Antaa palas

Nyt olen todellakin äärimmäisen vahingoniloinen.

Yksi maanomistaja alkoi kulottamaan isoa piha-alaansa.
Mikä kitkerä savu leijaileekaan ympäriinsä.

Pahimmin tästä savusta ottivat nokkiinsa kaksi ketjupolttajaa.
Jotka istuvat ulkona ja savuttavat tupakoillaan naapurinsa terassin.

He uhosivat, että kulottajan on lopetettava polttamisensa.
He ottavat yhteyttä palolaitokseen.

Sanoin kylmän viileästi, että kulottaja omistaa tilansa, hän on lupansa kysynyt ja saanut, ette voi mitään.

Tupakoitsijat ovat hätää kärsimässä kun joutuvat nyt jonkun toisen aiheuttaman savun kohteeksi.
Yskivät sitä paskaa savua nyt kitusissaan.

Että minä nautin heidän olotilastaan.

Eikö heidän olisi korkea aika huomata oma käyttäytymisensä ja haitantekonsa.
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Saatan arvata minkä puolueen edustajia tupakoitsijat, eivät taida kunnioittaa uskonrauhaa ja ovatko kiihoittuneita kansalaisia kohtaan kuten kuloittajaan.

Äänestä
  • Mihin uskontoon sellainen pihan kulottaminen kuuluu?

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Ano
    Tupakoitsijat edustavat nukkuvien puoluetta.

    Mitä tekemistä kulotuksella ja uskonrauhalla on?

    Tuskinpa ovat kiihottuneita muuhun kun tupakkaan ja kaljaan.

    Äänestä

  • kokoomus populisti, oikea hiilinielu

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    kokoomus populisti, oikea hiilinielu

    Ano
    Hyvä ilmaus tuo hiilinielu.

    Ilmankos röökinpolttajat olivat ihan hiilenä.

    Äänestä

  • Erään puolueen puheenjohtaja ollut syytettynä ja tuomittu uskonrauhan ja kiihottamisesta kansan ryhmää vastaan.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Erään puolueen puheenjohtaja ollut syytettynä ja tuomittu uskonrauhan ja kiihottamisesta kansan ryhmää vastaan.

    Ano
    Niinpä on.
    Mutta edelleen,
    mitä tekemistä maanparannuksella ja rottien hävittämisellä on
    uskonrauhan kanssa.
    En millään keksi yhteyttä.

    Äänestä

  • He ovat kiihottuneita lesken läsnäolosta.

    2Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    He ovat kiihottuneita lesken läsnäolosta.

    Ano
    Olet lentänyt luudallasi tähän ketjuun jostain itäsuomesta, veikkaan.
    Sepustukset viittaavat johonkin kiihtelysvaaraan.

    Tiedän että pääsiäisperinteeseen kuuluvat trollit ja tulet.

    Voit samantien lentää puskapaskakirjoittajien kanssa samaan ketjuun.

    Ilmeisesti kuulut vaalivoittajan joukkoihin, kun kirjoituksesi ovat niin syvältä.

    Suomeksi: Häivy!
    Se on moro

    Äänestä

  • sor mut eiks olemuksesi kiihota enää sonniakaan?

    2Äänestä

Mitä tarkoittaa palas

2Äänestä
  • Varmaan iskuvirhe>antaa palaa.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Ano
    Ei mitään.
    Piti olla palaa.

    Äänestä

Niin se on,
ettei kukaan malkaa omasta silmästään huomaa...

2Äänestä
  • Tutkin wikistä, mikä malka on: kuusiseiväs, mikä on ollut painona olki- tai tuohikatolla.
    Aika iso?
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tutkin wikistä, mikä malka on: kuusiseiväs, mikä on ollut painona olki- tai tuohikatolla.
    Aika iso?
    Beng

    No sehän sen (raamatullisen) sanonnan pointti just onkin.

    2Äänestä

  • Oliko kuusia ja turvekattoja tuolloin n. 2000 vuotta sitten ko. alueilla?
    Olkia ehkä.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko kuusia ja turvekattoja tuolloin n. 2000 vuotta sitten ko. alueilla?
    Olkia ehkä.
    Beng

    Kuusia kyllä oli.
    Malkoja ei käytetty turvekatoilla, painava turve pysyi paikoillaan muutenkin. Malkakattojen vesitiiviys aikaansaatiin koivuntuohella ja malkojen tehtävä oli pitää sekä tuohet paikoillaan että suojata niitä.

    Äänestä

Todellakin. Ahlaisten prinsessan terassia savustetaan taas.

2Äänestä
  • Ano/Korppis

    Paklaa niitä nukkejas ja lähde Hollantiin.
    Olet ollut Suomess jo liian kauan.
    Ota se vanha patu messiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


2lesken kirjoitti:

Nyt olen todellakin äärimmäisen vahingoniloinen.

Yksi maanomistaja alkoi kulottamaan isoa piha-alaansa.
Mikä kitkerä savu leijaileekaan ympäriinsä.

Pahimmin tästä savusta ottivat nokkiinsa kaksi ketjupolttajaa.
Jotka istuvat ulkona ja savuttavat tupakoillaan naapurinsa terassin.

He uhosivat, että kulottajan on lopetettava polttamisensa.
He ottavat yhteyttä palolaitokseen.

Sanoin kylmän viileästi, että kulottaja omistaa tilansa, hän on lupansa kysynyt ja saanut, ette voi mitään.

Tupakoitsijat ovat hätää kärsimässä kun joutuvat nyt jonkun toisen aiheuttaman savun kohteeksi.
Yskivät sitä paskaa savua nyt kitusissaan.

Että minä nautin heidän olotilastaan.

Eikö heidän olisi korkea aika huomata oma käyttäytymisensä ja haitantekonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu