreettisilla teoilla ei välttämättä ole kauheasti merkitystä, sillä auktoriteetti rakentuu jossain määrin illuusioille. Tietty määrä tietämättömyyttä on siunaus.
virastaan, niin hän saa tehdä sen minun puolestani ihan vapaasti. Minä olen sitä mieltä, että kirkon työntekijöiden pitää elää kunniallisesti ja nuhteettomasti.
työntekijätkin ja mulle sopii ainakin että eivät patsastele siellä jossain ylhäällä ja saarnaa miten pitäisi elää, että tervetuloa vain inhimillisyyden pariin.
Kantola asia ei oikeastaan liikuta minua oli sitten homojen puolestapuhuja tai ei.
Kyseessä oli heidän avioliittonsa, heidän päätöksensä, ei se minun silmissä kenekään piispan asemaa hetkauta vaikka pettäisi vaimoaan, ei kai se salaisuus ole mitä kaikkea kirkonmiehet tekevät ja ovat tehneet.
Aina kun ollaan tekemisissä vallan kanssa, oli se sitten kuinka pyhää tahansa, niin aina suuret polkee pieniä. Se on vain niin, ja piispa petti vaimoaan, siinäkö kaikki?? Aika vähän.
Jos kirkon työntekijä elää kuin pellossa, niin miten häneen voisi luottaa, jos itse tarvitsisi hengellistä apua ja tukea omassa elämässä? En minä ainakaan haluaisi mennä puhumaan papille, joka elää moraalittomasti. Virheitä tapahtuu, mutta ei niitä pidä ihailla ja hyväksyä, huonot tavat pitää yrittää korjata, pitää tehdä parannus.
elämistä että tekee samanlaisia virehitä kuin muutkin ihmiset?
Pitääkö kirkonmies olla pyhimys että voi puhua hyvästä ja kauniista?
Eihän se piispa jeesus ole, ja musta on ihan inhimillistä että nekin tekee virheitä.
Se että pitääkö eroittaa virastaan jos itse ei on taas vähän sitä että tehdäänkö kärpäsestä härkänen.
Moni paljon paskempaa tehnyt jatkaa toimessaan mutta sitten tuollainen asia ja ihmiset on että erottakaa, eikös anteeksianto ole se yksi perihyveistä.
Mua ei vaivaa jos joku ex narkkari saarnaa jeesuksesta niin miksi sitten vaivaisi jos huonon avioliiton kokenut piispa puhuu rakkaudesta.
Kysymys on siitä mihin ihminen haluaa uskoa.
En tiedä, onko kukaan vaatimassa tämän piispan eroa. Minä ymmärsin, että hän on eroamassa itse.
Ei pappi saa sanoa (elämälläänkään, omalla esimerkillä), että saa pettää aviopuolisoa, ei se mitään. Katuva saa anteeksi, ei ehkä vaimolta, mutta Jumalalta. Kyllä minä ymmärrän sen, että papit on ihmisiä, mutta papeilta nyt kuitenkin pitää vaatia vähän enemmän. En minä ainakaan haluaisi mennä kirkkoon, jossa saarnaa pappi, joka ei perusta edes 10 käskystä. Sellaiset papit saarnatkoon kirkon ulkopuolella. Leipäpappikin, joka ei itse oikeasti usko Jumalaan, on parempi, kuin synnissä elävä uskova pappi, joka ei halua tehdä parannusta.
Piispalta vaaditaan enemmän kuin tavalliselta papilta eikä häntä voi verrata tavalliseen ihmiseen.
Se, mitä ajattelen hänen tekemisistään ihmisenä ja miehenä, sitä ei kysytty eikä sillä ole mitään merkitystäkään. En ole lukenut niitä juttuja, mitä hänestä on iltapäivälehdissä kirjoitettu, ei kiinnosta.
huomaan että me ollaan siitä erimieltä eli siksi ei löydetä ikinä samaa säveltä että sun mielestä papeilta ja piispoilta vaaditaan vähän enenmmän kuin tavalliselta ihmiseltä.
