meillä

meillä on ihan hyvät naapurit vaikka ovatkin vähän.. hmm.. omalaatuisia. toisella puolella seinää asuu ukko joka tietää meidän kaikki asiat. se on ihmeellistä, kun sille ei olla kerrottu mitään, mutta jostain se vaan tietää kaiken. tuntuu että se osaa lukea ajatuksia. mutta se on ihan hyvä naapuri, kun se lainaa meille aina rahaa jos on lopussa. eikä sieltä kuulu mitään ääniä sieltä puolen. ja toisella puolen on sitten semmonen mummo, tai ei se ihan mummo oo mutta melkein. se ripustelee ovensa eteen aina kaikenlaisia outoja tavaroita, on siinä ollu vessapaperia ja kaikkee. sitten sille tulee varmaan vähintään kerran viikossa iso paketti postimyynnistä.. se siirtelee tavaroita sisältä parvekkeelle, parvekkeelta kellariin, kellarista sisälle. siitäkään ei oo ollu haittaa, kun ei kuulu mitään hirveitä ääniä sieltä. mutta alakerran ukko on kyllä pahin. huutaa jatkuvasti humalassa ja paukuttaa patteria, millon mitäkin! että olen seinänaapureihin tyytyväinen kun ei asu mitään puleja siinä, jatkuvaan oisivat ovella kyytiä ja viinaa kysymässä ja huutasivat kaiket yöt!
1407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mahtaa olla elämä upeaa kun naapureina on koronkiskuri-kyylä, dementoitunut hullu ja väkivaltainen alkoholisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näin... kirjoitti:

meillä on ihan hyvät naapurit vaikka ovatkin vähän.. hmm.. omalaatuisia. toisella puolella seinää asuu ukko joka tietää meidän kaikki asiat. se on ihmeellistä, kun sille ei olla kerrottu mitään, mutta jostain se vaan tietää kaiken. tuntuu että se osaa lukea ajatuksia. mutta se on ihan hyvä naapuri, kun se lainaa meille aina rahaa jos on lopussa. eikä sieltä kuulu mitään ääniä sieltä puolen. ja toisella puolen on sitten semmonen mummo, tai ei se ihan mummo oo mutta melkein. se ripustelee ovensa eteen aina kaikenlaisia outoja tavaroita, on siinä ollu vessapaperia ja kaikkee. sitten sille tulee varmaan vähintään kerran viikossa iso paketti postimyynnistä.. se siirtelee tavaroita sisältä parvekkeelle, parvekkeelta kellariin, kellarista sisälle. siitäkään ei oo ollu haittaa, kun ei kuulu mitään hirveitä ääniä sieltä. mutta alakerran ukko on kyllä pahin. huutaa jatkuvasti humalassa ja paukuttaa patteria, millon mitäkin! että olen seinänaapureihin tyytyväinen kun ei asu mitään puleja siinä, jatkuvaan oisivat ovella kyytiä ja viinaa kysymässä ja huutasivat kaiket yöt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu