Tämä tapahtui 1998 kun vaimoni Minna oli 35 vuotias. Vaimoni oli tavannut erään Pasi nimisen 20v kaverin ravintolassa ja homma oli siellä mennyt kielisuudelmien asteelle. Vaimoni kertoi, että vako oli tuosta tilanteesta kostunut eli naaras olisi ollut otettavissa. Minna on pieni ja pyöreä brunetti 158 75 c85 paksut reidet ja iso pylly. Ja tämä Pasi 192 85 tummanruskeat lyhyet hiukset ja siniset silmät. Vaimoni oli saanut Pasin puhelinnumeron ja sovimme tapaamisen kotiimme eräänä perjantai iltana. Sanoin vaimolleni, että hän meikkaa ja laittaa hiuksensa ja riisuu itsensä alastomaksi ennen Pasin tuloa tontille. Kohta ovi summeri soi ja päästin Pasin asuntoomme ja pyysin häntä eteisessä riisumaan itsensä alasti. Komea nuori uros ja kulli 18cm suonikas joka jöpötti kiimassa pystyssä Pasin jalkovälissä esinahka taakse vetäytyneenä. Ohjasin Pasin olohuoneeseen missä vaimoni oli valmiina sohvalla ja levitti jalkansa avaten näkymän tummanruskeaan karvapehkoonsa jonka keskeltä näkyi tummanpunainen poimuileva kiimasta märkä vako. Pasi putosi heti polvilleen vaimoni eteen ja alkoi nuolemaan vittua löytäen Minnan klitan jota alkoi hellästi näykkiä ja Pasin kädet hamusivat Minnan tisseille ja alkoivat puristelemaan nöpöttäviä nännejä. Vaimoni huusi kiimasta ja nautinnosta. Kohta tuo nuori uros nousi vaimoni päälle joka huusi suoraa huutoa ison munan painuessa vaimoni piukan vittu vaon uumeniin. Pasi aloitti kiivaan panemisen ja vaimoni huohotti nautinnosta Pasin alla jalat nuoren uroksen selän ympärillä. Pasi pani kivekset läiskyen vaimoni pyhimpää paikkaa. Pasi kehui vuolaasti vaimoni piukkaa vakoa. Huohotus, ähinä ja huuto lisääntyivät ja kohta Pasi laukaisi siemenensä vaimoni kohtuun samalla kun vaimoni sai täristen räjähtävän orgasmin tuon nuoren uroksen laskiessa siittiönsä vaimoni piukkaan vittu vakoon. Näin tuo nuori uros astui vaimoni naaransa ensimmäisen kerran. Pasi nousi vaimoni päältä ja näin kun vieras siemen valui vaimoni vittu vaosta ulos. Tämän jälkeen he siirtyivät makuuhuoneeseemme ja Pasi meni selälleen vuoteeseen ja vaimoni hänen ylleen 69 asentoon imien Pasin isoa kyrpää uudestaan juhlakuntoon. Kohta Pasi nousi takaapäin vaimoni selkään ja työnsi rajusti kyrpänsä Minnan spermasta liukkaaseen vakoon ja aloitti kiivaan panemisen ja vaimoni huusi suoraa huutoa ison munan painuessa piukan vittu vaon uumeniin. Makuuhuoneen äänimaailman täytti huudon ja ähinän kakofonia tuon nuoren uroksen astuessa vaimoni naaransa vittua takaapäin. Muna uppisi vaimoni kohdunkaulaan asti ja Minna huusi suoraa huutoa kun naaras sai nuoren uroksen munaa vaimoni tissit heiluen. He saivat orgasmin yhtä aikaa ja Pasi huusi kun laski takaapäin uuden lastin vaimoni pyhimpään reikään siittäen jo toistamseen vaimoni ihanan vittuvaon. Vaimoni perse tärisi kun hän sai orgasmin. Toinen siitos oli tapahtunut Pasi jäi meille yöksi ja nai vaimoani yön aikana kuusi kertaa eri asennoissa. Tästä alkoi vaimoni ihana seksisuhde nuoren uroksen kanssa.
