Tissi- Heguli oli sanojensa mittainen.

Äijä oli pitkä ja roteva, juuri sellainen kuin amaliat täällä suomalaisia Pattaya- faneja kutsuvatkin.
Hieman oli vatsaa ja kovasti viinaan menevä lomillaan.
Kiltti ja toiset huomioon ottava toki oli.

Yhdessä asiassa Heguli oli ehdoton. Isot tissit oli seuralaiselta löydyttävä. Kuten veteraanit tietävät niin isoja tissejä on tässä kohteessa aika harvassa.
Pari kertaa näin kuinkä poika tuli yöllisen pienirintaisen tyttösensä kanssa rannalle eikä ollut lainkaan onnellisen näköinen. Sanoi että aika loppui isotissin metsästykseen koska sammuminen oli lähellä. Kymmenen- viidentoista baarin läpikäynti vaatii toki veronsa.

Sanoi että kyllä hän vielä omansa löytää, se on saatanan varmaa enkä tuota epäillyt.
Hegulilla oli vielä tytöille kielitaitovaatimus, se oli osattava.

Oli sitten yhtenä yönä kävellyt koko kakkoskadun baarit läpi melkein selvinpäin.
Aamulla esitteli sitten allasbaarissa komistustaan; mikäs siinä; ylväs ja uhkea oli nainen. Tosin hieman iäkäs minun makuuni mutta sitä tuskin Heguli oli ajatellut.
Heguli pistikin akan bikinikauppaan ja naista saimmekin niissä ihailla koko aamupäivän kun siinä poseeraili.

Heguli oli iki- onnellinen koko loppulomansa ja me myös hänen muassaan.

19

54

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se kielitaito-osaaminen onkin thaikkutytöillä ihan verenperinnössä, suikku hoituu niin ihanan lupsakasti.

      • Anonyymi

        Junttien verenperinnössä mitä ???


    • Anonyymi

      Me valkoiset heteromiehet olemme etuoikeutettuja.

      nazi

      Näinhän meille toitotetaan mutta onko asia niin?

      Tästä voit laskea miinuspisteesi:

      https://laitonlehti.net/2019/04/23/vihdoinkin-voit-tarkistaa-etuoikeuspisteesi/

    • Anonyymi

      Olen 2x osallistunut Helsingissä 612 Itsenäisyyspäivän soihtumarssille.
      Sen päätepisteessä laskimme Hietaniemen sankarihaudoille kynttilöitä.
      Tapahtumat olivat liikuttavan pysäyttävät tuhansien osallistujien ansiosta.

      Molemmilla kerroilla marssijoidemme kimppuun hyökättiin törkeän väkivaltaisesti.

      Keitä siis olivat nämä hyökkääjät?
      He olivat suvaitsevaisia punavihreitä ihmisiä.

      • Anonyymi

        Bisnestä autiomaan nokisutareilla tekee niin oikeisto kuin vasemmistokin. Keskusta on myynyt itsensä maakuntiin tekemään sitä samaa. Kaikki haluavat siivun miljardien vuosittaisesta kakusta, jonka miilunpolttajan näköiset hemmot heille suovat veronmaksajain kustannuksella.
        Kaikki humanismipuheet on feikkiä ja ne muutamat jotka oikeasti luulevat olevansa hyvällä asialla ovat tietämättään vain bisnespoliitikkojen ilmaisia pikku apureita.
        Jotkut heikko-osaiset vihervasurit haluavat aidosti että laitetaan kaikki pashaksi ja ollaan kaikki yhtä köyhiä ja vedellään tajunnanlaajentajia naamariin yhdessä lauleskellen.


    • Anonyymi

      VÄYRYNEN TAKAISIN KESKUSTAN PUHEENJOHTAJAKSI !!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Vapaaotteluista salaliittoteoriota?

      nazi

      Katselen niitä mielelläni netistä ja olen parissa live- tapahtumassakin käynyt.

      Tämä reipas urheilulaji saa yhä kasvavaa suosiota juuri selkeän ja raaán luonteensa vuoksi.
      Onhan tuossa paljon kiellettyjä tekniikoita; tukasta ei saa vetää eikä peukaloilla puhkoa silmiä eikä munia saa purra muutamia mainitakseni.

