mitä tehdä?

mulla ja mun jätkäkaverilla on yli 300km välimatkaa, jonka takia emme näe usein. ollaan tunnettu toisemme jo puoli vuotta ja seurusteltu kolme kuukautta. me ei olla nähty ku kaks kertaa koko puolen vuoden aikana seurustelu aikana ei kertaakaan. hän on nyt armeijassa, joten ymmärrän sen ettei hän pääse tänne ihan koska tahansa. me ollaan sovittu jo muutamaan kertaan päivä, jolloin hän tulisi luokseni mutta ei hän pääse kertaakaan. hänen olisi ollut tarkotus tulla viime viikonloppuna tänne, mutta ei tullut. en saanut mitään syytä miksei hän tullut. olen kysynyt, haluaako hän edes tulla ja vastaus on aina sama: "kyllä, tottakai haluan. mitään muuta mä en haluakkaan ku päästä sun luo."
joten, miten saisin hänet tänne? aika tyhmästi ja itsekkäästi kysytty, mutta mä en ite saa lähtä jätkäni luokse koska olen alaikäinen joten vanhempani eivät uskalla päästää.
mä toivon, että joku osaisi vastata ja kertoa, miten saan jätkäni tänne. ja kiitos kaunis niille, jotka vastaavat.
4347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jopas teillä on erikoinen suhde. Ei tuota nyt edes voi sanoa seurusteluksi kun ette edes näe toisianne. Siis mietihän vähän, onko teillä todellakin tulevaisuutta? Montas vuotta aiot katella moista meininkiä?? Voitko luottaa tyyppii parin tapaamiskerran jälkeen? Se on eri asia tuntea toinen ircin, postin, kännyn välityksellä kuin tuntea ihminen kasvotusten. Miksi ihmeessä hukkaat aikaasi moiseen suhteeseen joka kaatuu omaan mahdottomuuteen. Et sä sitä jätkää saa tulemaan jos ei se tule. Sillä on selvästi parempaa ja tärkeämpää tekemistä kuin sinä. Luulen, että sä pitää sua ihan pellenä ja pitää sua odottelemassa, kun itse huitelee ties missä. Kyllä sieltä armeijasta pääsee lomille aika usein ja meno on sitten sen mukaista. Taitaa äijä käydä jonkun toisen tytön luona. Sä sakkoliha olet vain varasijalle jos ei muuta satu löytymään.

Äänestä
  • "Se on eri asia tuntea toinen ircin, postin, kännyn välityksellä kuin tuntea ihminen kasvotusten. Miksi ihmeessä hukkaat aikaasi moiseen suhteeseen joka kaatuu omaan mahdottomuuteen."

    ahaa...tämähän oli uutta tietoa :P

    tiesitkös, että ei kannata sanoa tuommosia ennen kuin ne itse kokee...????

    Olemme poikaystäväni kanssa yksi todiste MONIEN muiden joukossa siitä että nettisuhteetkin toimivat.

    Ja ainahan voi tavata toisen sitten myöhemmin??

    anna mun kaikki kestää...

    Äänestä

tuotatuota... en oikein ymmärrä, ootte seurustellu puol vuotta mutta ette oo sinä aikana nähny kertaakaan ? okei, millä tavalla sitten määrittelet seurustelemisen ? seurusteleminen on muutakin kun netissä juttelua, ja käsikkäin kulkemista....

itse oon kultani kanssa seurustellu vuoden, ja ei lasketa kuin monesti on nähty, koska niitä on kyllä yli 12, vähintään kuukausittain kumminkin nähään, ja välimatka on suunnilleen sama kun teillä... joten, en oikein ymmärrä.... onko se seurustelua edes kun ei toista nää ikinä ? tai jos ei toista uskalla nähä ?

Äänestä

ole itse eläneet koskaan kaukosuhteessa.
ja kuka sano, että mä oisin vielä sakkolihaa? mä sanoin vaan että olen alaikäinen.
noh.. samapa tuo on, emmä oottanukkaan mitään kohteliasta kommenttia. en ole koskaan ennenkään saanut kuulla mitään kohteliasta muuta kuin vanhemmiltani ja nykyiseltä jätkältäni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluan jätkäni luo kirjoitti:

mulla ja mun jätkäkaverilla on yli 300km välimatkaa, jonka takia emme näe usein. ollaan tunnettu toisemme jo puoli vuotta ja seurusteltu kolme kuukautta. me ei olla nähty ku kaks kertaa koko puolen vuoden aikana seurustelu aikana ei kertaakaan. hän on nyt armeijassa, joten ymmärrän sen ettei hän pääse tänne ihan koska tahansa. me ollaan sovittu jo muutamaan kertaan päivä, jolloin hän tulisi luokseni mutta ei hän pääse kertaakaan. hänen olisi ollut tarkotus tulla viime viikonloppuna tänne, mutta ei tullut. en saanut mitään syytä miksei hän tullut. olen kysynyt, haluaako hän edes tulla ja vastaus on aina sama: "kyllä, tottakai haluan. mitään muuta mä en haluakkaan ku päästä sun luo."
joten, miten saisin hänet tänne? aika tyhmästi ja itsekkäästi kysytty, mutta mä en ite saa lähtä jätkäni luokse koska olen alaikäinen joten vanhempani eivät uskalla päästää.
mä toivon, että joku osaisi vastata ja kertoa, miten saan jätkäni tänne. ja kiitos kaunis niille, jotka vastaavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu