Ajat ovat muuttuneet

Anonyymi

Nykyajan lapset elävät ajassa, jossa saavat olla onnellisia nykyisestä kouluajasta.

Itse 70- luvulla koulun käyneenä koin koulun paljon välinpitämättömäksi.
Olin korvessa kasvanut, jolla ainoat lapsikontaktit olivat omat sisarukset. 7v kun lyötiin yhtäkkiä suureen luokkaan, niin ei se helppoa ollut, arka ja hiljainen jää äkkiä yksin. Siitä alkoi myös poissaolot koulusta. Muistan kun kerran olin päivän lintsannut ja kun palasin kouluun, niin miesopettaja haukkui minut koko luokan edessä. Tunsin miten olisin voinut vajota maan alle häpeästä. Vaikka lapsi olin, niin ymmärsin ettei opettajan käytös ollut sopivaa. Ei ketään saisi nolata muiden edessä. Ei parantanut ainakaan sitä tilannetta, että kukaan olisi halunnut olla kaverini. Nykyaikana näin ei varmastikkaan pääse tapahtumaan.
Muistan kauhulla, kun oppilaat sai itse valita porukan ryhmätyöhön. Hyvin voi arvata, ettei kukaan minua valinnut. Opettaja sitten laittoi minut yhteen ryhmistä. Voi sitä supinaa, kun kaikki estelivät, etteivät halua istua minun vieressäni.

Ala-aste meni siinä kituuttaessa ja mennessäni yläasteelle seiskalle, sain ihania kavereita, joille olen vielä tänäkin päivänä kiitollinen. Olin heille ihan samanarvoinen kuin muutkin. Hiljainen, mutta kun he siitä huolimatta ottivat porukkaansa, niin itsekkin rohkaistuin.

Olen miettinyt, että jos olisin saanut koulusta tukea, niin miten olisikaan numerot olleet parempia ja ala-asteen luokat olisi tullut käytyä paremmin. Tyhmä en ollut, päinvastoin eräs opettaja kehui, että tulen pääsemään vielä pitkälle. Tätä opettajaakin muistelen kiitollisin mielin. Harmi, että hän oli vain hetken mukana.

1

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikea sanoa, onko se tämän päivän koulu parempi? Itse inhosin koulua 1960 - 1970 luvuilla. Istuminen pulpetissa liikkumatta oli piinallista. Uskonnon ulkoa opeteltavat "jaakobin poikain nimet" ja muut "jeesuken tekemiset" otti pannuun!

      Laulaminen luokan edessä naama punaisena ja opettajan inhokatseet. Koulun köyhäinapu, jossa oppilas pakotetaan vanhempien toimesta nostaman kätensä kun kysytään: kuka tarvitsee sosiaaliavun kengät?

      Pienikokoisena kimppuuni käytiin heti ensimmäisenä koulupäivänä. Jos en olisi ollut mukana urheilutoiminnassa, en olisi selvinnyt "hengissä".

      Ruuan syöminen oli pakollista vaikka inhosit jotakin ruokaa. Katselit vain ulos ikkunasta ja tahdoit pois koko laitoksesta. Paha olo alkoi jo koulun portilla.

      Aikuisena seiskan keskiarvoinen oppilas näytti sitten kyntensä. Maisteriopinnot ennätysajassa ja erinomaisin tiedoin. Mutta vaikeaa oli edelleen uskoa ihmiseen ja oppia ryhmätyöhön.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1083
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      847
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      783
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      529
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      294
      525
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      521
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe