Loviisa - Suomen paras pikkukaupunki?

Anonyymi

Mitkä ovat perustelut moiselle kornilta kuulostavalle väittämälle?

42

254

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kauniimpi kuin Niskavuoren Loviisa.

    • Anonyymi

      Pikkukaupungin keskustan tuntumassa on
      kuoppaisia hiekkateitä ja runsaasti kulahtanutta asfalttiakin riittää. Katujen alla kulkee kilometrettäin ruosteisia putkia joista voi milloin tahansa pullahtaa kadulle esiin geysir. Kaupungin julkisissa rakennuksissa saattaa vettä tippua niskaan milloin tahansa ja niissä voi myös inhaloida raikasta homeitiö pitoista ilmaa. Tällaista jotkut kutsuvat idylliksi.

    • Anonyymi

      Kumisaappaat näköjään ovat Loviisan kaduilla tuiki tarpeellinen varuste ja nyt ymmärrämme, että miksi tehtiin suorastaan nerokas tonttikampanjaan liittyvä aloite:
      - jotakin ekstraa, esimerkiksi kaupungin vaakunalla varustetut kumisaappaat koko perheelle.

      • Anonyymi

        Olen myös Loviisan haukkumisen lisäksi asuntomessuasiantuntija ja varsinkin kaupunginhallituksen suuri fani. Joten tarvittaessa niistä irtoaa myöskin pikku mielipiteet.

      • Anonyymi

        Ja luonnollisesti kokemusasiantuntija joka asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja luonnollisesti kokemusasiantuntija joka asiassa.

        Laajan näkemyksen omaavana asiantuntijana voisit kertoa, että millä perusteilla Loviisa on Suomen paras pikkukaupunki?

      • Anonyymi

        Omaan kysymykseeni vastaan seuraavasti, sillä perusteella että vain täällä juhlitaan voittoa skumpalla kilpailusta jossa olimme ainoa osanottaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laajan näkemyksen omaavana asiantuntijana voisit kertoa, että millä perusteilla Loviisa on Suomen paras pikkukaupunki?

        Kuten tavallista, niin perusteluita väittämälle "Loviisa - Suomen paras pikkukaupunki " ei pystytä esittämään. Raatihuoneella eletään virkavastuuttomassa unelmapilvessä ja käytetään holtittomasti veronmaksajien rahoja. Kiitos tästä kuuluu valtuustolle joka sallii ja hyväksyy moisen menon. Monet poliitikot haukkuvat ympäri kaupunkia surkeaa valmistelua ja motkottavat ettei esittelyteksteihin voi luottaa, mutta kokouksissa he ovat hiiren hiljaa. Mokomat jänishousut!

        Toisaalta myöskin en pysty itse esittämään miksi ei olisi paras pikkukaupunki. Tietysti aina voin keksiä syyttää huonoa hallintoa ja kuoppaisia teitä ja esittää asian niin että se on jotain ainutlaatuista mitä muualla ei ole.

    • Anonyymi

      Jos tuo skumppahomma pitää paikkaansa, täytyy sanoa, täällä hoidetaan kunnan asiat harrastuspohjalla. Ei mitään väliä, kunhan saan kokouspalkkiot ja pääsen tekevien kanssa konjakille.

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä itseni kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä itseni kanssa.

        Sehän on selvä ettei Loviisassa voi olla kuin korkeintaan muutama hallinnon harrastamaan menoon tyytymätön. Tämän takia Pohjois-Korean suuri johtaja voi olla pikkukaupungin johdolle suorastaan kateellinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on selvä ettei Loviisassa voi olla kuin korkeintaan muutama hallinnon harrastamaan menoon tyytymätön. Tämän takia Pohjois-Korean suuri johtaja voi olla pikkukaupungin johdolle suorastaan kateellinen.

        Pahoittelut viimeöisestä sulamisestani, mieli vähän järkkyy välillä kun on aika rankkaa tämä ajan ja asioiden tutkiminen ja kommentointi. Sain selville mitä maksaa Määrlahden asuntomessualueen ns. pohjatyöt että päästään rakentamaan päälle. Tämä siis sen ihmisen suusta joka yhtenä monista rupeaa sitä tekemään.

