Huoleni voi tuntua kummalliselta.
Olen tällainen päälle 50 vielä työssä oleva nainen. Huolehdin isästäni, joka on 79 vuotias. Hän asuu omassa pienessä asunnossa ja kykenee kyllä liikkumaan, esim. käy harvakseltaan kaupassa, menee silloin tällöin bussilla kaupunkiin sukulaisiin. Raha-asiat hän hoitaa itse lähipankin tuttujen virkailijoiden avulla. Minä pesen pyykit ja autan siivouksessa ja valmistan ruokaa jääkaappiin ja pakastimeen.
Lääkäriin hänet saa vain harvoin, mutta silloin minä kuskaan, taksilla hän ei liiku, koska pitää sitä niin kalliina. Rohdot ja vitamiinit maksan minä, tietenkin, koska hän ei niitä tahtonutkaan!
Yksi käynti hänen luonaan merkitsee n. 30 km ajomatkaa, käyn vähintään kahdesti viikossa. Joka kerta vien myös kauppakassin. Koska hänestä on tullut yhä pihimpi rahankäytössä, hän ei koskaan edes kysy, mitä kaikki maksoi. Koska hänellä on kännykkä, voinnin tarkistaminen maksaa myös aika lailla, koska hän on juttukaveria vailla. Hän ei haluaisi maksaa mistään yhtään mitään ja ihailee vain eurojen kasvamista tilillään. Eläke on kohtuullinen ja pieniä pääomatulojakin hänellä on.
Kunto on tänä talvena selvästi heikentynyt ja väsymys lisääntynyt, testeissä on todettu muistihäiriö, joten näitä avustusreissuja tulee yhä useammin. Se ei ole minulle halpaa ja sen kaiken maksan aika pienestä palkasta.
Aikanaan perin isäni yhdessä veljen kanssa. Veli ei osallistu isän hoitoon mitenkään eikä käy hänen luonaan juuri koskaan. Monen vuoden aikana olen säästänyt isämme varoja paljon maksamalla suuren osan kuluista omistani. Tuntuu hullulta ajatus, että perisimme sitten isän puoliksi, jolloin veljeni saa ihan ansiotonta etua ja minä itse maksan perintöveroa "omista varoistani" eli siitä, mitä olen pakon edessä isän elämiseen laittanut. Miten olisi toimittava, että aikanaan saisin jotenkin pois nämä rahat? Kuitit olen säästänyt ja tekemäni matkat laittanut allakkaan tämän vuoden alusta. Ottaako verottaja sellaisia huomioon ja miten monen vuoden ajalta? En uskalla edes kysyä isältäni jonkinlaista kuittausta näihin "velkoihin", siitä seuraisi monen viikon kiukuttelu ja haukkuminen.
Mitään kotiapua hän ei huoli, vaan ajattelee että minun kuuluu pitää hänestä huolta. Olen kotisairaanhoidon kanssa jutellut hänen tilastaan, mutta hän ei ole sillä tavalla avuton ja vailla hoivaa, että he puuttuisivat asiaan väkisin. Neuvokaa, miten tulisi toimia, jos oolette ollut samassa tilanteessa joskus.Kiitos!
Olen tällainen päälle 50 vielä työssä oleva nainen. Huolehdin isästäni, joka on 79 vuotias. Hän asuu omassa pienessä asunnossa ja kykenee kyllä liikkumaan, esim. käy harvakseltaan kaupassa, menee silloin tällöin bussilla kaupunkiin sukulaisiin. Raha-asiat hän hoitaa itse lähipankin tuttujen virkailijoiden avulla. Minä pesen pyykit ja autan siivouksessa ja valmistan ruokaa jääkaappiin ja pakastimeen.
Lääkäriin hänet saa vain harvoin, mutta silloin minä kuskaan, taksilla hän ei liiku, koska pitää sitä niin kalliina. Rohdot ja vitamiinit maksan minä, tietenkin, koska hän ei niitä tahtonutkaan!
Yksi käynti hänen luonaan merkitsee n. 30 km ajomatkaa, käyn vähintään kahdesti viikossa. Joka kerta vien myös kauppakassin. Koska hänestä on tullut yhä pihimpi rahankäytössä, hän ei koskaan edes kysy, mitä kaikki maksoi. Koska hänellä on kännykkä, voinnin tarkistaminen maksaa myös aika lailla, koska hän on juttukaveria vailla. Hän ei haluaisi maksaa mistään yhtään mitään ja ihailee vain eurojen kasvamista tilillään. Eläke on kohtuullinen ja pieniä pääomatulojakin hänellä on.
Kunto on tänä talvena selvästi heikentynyt ja väsymys lisääntynyt, testeissä on todettu muistihäiriö, joten näitä avustusreissuja tulee yhä useammin. Se ei ole minulle halpaa ja sen kaiken maksan aika pienestä palkasta.
Aikanaan perin isäni yhdessä veljen kanssa. Veli ei osallistu isän hoitoon mitenkään eikä käy hänen luonaan juuri koskaan. Monen vuoden aikana olen säästänyt isämme varoja paljon maksamalla suuren osan kuluista omistani. Tuntuu hullulta ajatus, että perisimme sitten isän puoliksi, jolloin veljeni saa ihan ansiotonta etua ja minä itse maksan perintöveroa "omista varoistani" eli siitä, mitä olen pakon edessä isän elämiseen laittanut. Miten olisi toimittava, että aikanaan saisin jotenkin pois nämä rahat? Kuitit olen säästänyt ja tekemäni matkat laittanut allakkaan tämän vuoden alusta. Ottaako verottaja sellaisia huomioon ja miten monen vuoden ajalta? En uskalla edes kysyä isältäni jonkinlaista kuittausta näihin "velkoihin", siitä seuraisi monen viikon kiukuttelu ja haukkuminen.
