mahataudit

Eli näistä paljon puhutuista "faaraon kirouksista". Finnmatkojen kansiossa Sharmissa oli, että useimmiten ripuli johtuu nestehukasta. Lisäksi tietenkin hygieniaa korostettiin. Me (2 aikuista ja lapsi 4v) unohdettiin joka kerta käsidesi huoneeseen.. Vesipulloa kannettiin mukana, kun ollaan kotonakin kovia juomaan vettä. Ripulia ei tullut kellekkään, vaikka söimme kaikkea. Itse mm. nautiskelin paikallisesta fetatyyppisestä juustosta kaikissa mahdollisissa paikoissa. Vihanneksia ym. syötiin. Poju (kielloista huolimatta) näpelöi kengänpohjia ja seuraavaksi söi ranskalaisia sormillaan ja mitään mahavaivoja ei ollut. Vessareissujen jälkeen pestiin käsiä ja samanlaista hygieniaa kuin kotona. Myös lentokentällä monen kanssa juteltiin ja kellään ei mahavaivoja ollut tullut. Joten neuvoksi. JUOKAA VETTÄ!!! Hoitoalan ihmisenä kyllä tiedän ruokamyrkytyksenkin vaaran mutta kun katsoo minkälainen paikka, jossa syö, niin hyvin pärjää. Herkkämahaisten tietenkin kannattaa varoa vähän maitotuotteita, mutta mekin ihan maitoa pojalle murojen kanssa aamulla laitettiin yms. Terveenä pysyttiin matkan aikana ja jälkeen. Ei se mahatauti ihan jokaiselle iske. Ei esim. maitohappokapseleita syöty, vaikka piti niin alunperin tehdä. Ylivarovaisuuskin voi tehdä temput..
61610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihana kuulla tällaista! Olen ollut asiasta huolestunut.

Äänestä
  • ..koska jos mahatauti iskee, on se suurella todennäköisyydellä kuitenkin melko lievä, eli ei rajoita lomailua juuri mitenkään, paitsi ehkä akuuteimmassa vaiheessa. Meidän porukasta melkein kaikki sairastui mutta hauskaa oli silti ja yhtä lailla voitiin nauttia auringosta ja oleilusta. Itsellä vain sattui huonompi mäihä kun sain sen hankalamman version tuosta faaraon kirouksesta. Nyt alkaa jo elämä voittamaan, kuukausi reissun jälkeen...

    Äänestä

aivan asiaa kirjotat. suurin syy mahavaivoihin on todetta neste hukka ja muut kuten kirjoitit.
"faaraon kirouksen" saa suomessa samasta syystä, eli jos on neste hukka tarpeeks kova.

Äänestä

Sitä paikallista vettä ei kannata sillä lailla pelätä, että siitä saisi mahataudin, eli jos suihkussa tms. menee vähän vettä suuhun niin nou hätä. Vesi on puhdasta, mutta juotavaksi kelpaamatonta koska se on kiteisempää ja kiteet kerääntyvät virtsateihin ja saattavat aiheuttaa kipuja ja tulehduksia. Eli juokaa janoon pullovettä, mutta esim. hampaat voi kyllä hyvin pestä hanavedellä.

Äänestä

Oltiin varovaisia syömisten suhteen, alotettiin maitohappobakteerit ennen reissua ja käsidesi oli ahkerassa käytössä.
Kuitenkin ekan viikon lopulla meistä kuudesta, oli neljällä maha kuralla.
Mutta ei pahasti, eli ei häirinnyt suuremmin.
Otettiin kyllä paikalliset lääkkeet heti käyttöön.
Lieneekö niiden ansiota vai mitä, mutta vatsatkin tuli kuntoon.