        Summia kehään! Älä pelleile!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Summia kehään! Älä pelleile!

        40 milliä ja toi on vähintään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        40 milliä ja toi on vähintään.

        Höpö höpö, hevosmiesten tietotoimiston uutisia!

      • Anonyymi

        Pelkän infrastruktuurin on ilmoitettu maksavan 11 miljoonaa. Kaupungin hankkeissa tosin budjetit eivät pääsääntöisesti pidä, joten summa saattaa vielä nousta. Pelkästään Saaristotien siirrosta aiheutuu miljoonien lasku, koska pitää rakentaa uusi tie liittymineen, purkaa päiväkoti ja rakentaa uusi. Vasta
        säiliöineen uusitun bensa-aseman purkamisesta joudutaan maksamaan korvauksia todennäköisesti satoja tuhansia. Vanhasta Valtsun kiinteistöstä maksatettiin veronmaksajilla yli 200 000 euroa ja todennäköisesti asbestia sisältävän kiinteistön purku maksaa vieläkin enemmän. Ponttoonisilta Loviisanlahden yli maksaa 1,5 milliä. Hyvinvointihallin hintaa ei ole kerrottu, mutta asuntomessuista oheistoimintoineen aiheutuu veronmaksajille kymmenien miljoonien eurojen lasku.

        Asuntomessuista tulee väistämättä seuraamaan verojen korotuksia.
        Pääkaupungin veroprosentti on vain 18 ja vakituisen asunnon 0,41. Loviisan vastaavat ovat 19,75 ja 0,50. Vuonna 2018 Loviisassa päätettiin ottaa käyttöön
        4600 kiinteistöä koskeva hulevesimaksu. Tämä on yksi esimerkki veroluontoisista maksuista joilla loviisalaisia kuritetaan.

        Etätyötä tekevät ovat vain pieni marginaaliryhmä, mutta siitä huolimatta ne on nostettu tärkeimmäksi asuntomessujen kohderyhmäksi. Vaikea keksiä yhtään järkevää syytä siihen, että miksi pääkaupunkiseudun ihmiset muuttaisivat tänne.

      • Anonyymi

        Sana sekopäinen on osuva ja kuvaa parhaiten koko messuprojektia ihan sen perusteluita myöten.

      • Anonyymi

        Ainahan täältä voi muuttaa pois. Nauttii aikansa pikkukaupungin idylliä ja sitten kun tulee maksun aika niin jättää sen Ruotsalaisen kansanpuolueen huoleksi kun sitä kerran itse halusivatkin.

    • Anonyymi

      Tämäkin jutustelu ja kirjoittelu etenevät Lovisan tornin viestinnän tyyliin. Kun joku kirjoittaa tornista liruteltujen sekä tuomielinten huonosti valmisteltujen ja perusteluiltaan puutteellisten päätöstietojen perustuen, niin kirjoittaja nimetään ”mikälie sekopääksi” ja tekstit ”hevosmiesten tietotoimiston uutisia”. Minkäänlaista vastinetta tai tosiasiaa muiden kirjoituksille ei tornin nöyrien alamaisten ja puudelien jutuista löydy. Tornia nöyristelevän hillopurkin jakajat ovat osallisia Lovisa-neidon taloudellisen ryöstöön ja hallinnon toiminnan rämettymiseen.
      Asuntomessuista ei anneta oikeata ja avointa tietoa eikä tosiasioita arvioida kriittisesti. Infran rakentaminen maksaa yli 11 miljoonaa euroa, kaupunki kaavailee saavansa tonttien myynnistä 1-3 miljoonaa, eli 35 000 – 70 000 euroa pär mökkitontti. Kuka maksaa 10 – 8 miljoonan tappion Määrlahden rantatonteista? Hevosmiesten tietotoimiston mukaan 10 miljoonan tappion, eli Didden lahjan rikkaille aurinkorannan asukkaille, menee kuntalaisten piikkiin.
      Mistä messujen rahoitus? Ei ole kerrottu, toisaalta levitaatiossa olevat valtuutetut eivät ole älynneet tai uskaltaneet kysyä!! Riittääkö Jan D:n kertoma 17 miljoonan taseessa (hunajapurkissa) oleva ylijäämä kaiken rakentamiseen? Onko tuo taseen ylijäämä likvidejä käteisvaroja ja pankkivaroja? Tietenkin Lovisa saa tulonhankintamahdollisuuksia messun aikana sen jälkeen kun Suomen Asuntomessut on kuorinut kerman pääsylipputuloista. Parkkimaksuilla täytetään tyhjäksi käyvää Jan D:n tasesäästöpossua, toisaalta messukulut kuten pysäköintipaikat, alueen aitaus, vartiointi yms. infra, johon varattu 655000 euroa tulevat Lovisan maksettaviksi. Tietenkin kuntalaiset joutuvat kaiken lisäksi maksamaan mahtavan Huvinvointikeskuksen ja sieltä alkavan Arjan- polun.

