Että kansanedustajien palkkioita korotetaan muutamalla sadalla eurolla.
Yllätys olisi ollut, että palkat olisi jäädytetty.
- Lensi hiekkaa köyhien rattaisiin.
Ja ettei syntyisi epäselvää, tämän avauksen teki Anonyymi.
No, ei todellakaan yllättänyt
10
57
Vastaukset
- Anonyymi
Niin. Kyllähän kikyn jälkeen epäjohdonmukaisuus ihmetyttää.
Tosin ei vain ole ensimmäinen kerta: toisaalla vaaditaan palkkamalttia ja ne jotka päättävät, "palkitaan".
Tiitinenkö aiemmin päätti näistä?
Saa korjata.
En tarkoita, etteikö kansanedustajienkin palkkoja tule tarkistaa, mutta kun vaaditaan palkanalennuksia tai paikallista sopimista, niin jotenkin oudoksuttaa.
Uutinen oli sekin, kun tuore kansanedustaja tultuaan valituksi, kymmenkertaisti tulonsa...- Anonyymi
Edellisen kerranhan niitä korotettiin roimasti (muistaakseni), ei kovin kauan sitten, koska olivat muka jääneet tasosta (?) liian paljon. Se tapahtui juurikin jonkun nollapalkka kierroksen jälkeen.
Mistä tuo korotuspaine lie syntynyt heti kun uudet oli valittu? - Anonyymi
Täytyy maksaa takaisin kampanjavelkoja?
Tuo minunkin silmääni heti pisti, että asiasta ilmoitettiin oitis vaalien jälkeen.
Ei tarvinnut ehdokkaiden vastata kansalaisten kiusallisiin kysymyksiin, joita varmasti olisi tullut, jos asia olisi tiedetty aiemmin.
Leikkauksia ja/tai veroja, kun kuitenkin tarjottiin kansalaisille.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellisen kerranhan niitä korotettiin roimasti (muistaakseni), ei kovin kauan sitten, koska olivat muka jääneet tasosta (?) liian paljon. Se tapahtui juurikin jonkun nollapalkka kierroksen jälkeen.
Mistä tuo korotuspaine lie syntynyt heti kun uudet oli valittu?ei pitäisi antaa tuollaisia kommentteja, että korotettiin toimasti, kun et kerran asian todenperäisyyttä tiedä
- Anonyymi
Kyllä yllätti.
Kun tuli pyytämättä ja yllättäen.
Minulta lensi silmät päästä ja korvat korvilta kuulokkeineen päivineen.
Enempi huolissani olen niistä kuulokkeista kuin korvistani: marshall.
Kansalaisvelvoitteeni (yksi eläkkeistäni) taisi nousta noin 9 euroa, milloinhan se oli? - Anonyymi
Miksi siis tämä kansa ei saa sen laitoksen edustajamäärää puolitettua?
Nm. Pelleporukka puoliksi - Anonyymi
Miten olisi kehityskeskustelut ja siihen sidottu palkka?
Pelkkää matematiikkaa.
Loppupiste valmiiksi ja pikkasen muuttuvia tekijöitä, jotta ei t a r v i t s e korottaa palkkaa. Hassu ohjelma sekin. Lumetusta.
Beng- Anonyymi
On kai ollut kuisketta siitäkin, että eduskunta pärjäisi satasella, sata edustajaa. Silloinhan hallituksenkin voisi muodostaa 51 edustajalla. Jokaiselle olisi jotain jobia, kun on valiokuntia ja mitä siellä onkaan?
Ja mikä säästö. Miljoonista voi puhua per edustuskausi. - Anonyymi
Niin olisihan se säästöä
100 x 12 x 7000 100 × 7000:25x36:2 (lomarahat vai voisiko lomarahaa otullakin 2,5 kuukaudelta) eli n. 9 miljoonaa sivukulut (mitähän nekin?).
Tähän lisättynä kulukorvaukset.
Jo tuolla 9 millillä palkkaisi n. 300 hoitajaa ja kulukorvauksilla lääkäreitä.
Nykyisin on kaikenmaailma avustajat.
Muistan Pertti Salolaisen muisteloa nuorena edustajana ja sitä, miten pitkiä päiviä paiskoivat.
Beng
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617