Valituslaput

Millaisia heippalappuja teillä jaetaan?

Täällä on usein hississä isännöitsijän laittamia valituksia liian kovasta musiikin kuuntelusta ja remontin tekemisestä. Musiikkia en ole koskaan täällä kuullut seinien läpi.

Välillä on myös ihan asukkaiden laittamia tyylikkäitä lappuja joissa tiedustellaan ystävällisesti että "kuka idiootti hakkaa öisin?" Yhtenä yönä tosiaan joku koputti patteria tunnin ajan aloittaen neljältä aamulla.
112478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

entisessä kämpässä kuuntelin patterin epäsäännöllisen säännöllistä koputusta läpi yön, vuodesta toiseen. eräänä päivänä vaan hoksasin, että pojan sänky on patterissa kiinni ja hän sitä rämpyttää unissaan kun kääntyilee. Anteeksi naapurit.

Äänestä

Kerrostalo Helsingissä. Koirasota käynnissä ja viestitauluna hissin seinät. On se huvittavaa kun aikuiset ihmiset ei voi keskustella mistään nokatusten vaan pitää raapustaa loukkaavia viestejä seinille mukamas anonyyminä.
Raukkamaista!

Äänestä
  • Meidän talossa on ihan sama meneillään. Kaksi taloutta käy viestisotaa hissin seinillä. Voiko mikään olla naurettavampaa! ; D

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    Meidän talossa on ihan sama meneillään. Kaksi taloutta käy viestisotaa hissin seinillä. Voiko mikään olla naurettavampaa! ; D

    ja en voi muuta sanoa kun ne karvat,varsinkin jos on matot hississä ja käytävässä.Ei ole kivaa kun on karvoja maton pinnat täynnä.

    Äänestä

täällä ei edes vaivauduta mainitsemaan muille asukkaille kuukausia kestävän remontin kohdetta, kestoa saati sitten pahoitteluja

Äänestä

Mulla on tulla lappu luukkun kautta, että jos voisin harrastaa seksiä hiljasemmin ja jotain muuta sarkasmia siinä oli. Mikään äänekäs en ole, mutta jos oven takana haluaa seistä ja kuunnella ole hyvä, en estä!

Äänestä
  • Niin, jos se onkin sängyn kolina ja nitinä ja pauke joka häiritsee eikä se sinun äänekäs voihkinta. Se naapurissa ainakin alkoi ärsyttämään, niinkuin olisi hevonen laukannut paikallaan kun joku halpiainen ikean sängy hyppi paikallaan ja kolkutti seinään.

    Sitä naisen voihkintaa ihan mielellään kuuntelee jos ei aivan karjumiseseksi mene sentään. Ihmeen hyvin se ilmastoinninkin kautta voi tulla. Eikä tarvitse edes emännänjatkoksella kuunnella, hih.

    Ihan helppo keino on kiinnittää huomiota sänkyyn ja siitä lähtevään ääneen.

    Jos sanot ettet ole äänekäs seksin aikana niin syyllinen voikin olla siis sänky. Nykyajan kevyet laverisängyt kun eivät ole kovin tukevarakenteisia. Itse ruuvasin laverit kiinni runkoon ja jalkojen alle huonekalu huopaa, johan ei johdu eli siirry äänet naapuriin.

    Äänestä

  • Minä kirjoitti:

    Niin, jos se onkin sängyn kolina ja nitinä ja pauke joka häiritsee eikä se sinun äänekäs voihkinta. Se naapurissa ainakin alkoi ärsyttämään, niinkuin olisi hevonen laukannut paikallaan kun joku halpiainen ikean sängy hyppi paikallaan ja kolkutti seinään.

    Sitä naisen voihkintaa ihan mielellään kuuntelee jos ei aivan karjumiseseksi mene sentään. Ihmeen hyvin se ilmastoinninkin kautta voi tulla. Eikä tarvitse edes emännänjatkoksella kuunnella, hih.

    Ihan helppo keino on kiinnittää huomiota sänkyyn ja siitä lähtevään ääneen.

    Jos sanot ettet ole äänekäs seksin aikana niin syyllinen voikin olla siis sänky. Nykyajan kevyet laverisängyt kun eivät ole kovin tukevarakenteisia. Itse ruuvasin laverit kiinni runkoon ja jalkojen alle huonekalu huopaa, johan ei johdu eli siirry äänet naapuriin.

    Ei sänky on kyllä ihan täysi jämäkkä! Kun kaksi jätkää siinä touhuaa niin täytyyhän se olla!

    Äänestä

No semmosia heippalappuja että "koira on ulvonut ja haukkunut tuntitolkulla, seuraavaksi soitan eläinsuojeluvalvojat ja poliisin" Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta kun koiramme ulvoi illalla. Nyt käytetään sitruunapantaa.

Äänestä

Nykyisin ei ole mtn ongelmia naapureiden kanssa, kerrankin osunut äänieristetty asunto kohdalle. Aiemmassa asunnossa valitettavasti niin ei ollut, ja talossa sattui asumaan pääasiassa vain vanhuksia. Naapurina vielä joku keski-ikäinen mies äitinsä kanssa. Kerran jopa vaivautui joku rustaamaan nimettömänä lapun, jossa käskettiin etsiä asunto muualta, etten saa enää asua siinä talossa, isännöitsijälle on ilmoitettu "häiriköinnistäni" jnejnejne. Ilmeisesti oli sen keski-ikäisen miehen tekosia. Melkein meinasin kirjoittaa samanlaisen lapun ja käydä tiputtaan naapurin luukusta :) hah. ai niin,kyllähän auton(joka oli parkkipaikalla..)ikkunaankin oli ilmestynyt joskus lappu, ettei tähän saa pysäköidä. Hmm. minnekäs sitten, jos ei parkkipaikalle.. Onnex muutin!!!!!!!!!!

Äänestä

Meillä ne tulee isännöitsijän kautta. Eli teksti on asiallista, mut ei asiasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bennett4 kirjoitti:

Millaisia heippalappuja teillä jaetaan?

Täällä on usein hississä isännöitsijän laittamia valituksia liian kovasta musiikin kuuntelusta ja remontin tekemisestä. Musiikkia en ole koskaan täällä kuullut seinien läpi.

Välillä on myös ihan asukkaiden laittamia tyylikkäitä lappuja joissa tiedustellaan ystävällisesti että "kuka idiootti hakkaa öisin?" Yhtenä yönä tosiaan joku koputti patteria tunnin ajan aloittaen neljältä aamulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu