Jäätilanne

Mikä on Ruotsalaisen jäätilanne?

Mökkiläinen
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvin kestää vielä käydä pilkillä, sinne vaan!

Äänestä

Joo, mene vaan, mutta väsää muistokirjoitus valmiiksi.

Äänestä

Kävin eilen 24.4. katsomassa Vasikkasaasen kärjestä, Vallannenästä ja Kollarin selkä oli vielä kokonaan jääpeitteessä. Jää on kauttaaltaan mustaa eikä välttämättä kestä kuin viikon, jos tuulta tulee vähän avuksi. Virta lähes purjehdittavassa kunnossa tuonne asti. Jäälauttoja toki niin, että pujottelemaan joutuu. Sama hankaluus itselläkin, kun tarkkaa tietoa jäätilanteesta ei saa. Siksi tulee usein ajettua aika kaukaa itse tarkastamaan tilannetta.

Äänestä

Olen jäätilanteen seuraamiseksi joskus ehdottanut jopa nettikameraa Tähtiniemen sillan pylonin päähän. Kamera toimisi hyvänä mainostajana kaupungille ympäri vuoden. Jostain syystä ehdotus ei saanut tuulta vaikka nuo maisemat olisivat kiistatta yksi Heinolan parhaita mainosvaltteja.

Äänestä

Tuossa asiassa olet oikeassa, mikäs wep-kameralle olisi parempi paikka, kuin ehdottamasi. Eihän se varmaan olisi, kuin neuvottelun paikka tiehallinnon kanssa.Kameeraa joutuu kuitenkin joskus huoltamaan, että siinä voi olla kysymysmerkki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä on Ruotsalaisen jäätilanne?

Mökkiläinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu