Ajat ovat muuttuneet

Nykyajan lapset elävät ajassa, jossa saavat olla onnellisia nykyisestä kouluajasta.

Itse 70- luvulla koulun käyneenä koin koulun paljon välinpitämättömäksi.
Olin korvessa kasvanut, jolla ainoat lapsikontaktit olivat omat sisarukset. 7v kun lyötiin yhtäkkiä suureen luokkaan, niin ei se helppoa ollut, arka ja hiljainen jää äkkiä yksin. Siitä alkoi myös poissaolot koulusta. Muistan kun kerran olin päivän lintsannut ja kun palasin kouluun, niin miesopettaja haukkui minut koko luokan edessä. Tunsin miten olisin voinut vajota maan alle häpeästä. Vaikka lapsi olin, niin ymmärsin ettei opettajan käytös ollut sopivaa. Ei ketään saisi nolata muiden edessä. Ei parantanut ainakaan sitä tilannetta, että kukaan olisi halunnut olla kaverini. Nykyaikana näin ei varmastikkaan pääse tapahtumaan.
Muistan kauhulla, kun oppilaat sai itse valita porukan ryhmätyöhön. Hyvin voi arvata, ettei kukaan minua valinnut. Opettaja sitten laittoi minut yhteen ryhmistä. Voi sitä supinaa, kun kaikki estelivät, etteivät halua istua minun vieressäni.

Ala-aste meni siinä kituuttaessa ja mennessäni yläasteelle seiskalle, sain ihania kavereita, joille olen vielä tänäkin päivänä kiitollinen. Olin heille ihan samanarvoinen kuin muutkin. Hiljainen, mutta kun he siitä huolimatta ottivat porukkaansa, niin itsekkin rohkaistuin.

Olen miettinyt, että jos olisin saanut koulusta tukea, niin miten olisikaan numerot olleet parempia ja ala-asteen luokat olisi tullut käytyä paremmin. Tyhmä en ollut, päinvastoin eräs opettaja kehui, että tulen pääsemään vielä pitkälle. Tätä opettajaakin muistelen kiitollisin mielin. Harmi, että hän oli vain hetken mukana.