Hurmaava Onnenmaa

2lesken

Telkkarista tuli tänään iki-ihana Onnenmaa.

Näytteijät ovat taitavia, mutta kyllä Koivula hurmaa tangon taiturina.
Mikä ryhti, mikä vienti, mikä karisma.

Nainen hänen tanssiparinaan on myös täysikymppi.

Reijo Taipaleen muistoksi fantastinen lyhyelokuva kesästä, rakkaudesta, pettymyksestä.

Rahastajatyttö pelastaa tilanteen ja tanssi jatkuu liukuen ja keinuen.

Haluaisi mukaan tuohon tunnelmaan.

Ihanan maalaismainen filmi aikoihin.

21

1418

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielelläni katsoisin elokuvan Helsinkileskeisyys jossa eräs lesken seikkailee stadissa sporan kyydissä ympyrää.

    • Anonyymi

      Apinaa maa Suomi--onnen maa miljoonia muutanut ilman järkeä palanneet. Ei Suomi ole mikään onnen maa jos ei siihen elellytyksiä.

      Taipalale on toinen asia hän teki suomen onnen maaksi ja kunnia hänelle.

    • Anonyymi

      Onnen maa on vuonna 1993 ensi-iltansa saanut suomalainen Markku Pölösen ohjaama elokuva. Paljon tv-katsojia ja monia palkintoja saanut elokuva käynnisti Pölösen ohjaajauran. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun alkuun ja kertoo tapahtumat perheen pikkupojan kautta. Wikipedia
      Musiikin säveltänyt: Reijo Taipale
      https://youtu.be/JRksc-1UELc
      Onnenmaan onnea :-)
      Huhkimista ...
      https://youtu.be/hr-g_8VL3I8
      Kesämopo karkaa käsistä :-)
      Huhkimisen sijaan Tenhoa kiinnostavat Taipaleen tangot, lavatanssit
      https://youtu.be/UlYGqt_KMD0
      Lakerikengät lavalle
      https://youtu.be/u4Kaem5_or8
      Kesälavat kutsuu käy rientoihin ;)
      Onnen maa – tangoelokuva on kunnianosoitus Reijo Taipaleen musiikille
      https://youtu.be/YXTvlb8UZMY

      • En tunne yhtään Reijo Taipaleen sävellystä, olisikin kiva tietää jos joku tuntee.

        Reijo Taipale tässä elokuvassa laulaa muitten sävellyksiä,

        Elokuva on myös kunnianosoitus Reijo Taipaleelle, tangon taitajana
        ja tangolle, varsinkin Unto Monosen tangolle.


    • Anonyymi

      Tämänpäivän pelleilyjen, mitä telvisiosta jatkuvasti tulee tämä onnenmaa oli 1000x parempaa viihdettä.

      • Onnenmaahan ovat seuloutuneet vahvat näyttelijäsuoritukset ja loistava kuvauspaikka.

        Pikkupoika on ihana luonnonlapsi ja vaari ovela vedättäjä.

        Kaunis nainen pudottaa miehen kuvaannollisesti kanveesiin.
        Erotiikkaa on enemmän kun jossain ääliö pehmopornossa.

        Ja se tanssi.
        En voi kun katsoa Yle Teemalta uudestaan ja uudestaan näyttelijä Koivulan tangoa.
        Ja tietenkin nainen hänen käsivarsillaan on täydellinen.

        Yhdessä he muodostavat niin häkellyttävän tanssin, että suu auki tuijottaa sitä.

        Siihen Taipaleen laulu ja suomalainen pavilijonki.
        Ihan parasta.


    • Anonyymi

      En tykkää.

      • Ano
        Kaikesta ei tarvitsekaan tykätä.


    • Anonyymi

      Hyvä elokuva on,joutui itsekkin lähtemään tansseihin,oliko se rahastajatyttö juuri se tangotyttö.

      • Ano
        Kyllä minä niin ymmärsin.

        Mikä tanssija, mikä pari.
        Kaikki osunut nappiin.

        Näyttelijä Pertti Koivula on leffassa kuin Al Pacino.,
        Naisen tuoksu on muistaakseni filmin nimi.


      • 2lesken kirjoitti:

        Ano
        Kyllä minä niin ymmärsin.

        Mikä tanssija, mikä pari.
        Kaikki osunut nappiin.

        Näyttelijä Pertti Koivula on leffassa kuin Al Pacino.,
        Naisen tuoksu on muistaakseni filmin nimi.

        https://youtu.be/F2zTd_YwTvo
        Tango taipuu.


    • Anonyymi

      K. Kaitue on epäonninen nainen siinä mielessä, että hänellä ei ole takamuksessa lihaa ollenkaan. Muuten hän olisi maan seksikkäimpiä naisia.

      • Kaitue.on kyllä kuvankaunis, äitinsä näköinen.
        Mitkä sääret ja kasvot.
        Aivan missiluokkaa.

        Minulta on mennyt ohi tuo peffapuoli.

        Täytyy sitten laittaa jotain fyllia, ainakin kuvauksiin.

        Muuallahan maailmasta tehdään leikkauksia a la Jennifer Lopez-tyyliin.

        Leffa on jo melko vanha, näyttelijät ovat niin nuoria siinä.


    • Anonyymi

      REIJO TAIPALE ON KUNINGAS.

      • Ehdottomasti.

        Hänen hieno tulkintansa monesta kappaleesta jäävät ikuisesti soimaan.


      • Anonyymi

        Mielestäni Henry Theel oli kunigas, ja Virta prinssi,
        sitten perintö prinssejä Taipaleet ja Monoset


      • Anonyymi

        Oliko Unto Mononen myös laulaja? - Nm. En tiennytkään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko Unto Mononen myös laulaja? - Nm. En tiennytkään

        oli muusikko, mutta tarkoitin hänen tulkitsijoita


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kyllä tiedän mitä hän on tehnyt / säveltänyt yms. - Nm. Laulajainen


    • Anonyymi

      Katsoin myös. Kaikki roolit olivat vähän liioiteltuja, mutta juuri se teki elokuvasta herkullisen. Tämä oli niin kotimaista. Niistä kiusantekijämiehistä pidempi on ollut asunnonvälittäjä. Myi aikoinaan mulle asunnon.

      Beng

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      738
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      666
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      48
      571
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      471
    9. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      461
    10. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    Aihe