Vaimolle vierasta munaa
5
15693
Vastaukset
- Anonyymi
Olisipa meilläkin.. ukm 58
- Anonyymi
Minä olin vaimon kanssa hotellissa seksistä ei tietoakaan pitkään aikaan muutakun mulkoilua juotin vaimoa illan mittaan ja sanoin sinun pitää saada vierasta mulkkua niin piristyt, alkoi aika ripitys silläkö tämä muutuu. Vaimo on kova tanssimaan olin vähän sivulla pojat tanssitti vaimoa, näin kun Sadun lantio liikkui jo eri malliin. Välillä tanssin vaimon kanssa , minkälainen ilta kehui kuinka mukavaa. Tiskiilä yksi nuori kysyi tunnenko tuon naisen, tunnen miksi niin on kauniit rinnat vaikka no 55 varmaan, kysynkö mukaan huoneeseen, kysy vaan kyllä minä ja pekka tullaan. Loppu illasta kerroin vaimolle täällä on pari tuttua lähdetään jo huoneeseen pojat tulee vielä ryypylle. Huoneessa pojat istui vaimon ympärille annoin vaimolle pauuka ja pojille. Huomasin kun hyväilivät takaa ja vaimo ei välittänyt, iskin jossakin vaiheessa vaimolle silmää. Läksin tupakalle en pannut ovea kokonaan kiinni, kun tulin vaimo kuiskaili älkää mieheni tulee kohta, miehesi hänhän se meidät halusi tänne. MITÄ vai niin , kuulin kun kehuivat rintoja kuului imemisen ääniä, sulla on märkä pillu voi jumalauta. Menin sisälle vaimo oli seljällään toinen imi rintoja toinen sormetti niin että litinä kuului, istuin tuoliin, vaimo katsoi vähän mutta anatautui käsittelyyn. imi kaluja ja antoi ensimmäiselle edestä ja kuiski naikaaaa ensimmäinen mies laukesi toinen käänsi vaimon kontalleen ja pani kunnolla vaimo kuiski nai nyt kotiäitiä laske sisään ja kaveri laski. Otettinn vielä rokia. Kun vaimo hyväili toista katsottiin vierestä kun vaimo sai munaa ja toinen tuli tilalle ja jatkoi Vaimo makasi naituna sängyllä kun miehet lähti. Vaimo kävi pesulla ja tuli viereen, kiitos iskä minä tarvitsin tuota olet rakas.
- Anonyymi
Edelliseen liityen. Vaimo Satu puhui edelliseen hotellitapahtumaan liittyien, Iskä voidaan ko tehdä uudelleen, katsotaan. lähdimme yhteen hyvään tassiravintolaan, huoneessa sovittiin ei olla yhdessä. Tansittiin erillään, kävin vaimoakin tansittamassa, kertoi tuntuu taas juku kun olen kiimassa. illemmalla kertoi että tupakki paikalla oli tutustunut naiseen joka haki samaa sillä on avara pusero lyhyt mekko vaalea. Katselin naista ja löysin kävin hakemaan tanssimaan, tykkään tanssia ja lähellä. Nainen sanoi nimeksi Aino, Tanssittiin usea kappale oli aika pakkaus. Illan päälle vaimokin tuli tupakalla olin Ainon kanssa tupakalla, moi Aino sanoi vaimolle, vaimon tansittaja tuli myös. Lähdetäänkö huoneeseen siellä on vilposempaa, mennään vaan vaimo sanoi. Huoneessa tansittiin puhelimen kautta, hyväilin Ainoa, vaimo näytti kieltä ja hymyili. Laskin ainon ilkaimia ja aukaisin mekon se tipahti lattialle. Aino otti paitani ja laski housuni potaksin ne pois. Katsoin kun vaimo puotti mekkon sa pitsiset alua asut vain päällä. Vaihdoimme paria, Vaimo kuiskasi, haluan myös naista. Tanssikaa keskenään katsotaan. Aino epäröi kun vaimo haki, taputimme kun tanssivat vaimo kuiskasi jotain Ainolle, alkoivat suuteleen, kohta lähti liivit ja kadet meni pikkareihin. katsottiin vähän aikaa ja otettiin naiset ja naitiin kunnolla, vaihdettiin vauhdista, vaimo kuiskasi ihanaa nyt naidaan. Kun tuli taukoa vaimo hyväili Ainoa menin nuolemaan Ainon pillua silloin vaimo suuteli kiivaana. menin seljälleen Aino tuli päälle ja vieras pani pyllyyn, voi sitä kiihkeää ulinaa Aino sai orgasmin. Otimme vaimon käsittelyyn vieras alla ja minä pyllyyn Vaimo huusi kun sai orgasmin nykäisin pois ja menin naimaan Ainoa ei kestänyt pitkään kun Aino sai ja minä laskin sisään. Vieraat kävi suihkussa kun Ainollakin oli neljä lasta ja ukko kotona, miehellä oli vaimo ja lapsia. Kun ovi kävi vaimo tuli viereen ihanaa ihanaa sun kanssa,Rakas aamulla nyt nukutaan kello on neljä
- Anonyymi
Tosi hyvä juttu,minun pieni muna alkoi kasvamaan tuo luvettuani. Kiitos,kiitos aivan upeeta touhua.
