Nyt on sellainen olo, että elämässä on käännekohdan paikka, olen risteyksessä ja niin toivoisin, että ensinnäkin osaisin tästä jatkaa eteenpäin ja toiseksi jopa valita sen oikean suunnan. Olen viimeaikoina pohdiskellut (ehkäpä liikaakin) omaa tunne/rakkaus/seksielämääni ja tullut tulokseen, että nyt reilun parikymppisen ikäisenä voisin jo uskaltaa alkaa näitä elämäänkin. Olen siis tähän saakka onnistunut aina peräytymään alkavista suhteista, alkaa ahdistamaan kun saan hellyyttä ja huomiota. Outoa, sillä juuri näistä haaveilen. Seksistä en ole vielä oppinut nauttimaan, en kyllä sillä saralla kovin kokenut edes olekaan. Syynä tähän on varmasti nuorempana kokemani seksuaalinen hyväksikäyttö. Olen tässä samalla miettinyt myös seksuaalista suuntautumistani. Olen jo monen vuoden ajan huomannut ihastuvani tyttöihin/naisiin. He ovat kuitenkin vain haaveita, tuntemattomia tyyppejä, joiden kanssa en ehkä kuitenkaan (ehkä?) haluaisin edetä haavekuvia pidemmälle. Ongelmani varmaan onkin tämä haavemaailmassa eläminen, pitäisi tarttua tuumasta toimeen, kokeilla konkreettisesti eri vaihtoehtoja...tämä kuitenkin (ainakin mulle) helpommin sanottu kuin tehty. Paikallaan pysyminen tarkoittaisi tässä ikuisessa sinkkuudessa ja haavemaailmassa elämistä, risteyksen toinen haara johtaisi varmastikin parisuhteeseen. Mutta millaiseen? Yksi poika on minuun toivottamasti ihastunut, itselläni on kyllä turvallinen ja hyvä olo hänen seurassaan, mutta mistään ihastumisesta en menisi puhumaan. Lähteäkö siis tälle tielle, vai sille toiselle, joka johtaisi tuntemattomaan. Ja mitä tämä tuntematon toisi tullessaan? Viestilläni ei nyt ollut varsinaisesti muuta tarkoitusta, kun omien ajatusteni selvittelyä...Mainiota tietysti olisi, jos joku sattuisi olemaan samassa tilanteessa.
Mietteitä
...
9998
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
paljon sinua vanhempi ja tiedän, että elämässä tulee näitä käännekohtien paikkoja jatkuvasti myöhemminkin. Sillä on merkitystä, mitä valintoja tekee, miten toimii. Pelkkä asioiden pohtiminen ei ole elämää. Sanoisin sinulle, että usko rakkauteen. Sitä on olemassa, etsi sitä. Älä tyydy vähempään.
sulla on kaksi vaihtoehtoa, parisuhde pojan kanssa joka nyt on ihan jee mut ei wowowow tai käännös tuntemattomaan, kokeilemaan konkreettisesti haaveita todeksi.
No katoppas, ethän sä ole umpikujassa, sullahan on vaihtoehtoja.
Jos se kundi on ihan kiva ja susta tuntuu turvalliselle hänen kanssaan ja samalla sua ottaa päähän se että sulta jää jotain muuta kokematta?
Jos sä hyppäät sinne tuntemattomaan niin jäätkö sä harmittelemaan että olisi pitänyt valita se poika?
Elämässä kääntyminen on sallittua jopa u- käännös käy.
Olet ilmeisesti aika nuori ja elänyt turvattomia hetkiä, ei siis ole ihme että naiset tuntuvat hyvälle vaihtoehdolle.
Sä voit oikeestaan tehdä vain yhden oikean ratkaisun ja se on että tee niinkuin hyvälle tuntuu.
Mitä jos se on se poika jonka kanssa tunnet olosi hyväksi vaikka se ei pyörrytä, pääasia on että meet siten miten hyvälle tuntuu.
Älä sä murehdi että oisitko mikä seksuaalisuudeltasi, kylä se sitten antaa selkeitä merkkejä ja sitten on toisen ratkaisun paikka.
Tee nyt vain niin miten tunnet olosi hyväksi ja älä murehdi haaveista, joskus ne on vain ilahduttavia haaveita, ei sen kummempaa.