      Loistavaa, hyvin menee!! Nyt pitää KSOY:n johtaja ja monitoimiosaaja nimittää Asuntomessujen vetäjäksi, niin jopa alkaa ropoja kolisemaan Mian tilille.

      • Anonyymi

        Anna olla, ei kannata vastata tuolle mitään. Kovasti heitellään päästä keksittyjä summia ennenkuin yhtään lapion iskua on edes isketty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna olla, ei kannata vastata tuolle mitään. Kovasti heitellään päästä keksittyjä summia ennenkuin yhtään lapion iskua on edes isketty.

        Kyllä nuo summat ovat olleet esillä julkisuudessa.

      • Anonyymi

        Kyllä Ramboll on tutkinut kustannuksia ja laskuttanut julmasti kaupunkia. Siisi "virallista" tietoa ja arvauksia kustannuksista on, mutta Jan D ei niitä viesti julkisuuteen. Pelätään oikeasti että jotkut valtuutetut heräävät horoksesta ja messuaminen loppuu jo ennen ennen ensimmäistä lapion tekemää kuoppaa.

      • Anonyymi

        Eiköhän se ole koko kansan tiedossa että kaikki budjettiarviot voi kaksinkertaistaa niin osuu paremmin oikeaan. Jos joku haluaa satuilla niin antaa sen vaan itsekseen satuilla. Omahan on ilonsa.

    • Anonyymi

      Yäk. Tarjoilija, pahan makuisessa nimityskeitossa uiskentelee leppäkerttu.

    • Anonyymi

      Viehättävä kaupunki tuo Loviisa.

    • Anonyymi

      Ollaan yritetty löytää asuinpaikkakuntaa suhteellisen läheltä pk-seutua ja työpaikkoja. Pieni kaupunki, lapsille koulut, hyvä ilmapiiri elää ja olla. Loviisakin on ollut harkinnassa. Näitä ketjuja lukiessa on silmät avautuneet. Aikamoisen pahoinvoiva paikkakunta, huhhuh. Hyvää jatkoa sinne.

      • Anonyymi

        Ota yhteys Lapinjärven virkamiehiin, siellä kaikki toiveesi toteutuvat. Myös pyhtää on hyvä , koska siellä ei ole suomalaisiin kohdistuvaa kielisyrjintää.

      • Anonyymi

        Ehdotan että liityt Loviisan Sanomien Facebook ryhmään jossa saat parhaan ja oikean tiedon kannattaako muuttaa Loviisaan vai ei. Siellä pystyt keskustelemaan ihan omalla nimelläsi ja kasvoillasi Loviisalaisten kanssa ja muodostamaan ihan oman mielipiteesi eikä anonyymin nimimerkin väittämien varassa olevan.

        Kyseistä lehteä lukemalla ei saa oikeata kuvaa paikkakunnan menosta, koska lehti parhaansa mukaan välttää julkaisemasta negatiivisia uutisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseistä lehteä lukemalla ei saa oikeata kuvaa paikkakunnan menosta, koska lehti parhaansa mukaan välttää julkaisemasta negatiivisia uutisia.

        Kyseiseltä facen sivuilta myös poistetaan perusteltua kritiikkiä sisältäviä kirjoituksia.

      • Anonyymi

        Kuten huomaat perusteluja väitteelle "Suomen paras pikkukaupunki" ei ole esitetty. Sen voi luvata, että veroäyri ja veroluontoiset maksut tulevat olemaan nousukiidossa rkp:n komennossa
        tapahtuvan rahojen kylvämisen ansiosta. Kaupungin taloudellisesta tilasta on
        asuntomessujen hakemisen päättämisen annettu väärä kuva jopa valtuustolle, joten älä luota annettuun kaupungin ns. viralliseen infoon ja mainoksiin.

        Asia on tabu myös paikallisessa lehdistössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyseiseltä facen sivuilta myös poistetaan perusteltua kritiikkiä sisältäviä kirjoituksia.

        Sieltä poistetaan ne jotka esittävät omia mielipiteitään totuuksina ja yleensä kohdistavat "perustellun kritiikkinsä" yksittäisen henkilön tekemisten haukkumisen. Ihan samalla tavalla siellä keskustellaan asioista mutta ei mennä henkilökohtaisuuksiin menevään loanheittoon.

        Tälläkään foorumilla ei anneta vasta-argumentteja esitettyyn kritiikkiin, vaan nimenomaan aloitetaan henkilökohtainen loanheitto. Poliittisten päättäjien ja viranhaltijoiden virkatoimintaan kohdistettu perusteltu arvostelu pyritään luokittelemaan pelkäksi asiattomaksi loanheitoksi. Demokratiassa kansalaisella on oikeus valvoa, tuomita ja torjua poliittisten päättäjien huonoa toimintaa, testata päättäjien pätevyyttä sekä tuoda esiin epäkohtia. Tämä koetaan täällä vallanpitäjien kannalta kiusalliseksi.

        Miten nimimerkkiä kohtaan voi olla henkilökohtaista loanheittoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota yhteys Lapinjärven virkamiehiin, siellä kaikki toiveesi toteutuvat. Myös pyhtää on hyvä , koska siellä ei ole suomalaisiin kohdistuvaa kielisyrjintää.

        Tuosta kommentista kyllä huomaa miten täydellisen tietämätön kirjoittaja on. Noh, ainahan ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
        Ihan vaan tiedoksi, yhtä kuralla Lapinjärven asiat ovat kuin Loviisan. Lapinjärvellä kuitenkin johto on melko tehokkaasti tukkinut arvostelijoiden suut. Siksi hiljaisuus, jota virheellisesti yleiseksi tyytyväisyydeksi tulkitaan.

        Miks sitten muut tyytymättömät eivät tule tänne laukomaan totuuksia nimimerkin takaa? Pelon takia? Minkä ihmeen pelon?

    • Anonyymi

      Jos olet rikas muuttaja niin saatat hyvinkin viihtyä täällä koska sellaisille tätä nimenomaan rakennetaankin. Mutta jos kuulut rahvaaseen joka tarvitsee esim bussikuljetuksen työhön niin saatat joutua kärsimään. Tai siis tulet hyvin todennäköisesti kärsimään.

    • Anonyymi

      Kyllä Suomenkielisenä Vituttaa asua täällä.Tämä omahyväinen "linnan tarjoilija",pistää haisemaan...Inhoittava "Rutjake" niin kuin Kyllikki totesi.

      • Anonyymi

        Mokoma rutjake.Osuvasti sanottu,ihmisestä,joka näyttelee ihan normaalia"perheenäitiä"

    • Anonyymi

      En tiedä. Menin ruokakauppaan, sain huudot ja haukut ulkonäöstä, koska en pyytänyt perhettä väsitymään kapealla käytävällä poikittain olevien kärryjen kanssa, vaan jäin odottamaan .

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      70
      3540
    2. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      3463
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3312
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2759
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      32
      2016
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      30
      1942
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1676
    8. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1665
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      96
      1625
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1390
    Aihe