- Anonyymi00009
Minulla oli ajatus , mitäjos hommaisin vaimolle vierasta kullia niinettä en kerro vaimolle mutta näille miehille jotka tiesin että he kyllä haluavat kyllä panna vaimoani ovat sanoneet siihen viittavaa joten toimeksi . Kerroin näille kahdelle kaverilleni mitä olen ajatellut ja kaverit olivat innoissaan jos vaimoni tahtoo niin kyllä kaverit naivat häntä ei muutakuin toimeksi . Tuli sovittu perjantai ja ostin kunnolla viinaa ja olutta . Aloimme vaimoni kanssa ottamaan ja parinpaukun jälkeen kaverit tulivat , kaadoin heille paukut ja juttu lensi ja vaimoni mukana ilta eteni ja kohta kaikki oli jonkinverran humalassa niin vaimonikin joten ehdotin saunaan menoa ja sanoin vaimolle sinähän tietty tuut selänpesijåksi ja vaimohan suostui . Saunassa kaverit katselivat alast8nta vaimoani ja taas vaimo miehiä tai oikeammin heidän kullejaan sillä toisella heistä on isommat vehkeet . Kylpyhuoneessa me miehet pestiin vaimoni ja minähän pesin pillun tai varsinkin klitoriksen ja vaimohan hytkyi ja sanoi älä kohtahan joudut naimaan minua , Kysyin vaimolta saako kaveritkin vähän koittaa täältä ja hieroin uudelleen klitorista kun kuului vaimon suusta saatte ja kaverithan koittivat ja kunnolla vaimo voihki ja jalat hytkyivåt Kysyin no haluatko nyt kullia sillä huomasin että kavereillakin oli alkanut seisomaan niinkuin itsellänikin . Kuivattiin ja lähdettiin porukalla viemään vaimoani makuuhuoneeseen ja hän itse meni selälleen sänkyyn jalat levällään, sanoin kavereille te ensin ja tämä isompikullinen meni vaimoni päälle ja työnsi kullinsa pilluun , vaimo inahti kun isompi kulli porautuu varmaankin pohjaan asti , kaveri rupesi naimaan ja naikin kunnolla vaimo voihki ja huohotti panemisen tahtiin . Kohtahan vaimo sai orgasmin ja niin myös kaverini kerkes kysyä saako päästää sisään ja vaimo , joo niin oli ensimmäiset spermat pillussa . Seuraavaksi oli toisen kaverin vuoro hänn heti työnsi koko kullinsa pillun syvyyksin vaimon suusta kuului ooh ihanaa ja niin taisi olla ihanaa naiminenkin kun heti vaimo sai orgasmin , kaveri jatki naimistaan ja sanoi on hyvä pillu ja näköjään spermat lensi pilluun . Seuraavana olin minä ja työnsin kullini tosi liukkaaseen pilluun , rupesin naimaan , vaimon orgasmit oli herkässä kun aika nopeasti sai orgasmin , jonkinaikaa naituani ruiskutin spermat vaimon pilluun . Siinä me maattiin kaikki sängyssä minä vaimon päällä ja kaverit vaimon molemminpuolin . Vaimo suuteli kaikkia vuoronperään ja sanoi olihan ihana kokemus tekisi mieli heti uudestaan , sanoin hegähdetään vähän ja mennään ottaan paukut niin mentiin kaikki alasti . Vaimo sai myöhemmin kullia uudelleen kun niin halusi otti jokaisen kullin vuoronperää suuhunsa että sai meidän kullit seisomaan. Vaimo halusi että kaverit tulee uudelleen ja kyllä kaverit on käyneetkin ja ollaan naitu vaimoani selvinpäinkin ja vaimo on sanonut että kaverit ovat käyneet kun minä en ole ollut kotona , en ole siitä mustasukkainen ja vaimoni ehkäisypillerit ovat toimineet ei ole tullut vahinkoa vaikka ollaan naitu jokakerta paljaalla .
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia
"Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak1094485Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei
Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka553306- 841093
Alkuperäinen kristillinen kaste on uskoville annettava upotuskaste
Kreikan sana BAPTIZO merkitsee upottamista. Alkuseurakunta kastoi upottamalla Apostolien tekojen kirjan mukaan: Ap.t 2552919Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purraa jatkamaan valtiovarainministerinä!
Ja jollei valtiovarainministerinä, niin sitten pääministerinä. Purra on nostanut Suomen talouden nyt komeaan kasvuun Ma82788- 57759
- 168759
Pitäisikö naisen haluta "puolisomies"?
Toivottavasti saan nyt tämän idean purettua hyvin sanoiksi? Mutta tuossa eräässä aloituksessa tuli vastaan tälläinen tek138730Miksi piti uhota naapuri Venäjälle ja tehdä itsestä heidän vihollinen?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f0eee963-3605-47e6-9989-a21347ce7757 "Jos sota syttyy Suomessa, näin tapahtumat vois195728Asiantuntijat todistavat: Rydman valehteli.
Virta oli oikeassa jokaisessa kolmessa eri väitteessä, sen sijaan RYDMAN VALEHTELI kaikissa kolmessa väitteessä. https:/188695