Niin, eihän pelkkä asioiden pohtiminen toki ole elämää, kuitenkin tärkeä osa sitä, ainakin minulle. Se on kyllä totta, että jonkinlaisia ratkaisuja mun täytyy tehdä, että oppisin olemaan rakastettu ja rakastamaan. Rakkauteen olen joskus uskonut, mutta usko siihen alkaa pikkuhiljaa hiipumaan, sillä en ole siihen vielä törmännyt. Ja tarkoitan nyt siis kahden aikuisen ihmisen psyykkistä ja fyysistä rakkautta. Siksi ehkä harkitsenkin vaihtoehtoa turvallisesta, mutta ainakin minun puolelta rakkaudettomasta parisuhteesta sen pojan/miehen kanssa (toisaalta, ehkä rakkaus kasvaa pikkuhiljaa? minä kun olen aina odottanut sitä "niin hurjaa tunnetta"). Olen vain niin kyllästynyt odottamaan. Saattaahan olla että en pysty kokemaan tätä tunnetta myöskään naisen kanssa, toisaalta en voi tietää, ellen myös sitä vaihtoehtoa kokeile. Ja haaveet naisista voivat tosiaan olla vain fantasioita, mutta kai ne jotain kertovat? En ole esimerkiksi miehistä juurikaan fantasioinut, tai sen kummempia hekuman tunteita kokenut heidän kanssaan rakastellessa. Ei ole helppoja asioita kenellekään, muttei kyllä varsinkaan minulle...olen jotenkin niin estynyt ja arka näissä tunneasioissa. Ennen en näitä juuri jaksanut ajatella, vaan nautin elämästä muualla tavoin - ja juoksin suhteita karkuun kiertelemällä maailmaa. Nyt vanhempana (olen siis lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä) haluan jo jotakin muuta. Auttaa kuitenkin kummasti, tämä kirjoittelu...selventää ajatuksia. Ja kiitos muuten vastauksistanne.
mukavia, eikä niistä kannata nyt elämänlankaa etsimään.
Kyllä rakkautta on, se vaan tuppaa nykypäivinä olla niin hankala löytää.
Jos sulla on tahto ja halu niin sulla on jo puolet aineksista koossa, eli ei tarvi löytää kuin ihminen joka tuntee samoin.
Se että haluaa parisuhteen ei tarkoita että sen voi nyt sitten aloittaa naapurin erkin kanssa kun se nyt on. Tai siis voi, mutta mitäs jos antaisit itsellesi vähän aikaa vielä ja paneutuisit tähän naiskysymykseen mikä sua selkeesti pohdituttaa.
Etsit vaikka netistä ystäviä tai menet setan tapahtumiin tai jos asut paikkakunnalla jossa on homokuppiloita ja tutkailet miltä se touhu susta tuntuu.
Onhan se niin että rakkaus kasvaa yhteiselon myötä ja voimistuu, mutta onhan siinä hyvä olla jonkinnäköinen alku jo valmiiksi.
Ja seksuaalinen puoli saattaa jäädä vähän vajaaksi jos ei ole ihan täysin rinnoin hommassa mukana.
Helppoahan nää jutut ei koskaan ole, mutta ei ne mee poiskaan jos niille ei jotain tee.
Lykkyä vaan ja usko siihen rakkauteen, mullakin meinasi usko loppua kesken mutta niinhän se sitten löytyi ja taitaa se päteä " niinkauan kun on uskoa on toivoa"
Hei!
Aivan varmasti et ole ainoa noin tunteva, jos se nyt sitten oloa helpottaa:)
Puhuit kuin minun ajatuksia jonkin aikaa sitten.
Minulla on aina myös ollut pakokeinona haavemaailma ja sen prinssit tai prinsessat.
Miettinyt olen pääni puhki, että kuka olen ja mitä haluan.
Mutta eipäs se auta.Kaikki ratkeaa varmasti kun se"oikea"kohdalle sattuu. Ainakin luotan siihen, sillä en kykene antamaan ja ottamaan tunteita sekä läheisyyttä vastaan henkilöltä josta en oikeasti syvästi välitä..Saati antamaan aikaa ja lämpöä. Tiedätkö tuntuu, kuin olisi vajavainen ja muut asiat menevät ikään kuin edelle yhdessäolon sijasta. Ajatukset hyrräävät muissa ihastuksissa, kauniissa fantasioissa.