Äänestä

Minä sairastuin faaraon kiroukseen/mahatautiin. Todella pahaan sellaiseen. Olin todella varovainen ruokien kanssa ja pesin kädet lähes rohduksiin asti mutta niin se vain tuli silti. Retket jäi Luxoriin ja muuallekin tekemättä kun maha alkoi kipristelemään jo kolmantena päivänä. Lomasta tuli siinä vaiheessa kyllä täysi fiasko. Mikään ei pysynyt sisällä ja 5 päivänä jouduin lähtemään hotellilta oksentamasta sairaalaan tiputukseen. Kuumetta oli vähän alle 40 ja näin jälkeen päin ei kyllä paljoa muistikuvia ole menomatkasta sairaalaan. Viimeisen päivän hotellilla join vain vettä ja suolaa, että olisi vähän edes neste imeytynyt. Paikallista antibioottia (antinalia) olin siis syönyt jo mahakivuista asti ja koto Suomessa olin aloittanut maitohappotablettien syönnin. Minut siis talutettiin Red sea hospitaliin ja siellä sitten vietinkin lopun loman tiputuksessa. Olin lääkärin mukaan niin kuivunut. Onneksi lähtöpäivänä pääsin lähtemään sairaalasta ja pääsin lentämään. Jos olisin ollut vielä tosi huonossa kunnossa en olisi lääkärin mukaan saanut lentää. Vaan sitten seuraavilla lennoilla, ei kiitos!!! Kotiin vaan äkkiä!!! Tapiolasta sain onnekseni osan matkan hinnasta takaisin kun minulla oli lääkärin todistukset mukana. Tapiola myös maksoi sairaalakulut suoraan Egyptiin silloin niin sairaalasta lähteissä ei tarvinnut maksaa niitä. Sekin oli sitten oma hommansa saada Tapiolasta joku vahvistamaan perjantai iltasella että asia on kunnossa. Maksu Suomesta suoritetaan. Näin jälkikäteen sain tapiolasta tietää että kulut mitä heiltä laskutettiin oli 370 €. Onneksi oli vakuutus!!! Matkatoimisto Deturilta sain myös etukäteen varatut retkihinnat takaisin kun minulla oli se lääkärintodistus. Hyvä niin!! Meidän hotellilta silloin sairastui tosi moni. En tiedä oliko vain pahempi viikko mutta sen kyllä voin jo etukäteen sanoa että tosi moni siellä tulee sairastumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


milli kirjoitti:

Eli näistä paljon puhutuista "faaraon kirouksista". Finnmatkojen kansiossa Sharmissa oli, että useimmiten ripuli johtuu nestehukasta. Lisäksi tietenkin hygieniaa korostettiin. Me (2 aikuista ja lapsi 4v) unohdettiin joka kerta käsidesi huoneeseen.. Vesipulloa kannettiin mukana, kun ollaan kotonakin kovia juomaan vettä. Ripulia ei tullut kellekkään, vaikka söimme kaikkea. Itse mm. nautiskelin paikallisesta fetatyyppisestä juustosta kaikissa mahdollisissa paikoissa. Vihanneksia ym. syötiin. Poju (kielloista huolimatta) näpelöi kengänpohjia ja seuraavaksi söi ranskalaisia sormillaan ja mitään mahavaivoja ei ollut. Vessareissujen jälkeen pestiin käsiä ja samanlaista hygieniaa kuin kotona. Myös lentokentällä monen kanssa juteltiin ja kellään ei mahavaivoja ollut tullut. Joten neuvoksi. JUOKAA VETTÄ!!! Hoitoalan ihmisenä kyllä tiedän ruokamyrkytyksenkin vaaran mutta kun katsoo minkälainen paikka, jossa syö, niin hyvin pärjää. Herkkämahaisten tietenkin kannattaa varoa vähän maitotuotteita, mutta mekin ihan maitoa pojalle murojen kanssa aamulla laitettiin yms. Terveenä pysyttiin matkan aikana ja jälkeen. Ei se mahatauti ihan jokaiselle iske. Ei esim. maitohappokapseleita syöty, vaikka piti niin alunperin tehdä. Ylivarovaisuuskin voi tehdä temput..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu