Osakkeiden hintoihin voimakas nousu paine

Yhdysvalloista ostoryntäys suomalaisiin osakkeisiin kasvaa.
Kotimaiset osakkeet nyt kysyttäjä.
luottamus on korkea.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Teliassa tapahtuu suuria. Osingon nostopaineita.

Äänestä

Telia tekemässä onnistuneen valtauksen jälleen.

Äänestä

Ne vaihtelee ihan pääsiäisittäinkin. Tai ilman.

Äänestä

Kyllä jo vain näin on.

Donald Trump osti juuri koleminuuttia sitten koko Talvivaaran konkurssipesän ja seuraavaksi hän aloittaa massiivisen maataloustukihajaasutuspaketin ynnä sotealueiden rahoituksen siitä syystä, kun se on niin kannattavaa.

Nyt alkoi tämä Maalaisliittosuomen kunnianpalautus ohi ja yli näiden Helsingin ja Brysselin herrojen. Putinista ja Väyrysestä ei ollut mihinkään vaan onneksi on Trumppi. Nyt alkaa korven raivaaminen kaskipelloiksi ja hallasoiden ojittaminen ahoiksi. Tätä se on tosimiehen elämä. Aivoilla ajattelevat ovat Nynnyjä.

Äänestä

Koska Suomessa haravoidaan metsiä niin hyvin. Siinä syy. Nyt kaikki ulos ja haravoimaan!

Äänestä

Pörssit nousisivat joka ikinen päivä, jos trumpin annettaisiin tehdä kaikki päätöset ilman jatkuvaa vastarintaa.

Nytkin sai pörssit nousuun kieltämällä öljyn oston rikollisilta valtioilta.

Nyt jo teoillaan ylivoimaisesti suurin presidentti yhdysvaltojen historiassa. Kenenkään muun saavutukset ei ole lähelläkään samaa.

Äänestä

Toivottavasti ymmärtävät antaa Trumpille talouden nobelin tänä vuonna. Eipä ole yksikään muka tieteilijä saanut samanlaista vaurautta luotua maailmaan.

Samasta syystä ansaitsisi rauhan nobelin niin alkaisi tyhmemmätkin ymmärtämään millaisesta suurmiehestä on kyse.

Äänestä

Niin pitkään kun trump on presidenttinä on taattu että Jumala pitää osakkeet nousussa.

Uskonnottomille on sen sijaan tiedossa rahan menetystä.

Äänestä
  • Roskaa!

    USA on jo aloittanut taantumaan siirtymisen.

    Äänestä

  • Sitähän tässä toivotaanki. Jos talous hyytyy niin keskuspankit joutuu pistään entistä isomman elvytyksen käyntiin ja osakkeet senkun jatkaa nousuaan.

    Keskuspankeilla ei ole muuta vaihtoehtoja kuin pitää osakkeet nousussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitähän tässä toivotaanki. Jos talous hyytyy niin keskuspankit joutuu pistään entistä isomman elvytyksen käyntiin ja osakkeet senkun jatkaa nousuaan.

    Keskuspankeilla ei ole muuta vaihtoehtoja kuin pitää osakkeet nousussa.

    USA valmistautuu jo taantumaan. Ei ole sattumaa, että esim. uudet asunnot menevät kaupaksi paremmin. Niitä voi paremmin seisottaa taantuman yli.

    Elvytys ei tule enää kyseeseen. Sille ei ole luottamusta.

    Kaikki on jo toisin. Vaikka Titanikin tanssisalissa vielä soitto soi ja kuohuvaa riittää, niin entistä useampi jo aavistaa, että kun tarjoilu loppuu niin kaikille ei riitä pelstusvenettä. Kaatokännit elvyttävänä toimena eivät enää houkuttele.

    Juutinraumaa

    Äänestä

  • Elvytykseen ei ole luottamusta? Elvytys on nostanut aiemminkinnosakkeita ja tekee sen nytkin. Keskuspankkien täytyy täytyy vain luvata että osakkeet nousuvat keinolla millä hyvänsä ja tällöin elvytysrahat virtaavat jatkossakin osakkeisiin.