Mitään kotiapua hän ei huoli, vaan ajattelee että minun kuuluu pitää hänestä huolta. Olen kotisairaanhoidon kanssa jutellut hänen tilastaan, mutta hän ei ole sillä tavalla avuton ja vailla hoivaa, että he puuttuisivat asiaan väkisin. Neuvokaa, miten tulisi toimia, jos oolette ollut samassa tilanteessa joskus.Kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä sinun pitäisi pystyä puhumaan raha-asioista isäsi kanssa tai jos on joku tuttu, joka johdattaisi asian siihen, mitä teet isäsi hyväksi ja onko hän ajatellut hyvittää sinulle rahalliset menetyksesi sekä hoivatyösi.
Itse olen tehnyt venhempiani kohtaan samoin auttajana ja rahallisesti. Äitini kuolemasta on kohta 7 vuotta ja mitään korvauksia eivät sisareni hyväksy ja se mitä äidistä jäi on pankin tilillä. Jos pesänjakajan hakee, niin se maksaa ainakin sen mitä tilillä on rahaa eli tulos on - nolla.
Hoitokorvausta on mahdollista saada isäsi kuoleman jälkeen viimeisen viiden vuoden ajalta, mutta ellei veljesi sitä hyväksy, niin heikoilla olet. Sinun on syytä yrittää jollain tavalla saada isä maksamaan korvaukset tai pyydä että hänen kuolemansa jälkeen perinnöistä maksetaan korvaukset. Ota isältä paperi jossa hän testamenttaa sinulle esim. omaisuutta tai rahaa hoito-ja hoivatyöstä ja pari todistajaa todistamaan isän testamentti. -Siis ensin päältä Annalle rahaa (20.000 e) hänen minulle suorittamasta hoito-ja hoivatyöstä sekä maksamistaan kuluista ja sen jälkeen perintö jaetaan perintökaaren mukaan.
Valmistele asiaa ystävällisessä hengessä ja tee testamentti valmiiksi isän allekirjoitusta varten ja älä viivyttele enää päivääkään. Lähipankin virkailijat voisivat todistaa testamentin.
Testamentti ei ole hyvä työkalu tällaiseen tapaukseen koska siitä joutuu maksamaan perintöverot.
Paras lienee olisi jos isältä saisi jonkun velkakirjan tai vastaavan jossa isä hyväksyy hoitoon menneet kulut ja sen että on sinulle ko. saatavan velkaa. Samalla sovitte että ko. velka erääntyy maksettavaksi vasta isän kuollessa eli se voidaan laskuttaa vasta kuolinpesästä. Saatavasi lasketaan perunkirjoituksessa siten pesän velaksi. Näin saat saatavasi suoraan kuolinpesästä "päältä päin" ilman että sitä tarvitsee maksaa perintöveroa sillä eihän ko. saatava joka sinulle maksetaan ole perintö vaan velan takaisinmaksu
"Samalla sovitte että ko. velka erääntyy maksettavaksi vasta isän kuollessa eli se voidaan laskuttaa vasta kuolinpesästä. Saatavasi lasketaan perunkirjoituksessa siten pesän velaksi."
Hmmm... teoriassa velka voi erääntyä vasta kuolinhetkellä, mutta jos kuolema ei ole velasta sovittaessa juuri odotettavissa, voidaan toimenpide tulkita kuolemanvaraislahjaksi. Sellaisena se ei sitoisi kuolinpesää ja oltaisiin taas alkupisteessä.
Tätä voi perustella sillä, että kuolinhetkeen sidottu erääntyminen on tulkittavissa perillisen tekemäksi velan anteeksiantamiseksi (koska perittävän ei tarvitse maksaa sitä elinaikanaan). Perittävän tekemä velan tunnustaminen siten, että eräpäivä on vasta "kuolinpäivä", on sitten vastaavasti kuoleman varalta tehty lahjanlupaus. Se ei ole lain mukaan sitova.
Parempi tehdä siis ihan aito velkakirja, jossa perittävä sitoutuu maksamaan velan jo eläessään.
Verohuolet sikseen, mutta tasapuolisuusongelma: jospa juttelisit tässä vaiheessa veljesi kanssa asiasta. Jos hän on kovasti sitä mieltä, että perintö aikanaan jaetaan 50-50, pyydä osallistumaan kustannuksiin tässä vaiheessa.
Isäsi kuoleman jälkeen kukaan ei muistele hyviä tekojasi. Sellainen on maailman palkka.
Alan nyt asiaa konkreettisesti järjestämään, sain tästä rohkaisua. Kiitoksia oikein paljon.
Veljet ovat kiitollisia, kun hoidat isääsi ja ovat silloin valmiita suostumaan siihen, että kulut menevät isän varoista. Mutta annas olla kun aika jättää. Kun silloin alat vaatimaan kulujasi, ne joutuukin maksamaan veljesi ja silloin muututaan ahneiksi ja pidetään vaatimuksiasi vain jälkeen päin keksittynä pesänrahastusyrityksenä.