      Maailmalla järjestetään myös sellaisia otteluita joita käydään ilman sääntöjä, kintaita ja alasuojia. Mm. pureminen on sallittua sekä muniin kohdistuvat tekniikat. Näiden taistojen näyttäminen netissä on estetty. Se on kuitenkin rahallisesti hyvin tuottavaa ottelijoille ja heitä riittää. Vedolyönneissä liikkuvat satakertaiset summat jos niitä vertaa mammanpoikien suosimaan nyrkkeilyyn.

      Naisten matsit ovat usein henkeäsalpaavan kaunista katsottavaa. Mikä eläimellinen voima ja raivo parhaista naisottelijoista huokuukaan? 

      Meidän kaikkien rauhallisen ulkokuoren alle piiloutuvat eläimen vaistot ja raatelutaidot mitä yritetään tukahduttaa liirum- laarumeilla mutta jotka sodissa tulevat sallituiksi ja toivottaviksi ominaisuuksiksi.

      Tässä erään toimijan MMA- matsien lopetuksia:
      https://www.youtube.com/watch?v=N1GdjF93pyM

      • Anonyymi

        Mammanpoikien suosima nyrkkeily.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mammanpoikien suosima nyrkkeily.

        Mammanpojat nappaa japilla ottaan ja käy puolentunnin kuluttua kääntämässä kyljelleen, koska kaikki muut urheilulajit on vääriä, paitsi katunöösin harrastamat.
        2010 voisi poistettujen viestiensä sijaan tehdä listan kaikista urheilulajeista karatea unohtamatta, mitkä on ehdottoman vääriä harrastuksia.


    • Anonyymi

      Tämä palsta on kovasti oma laatuinen avauksineen, miten on Pattayan kävijöiden laita.

    • Anonyymi

      Tiedemies ja tähtitieteellinen yhdistys sanoo että Kuu onkin plasmaa?

      nazi

      Minulle oli hieman epäselvää että mitä tuo plsama oikein on koska ei siihen törmää arkiaskareissa.
      Tässä siitä jotain höpötellään ja sanotaan että valtaosa maailmankaikkeuden aineesta on plasman muodossa.

      T Kaukoputki.

      • Anonyymi

        Niin ja joku viisas kirjoitti että maapallo ei ole pallo vaan kakku, Terry Pratchett taisi tietää totuuden jo vuosia sitten... Suosittelen lukemaan miehen kirjoja, hauskoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja joku viisas kirjoitti että maapallo ei ole pallo vaan kakku, Terry Pratchett taisi tietää totuuden jo vuosia sitten... Suosittelen lukemaan miehen kirjoja, hauskoja.

        Joku ohjeisti laittamaan sormen pyörivälle karttapallolle, suosittelen lukemaan hänen postauksiaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku ohjeisti laittamaan sormen pyörivälle karttapallolle, suosittelen lukemaan hänen postauksiaan.

        Senssu voi laittaa porkkanan pyllyynsä ja jatkaa pillinsä venyttelyä.


      • Anonyymi

        Eiks se olekaan juustoa, olen aika varma asiasta onhan siinä reikiä, on pattayanpojulla jutut, viittaa vahvasti salaliitot yms. samaan palstalla vallitsevaan ja yleiseen vainoharhaisuuteen, jonka muodot ilmenevät hiekkaharjussa, lainaapa erään mielenterveyskuntoutujan viestiä

        "Lerpalla on hirmuinen morkkis ja krapula vieläkin kun vietti songkranin suomikaksnelosella Hiekkaharjusta käsin tenuten. Nyt on rahat loppu ja mieli maassa. Pääsiäinenkin meni lerpalla säästöliekillä kiljutellen ja Jorvissa maaten. Ikävä tunnelma.
        Mutta maineikas Pattaya se vaan porskuttaa ja jatkaa voittokulkuaan aina vaan ja kaikkien mieli sinne aina takaisin halajaa!"

        Että jokainen ymmärtää mistä on kysymys... Luulempa että suurin syy palstan kirjoitteluun on avohoitopaikkojen vähyys suomessa, ja halu saada vertaistukea, pattayan kävijöiltä mitä sitten lienevätkin, täysipäistä touhu ei toisaan ole.


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      96
      1214
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      98
      975
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      60
      826
    4. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      817
    5. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      811
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      125
      759
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      2
      724
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      59
      591
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      41
      518
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      506
    Aihe