    Tosin ehkä ymmärrämme asioiden tärkeyden erilailla. Minulle on osakkeiden nousu tärkeämpää kuin duunareiden tai köyhien hyvinvointi. Taloudelle onnvain hyväksi että näistä elvytysrahoista ei päädy ,mitään sellaisille, jotka eivät osaa rahaa käyttää oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elvytykseen ei ole luottamusta? Elvytys on nostanut aiemminkinnosakkeita ja tekee sen nytkin. Keskuspankkien täytyy täytyy vain luvata että osakkeet nousuvat keinolla millä hyvänsä ja tällöin elvytysrahat virtaavat jatkossakin osakkeisiin.

    Tosin ehkä ymmärrämme asioiden tärkeyden erilailla. Minulle on osakkeiden nousu tärkeämpää kuin duunareiden tai köyhien hyvinvointi. Taloudelle onnvain hyväksi että näistä elvytysrahoista ei päädy ,mitään sellaisille, jotka eivät osaa rahaa käyttää oikein.

    USA valmistautuu jo taantumaan.

    Mitään elvytystä ei tule tilanteessa, jolloin velkamarkkinoilla on rakennettu kasvua utopialle .. osakkeilla ei ole hintaa kuten tuolla onnettomassa aloituksessa väärin kerrotaan. Osakkeita vain noteerataan jollain hinnalla. Kun velalla yhä useampi rakentaa kuplaansa ja sitten vielä kaltaisesi jotka eivät ymmärrä rajallisuutta. Elvytystä ei tule enää. Ei ole luottamusta enää sellaiselle, mikä luo vaurautta, jonka veloille ei haluta eräpäivää. Siksi luottamusta ei ole. Vain rauhoittelevia puheita, kun samalla tehdään valmisteluja.

    USA valmistautuu jo pitkään taantumaan. Eivytystä ei ole tarjolla, kun se tie on nyt nähty. Saathan sinä puhua köyhistä, mutta olet väärässä paikassa sillä täällä pitäisi puhua pörssistä.

    Juutinraumaa

    Äänestä

On kyllä hauska asia tämä luottamus. Edellinen kriisi oli siis finanssikriisi.. mutta nythän se on selätetty kun finanssia tuetaan.. ja on myös elvytetty. Velat siis ikään kuin haihtuvat myös EKP :n /Suomen Pankin kautta.

Jokinhan tässä on pielessä oltava. Olen tässä miettinyt kun finassi- ja luottokriisi ei tule kyseeseen niin ristin tulevan kriisin Luottamuskriisiksi. Rahaa on saatanasti, ja velat haihtuu. Tavaraa työnnetään markkinoille mutta kuka sen ostaa.

Kyllä. Toistan jälleen.. USA varautuu jo taantumaan. Siellä kaikki näyttäisi menevän kuulemma hyvin. Teollisuus puskee ja työttömyys laskee. Aivan kuin vaikka Suomessa kuuluisa autotehdas, joka jatkuvasti tarvitsee tuhansia uusia tekijöitä. Suomesta ei saa halvalla mutterivingun käyttäjää niin tuodaan Afganistanin vuohipaimenia töihin.. ja luottamus on korkea.

Siis eihän se elpynyt USA:n GDP ihan niin ruusuinen ole, kun katsellaan täyttyviä varastoja, verrataan rahteja ym. Luottamuskriisi tästä tulee. Miten se alkaa? Katsellaan.

Se koskee myös pörssiä. Ei tämä loputtomiin jatku.

Juutinraumaa

Äänestä

Näyttääpä jatkuvan. Trumpilla ei varaa laskea kursseja. Senhän sanoo järkikin.
Järki sanoo paljon muutakin.

Äänestä
  • Juu.. Trump kyllä periaatteessa haluaisi ehkä menon jatkuvan vielä tovin uudelleenvalintaa varten. Aika pitkälle Trumpia kannatan kun paljon muutakaan ole, mutta ..

    Juutinraumaa

    Äänestä

Järki sanoo esim. Käyttövoima on raha.
Ja pieni piiri pyörii.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdysvalloista ostoryntäys suomalaisiin osakkeisiin kasvaa.
Kotimaiset osakkeet nyt kysyttäjä.
luottamus on korkea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu