Ensimmäinen tatuointini.

80- luvulla oli pieni kiva ja rauhallinen rantakaistale nykyisen laiturin tilalla kävelykadun päässä.
Sitä piti thai- perhe. Mamma teki saatanan hyvää soppaa ja hääri pienessä katoksessa kaikenlaista. Mies oli lyhytkasvuinen kääppäri joka hoiteli tilaukset aurinkotuoleille ja vuokraili vesijettiään.
Äijälla oli vanha Norton- prätkä johon oli itse hitsaillut neliöputkesta sivuvaunun. Tällä hän prutkutteli joka päivä torille tarvikkeita noutamaan. Kyytiin hyppäsi aina takkuinen piski joka siellä pyöri.

Parin ystäväni kanssa rannalla kollöttelimme nauttien virvokkeita ja sätkätupakkaa jonka vetoa silloin vielä katsottiin hieman läpi sormien. Likkasiakin oli mukana ja kaunista niiden kirmailua rantahiekassa olikin katsoa.

Molemmilla kavereillani oli paljon tatuointeja ja puhe kääntyi minun neitseelliseen nahkaani jonka koin jo hieman piruiluksi.

Nousin ylös ja menin kysymään kääppäriltä mistä saisin tatuoinnin koska se on saatava nyt ja heti. Ukko kehotti hyppäämään Nortonin takarahille ja piski hyppäsi sivuvanuun ja kohta jo paukuttelimme menemään.
Aikainen oli vielä aamu kun ukkeli firman takaovea kolkutteli. Avaamaan tuli uninen hippi joka sanoi että tulisimme vartin päästä uudelleen.
Menimme ja otin olkavarteeni säälittävän pienen perhosen jota sitten hieman suurentelin kotomaassa.

6

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kummallista että asialliset viestit poistuu ja tatuointistudion omistavalla miljonääri-senseillä ei ole tähänkään aiheeseen yhtään minkäänlaista kommenttia.
      Suolikaksnelonen on ihan pilalla tämän epäonnistuneen automoderoinnin vuoksi. Kaikenmaailman törky jää mutta asialliset kommentit poistuu.

      • Anonyymi

        Kommenttia 28x:n perhostatskasta?


      • Hienoa että hra Anonyymi tunnisti muinaisen kirjoitukseni "kopion".
        Nimimerkkini 28x oli mielestäni liian sitoutunut tälle Pattaya- palstalle, sitäpaitsi olin jo unohtanut salasananikin.
        Tämä uusi nimimerkkini on hieman monimuotoisempi jolla voinen ehkä paremmin osallistua laajakatseisempaan yhteiskunnalliseeen keskusteluun.

        Toivotan kaikille hienoille Pattaya- faneille mämmi- pupu- ja suklaamunarikasta Pääsiäistä!
        Nämä saavat aina meidät muistelemaan Vapahtajamme Taivaaseen nousemista.......:-)


    • hienoa hra 28x, ja seikkailu jatkuu....

      • Anonyymi

        Niinpä tuntuu jatkuvan seikkailut.

        Seikkailuja voi seurata tarkemmin klikkaamalla smurffinazia, niin selviää mikä hulluus tänne palstalle on pesiytyny.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä tuntuu jatkuvan seikkailut.

        Seikkailuja voi seurata tarkemmin klikkaamalla smurffinazia, niin selviää mikä hulluus tänne palstalle on pesiytyny.

        täällähän on jo kaksi erityisen hullua ja muut hullut päälle.. miksi ei sitten sopisi yksi lisää.?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      43
      2488
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2467
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2362
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      51
      2122
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1133
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1014
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      995
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      876
    Aihe