Niin, mikä sitten lie kultainen keskitie?Kukapa sen tietää.Kai aika näyttää suunnan ja paikan jokaiselle.Itsestä vain on hankalaa kun kaikkiin vaihtoehtoihin liittyy hyvät ja huonot puolensa.Toisin sanoen aina vaihtoehto tuntuu joltakin kantilta väärältä.Niin.. Tiedänhän minä, että ei pitäisi puntaroida vaan elää hetki hetkessä täysillä ja sydämellä. Ja vieläpä selvinpäin. Mutta juuri niin kuin sinullakin,tuo askel toista ihmistä oikeasti lähelle on piinaavan suuri. Kai sitten se on menetyksen pelkoa, jota ei pitäisi pelätä etukäteen.Enää en kuitenkaan tahdo tehdä sitä väkiviinan voimin vaan ihan luonnostaan. Olen kasvanut vahvemmaksi vastoinkäymisten ja haukkujen kautta. Toiset ihmiset eivät vain aina ajattele juuri sinun parastasi. Oikeat ystävät kyllä ymmärtävät.Riittää kun itse olet rehellinen.Kaikkea kannattaa kokeilla. Älä kuitenkaan loukkaa itseäsi tai toista. Vaikka ainahan niin voi vahingossa käydä. Niin vain maailma toimii.
se menee. Kyyneleet silmissä luin viestiäsi, kiitos siitä. Aina lohdullista kuulla, että muutkin kelailevat samoja juttuja. Toivonkipinä heräilee jälleen, ehkäpä kuitenkin vielä sen rakkauden ja itseni löydän.
Eipä kestä...
Kysymys vielä siulle heräsi,että onko sinunkin"kontaktin otto"puoliväkinäistä,ahdistunutta ja hieman ns.väkivaltaista.ikään kuin pelosta sekin.Tarkoitan siis toisen ihmisen lähestymistä?Noin toimin...Sanat eivät tulleet ja ystävällisiä kosketuksia tai halauksia eivät kädet totelleet vaikka viesti sydämestä tai aivoista niin välittyikin:(So sad, mutta onneksi elämme kasvaaksemme. Nyt on nautinto saada halia kaveria tai sanoa kauniita sanoja. Ei siitä tilanne ainakaan pahennu jos ei sitten paremmaksi mene=)Kuule,tsemppistä tallaukseen!
Eipä kestä...
Kysymys vielä siulle heräsi,että onko sinunkin"kontaktin otto"puoliväkinäistä,ahdistunutta ja hieman ns.väkivaltaista.ikään kuin pelosta sekin.Tarkoitan siis toisen ihmisen lähestymistä?Noin toimin...Sanat eivät tulleet ja ystävällisiä kosketuksia tai halauksia eivät kädet totelleet vaikka viesti sydämestä tai aivoista niin välittyikin:(So sad, mutta onneksi elämme kasvaaksemme. Nyt on nautinto saada halia kaveria tai sanoa kauniita sanoja. Ei siitä tilanne ainakaan pahennu jos ei sitten paremmaksi mene=)Kuule,tsemppistä tallaukseen!
Itselleni kontaktin otto ihmisiin ei juuri ole tuottanut ongelmia. Olen myös kuulemma henkilö, johon on helppo ihastua...,että vaikutan aidolta ja teeskentelemättömältä - miten voi olla mahdollista, kun itsestä tuntuu ja itse toimin juuri päinvastaisesti! Itse en myöskään huomaa lähettäväni minkäänlaisia signaaleja ja kun toinen osapuoli hiemankin vihjaa romanttisista tunteista, pelästyn ja juoksen karkuun. Enhän minä tätä halunnut, enkä myöskään sitä kipinää kokenut, jonka taas se toinen koki. Väkinäiseltä ja vaikealta on taas tuntunut tuo seksipuoli, mutta siitäkään en nyt sitten tiedä johtuneeko menneistä kokemuksista vai yleisesti siitä etten nauttisi miehen kosketuksesta. Höh.