Kun mä taas uskon että ei mun tarvi sitä herran sanaa kuunella ihmiseltä joka ei tajua tavallisesta elämästä yhtään mitään.
Mä uskon että virheiden tekeminen tekee ihmisestä inhimillisemmän.
Kysehän nyt on Kantolasta, ei pappien synneistä laajemmin, koska se aiheena voisi sitten jatkua taivaisiin asti.
Mä en koe että uskottavuus hänen ajamiinsa asioihin on muuttanut suuntaansa.
En tunne kirkkojärjestystä.
Sanon näin, asiaa mietittyäni, että korkeassa kirkon virassa toimiva ihminen voi tehdä virheitä, mutta jos hän tunnustaa ne ja katuu, hän voi jatkaa. Jos ei niin...
en tiedä.
Mitä tämä piispa Kantola sitten on tehnyt lesbojen ja homojen hyväksi, millä olisi ollut jotakin merkitystä minkään kannalta? Kysyn, kun en tiedä.
Piispan virka on ensisijassa hengellinen: hän on seurakuntien ja pappien ylin kaitsija. Piispan hiippakunnalliset virkatehtävät kohdistuvat seurakuntiin, papistoon ja yleiseen hiippakunnan hengelliseen kaitsentaan.
Papiston kaitsijana piispan tehtävänä on vihkiä uusia pappeja ja asettaa virkaansa hiippakunnan vakinaiset papit, kirkkoherrat ja kappalaiset. Helsingin hiippakunnassa piispa ei työtehtävien paljouden tähden kuitenkaan ehdi suorittaa kappalaisten virkaanasettamista, vaan sen tekevät lääninrovastit. Piispan kaitsijan tehtävään kuuluu myös edistää papiston hengellistä ja teologista yhteenkuuluvuutta sekä valvoa pappien sitoutumista kirkon yhteiseen uskoon. Niin ikään piispa vihkii hiippakunnan alueelta valmistuneet diakonit virkaansa. Yhteisöllisten toimien ohella nämä tehtävät vaativat valmiutta henkilökohtaisiin keskusteluihin ja tapaamisiin. Helsingin hiippakunnan aatteellinen monimuotoisuus asettaa tässä suhteessa erityisiä haasteita
http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=281_1_1
noissa kirkon asioissakkin olisi meillä puolestapuhujia. Kantola sitä oli, ei sen tarvitse vettä viiniksi muuttaa eikä asenteita hetkessä myönteisiksi mutta pääasia lie että asioista puhutaan.
"Omatunto on tärkeämpi kuin uskonto. Lähimmäinen on tärkeämpi kuin Jumala."
Olen samaa mieltä. Piispa voi toimia omatuntonsa mukaan.
synnin teillä!
Ehkä se on parempi, että tämä piispa jatkaisi virassaan.
Kukaan ei ole täydellinen, en ainakaan minä. Mikä on pettämistä? Sekö että elää vuosikaudet rakkaudettomassa suhteessa, eikä kerro tunteistaan mitään toiselle? Vai se, että seuraa sydämensä ääntä ja rakastuu toiseen? Vai se että kertoo omalle puolisolleen että on rakastunut toiseen? Vai se, ettei kerro omalle puolisolleen, että on rakastunut toiseen ja jatkaa valheellisessa suhteessa? Kertokaa minulle missä pettämisen raja menee? Onko se pettämistä jos rakkaus loppuu? Onko se pettämistä jos seuraa sydämensä ääntä? Onko se pettämistä jos rakastaa kahta yhtä aikaa?
omanpään juttuja miten asiat ottaa.
Mulla on sellainen sääntö itselle että se mitä en voisi rakkaani kuullen sanoa ja tehdä on pettämistä.