Vanha kone voi toimia paremmin uudemmilla julkaisuilla

Anonyymi

Aina ei päde se sääntö, että vanha kone olisi polvillaan uusien, resursseja paljon syövien jakelujen kanssa. Itselläni on yhtenä koneena yhä käytössä todella vanha N56VZ-nuhapumppu, jota oli ensimmäisen kerran kaupoista saatavilla joskus 2012 tai 2013. Koneessa kyllä "toimi" Mint 17 Qiana, muttei kovinkaan hyvin. Esimerkiksi näytönohjain ei tunnistunut kunnolla, eikä käyttis osannut kertoa koneen tarkkaa mallia, vaan kernelissä oli valmiina pelkkiä hitaita, geneerisiä ajureita yksittäisiä komponentteja varten. Oli selvää, että kaikkia tehoja ei koneesta tuolla saanut irti (vaikka toki niitä tehoja ei nykymittapuulla paljon edes ollutkaan). Nyt kun tuki loppui Qianalle, päätin asentaa uusimman LTS-julkaisun eli Mint 19.1:n. Ongelmat lakkasivat siihen, koska nyt vihdoinkin näytönohjain (olkoonkin jo vanha) tunnistuu. Bluetoothkin näkyy vaihtoehtona... Kone toimii selvästi nopeammin.

Näyttää muuten selvästi modernimmalta tuo 19.1. En kuitenkaan tiedä, onko ulkokuoren alla mitään radikaaleja muutoksia tapahtunut. Näkisin, että käyttis tuo selvästi enemmän esille eri käyttäjätilivaihtoehtoja pilvipalveluita varten ja moni ohjelma on päivittynyt "ikivanhoista" versioista. Joitakin vanhoja vielä roikkuu ohjelmavarastossa mukana, esim. pyNeighborhood, vaikka kunnon päivityksiä ei ole tullut jonkun 2011 (?) jälkeen, mutta pääasia, että toimivat. Software Manager on ihan jees, mutta aivan kaikkia perinteisiä bash-pohjaisia ohjelmia ei sieltä tunnu ihan hevillä löytyvän tavallisella haulla. Esimerkiksi "RARia" varten oli kirjoitettava "RAR archiver", ja "tree" löytyi vasta, kun laitoin hakusanaksi "directory tree". Näyttäis siltä, että Software Manager on se helppokäyttöinen, silmäkarkkia sisältävä ohjelmakauppa "aloittelijoille", kun taas Synaptic on vanhanmallinen, kokeneemmille käyttäjille suunnattu paketinhallintajärjestelmä.

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä, Ubuntu ja Mint keveneee, Vain windows raskaantuu.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Uudenkarheahan tuo on.

      • Anonyymi

        AP täällä -- suoritin on OK, mutta sehän on vain yksi osa kokonaisuudesta. Koneessa on valitettavasti pullonkaulana tavallinen mekaaninen kiintolevy, joka raksuttaa verkkaisesti. Pakko vain todeta, että SSD:n vaikutus olisi valtava ja heikommissa koneissa se kompensoisi prosessorin puutteita.

      • Anonyymi

        W10 on tugo ja hitaus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SSD levyn merkitystä mekaaniseen verrattuna yliarvioidaan. Edes teoriassa se ei vaikuta nopeudessa muuhun kuin nopeuteen operaatioissa joissa joko kirjoitetaan kiintolevylle tai luetaan siltä. Poikkeuksena Linux-systeemeissä tilanne, jossa koneessa on hyvin vähän RAM-muistia, jolloinka luonnollisesti käytetään swappia.

        Tarkistapa huvin vuoksi kiintolevysi terveydentila Disks-ohjelmalla. Rikkoontuva levy alkaa nimenomaan hidastella ja kone hyytyillä ennenkuin levy lopullisesti heittää veivinsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AP täällä -- suoritin on OK, mutta sehän on vain yksi osa kokonaisuudesta. Koneessa on valitettavasti pullonkaulana tavallinen mekaaninen kiintolevy, joka raksuttaa verkkaisesti. Pakko vain todeta, että SSD:n vaikutus olisi valtava ja heikommissa koneissa se kompensoisi prosessorin puutteita.

        Mikä prosessori siinä Asus N56VZ koneessasi siten on?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä prosessori siinä Asus N56VZ koneessasi siten on?

        Selvästikin tiedostojen kopioinnissa ja lukemisessa sekä ohjelmien ja koneen käynnistämisessä kestää tuolla ASUS-läppärillä hyvin kauan. Prossun vaikutusta noihin en osaa arvioida. Ainakin muistin määrä vaikuttaa suuresti kykyyn ajaa monia raskaita ohjelmia samanaikaisesti ja SSD vaikuttaa ohjelmien ja koneen käynnistymisnopeuteen.

        Kaikki tiedot prosessorista:
        Topology: Quad Core
        Model: Intel Core i7-3610QM
        Bits: 64
        Type: MT MCP
        Arch: Ivy Bridge
        Rev: 9
        L2 Cache: 6144 KiB
        Flags: lm nx pae sse sse2 sse3 sse4_1 sse4_2 sse3 vmx
        BogoMips: 36717
        Speed: 1197 MHz
        Min/Max: 1200/3300 MHz
        Core speeds (MHz): 1 = 1197, 2 = 1198, 3 = 1198, 4 = 1198, 5 = 1195, 6 = 1198, 7 = 1197, 8 = 1197

        Pelkästään prosessorinkin perusteella tuo kannettava on niin nopea että pitäisi riittää useimpiin käyttötarkoituksiin.

        Jos se oikeasti on etanamaisen hidas niin silloin kyllä jossain on pakko olla vikaa, joko koneessa itsessään, tai sitten on joku salaperäinen yhteensopivuusongelma k.j.:n kanssa.

        Eikös mahdolliset virransäästöasetukset BIOSissa tai k.j.:ssä voisi konetta hidastaa?

    • Anonyymi

      Mulla yli kymmenvuotias Amilo 1703 ja Mint 19.1. xfce 64-bit. Kyllä tällä nettiä selailee. Näytön jouduin virittämään Mintin antamaa oletusarvoa tarkemmaksi, mutta se hoitui yhdellä openchrome komennolla.
      Ääniosasto kaipaisi kohennusta. Tällä hetkellä toimii vain kuulokeulostulo, kun Mint ei osaa antaa ääntä läppärin kaiuttimille. Samaa ongelmaa on pyöritelty Mintin palstoilla, mutta ratkaisua ei ole tainnut löytyä.

      • Anonyymi

        Koneen PM on jotain 350, eli tosi tehoton. kun tuo mint vaatisi yli 1000 jotta se olisi sulava edes siedettävästi. Eikä asiaa paraanna se VIA näyttöohjainkaan.
        Äänien osalta Mint on tainnut karsia tukea vahoilta ajurippiireitä.
        Muistan että joskus mulla oli tollainen samallainen ja silloin Ubuntu 14.04 toimi kaikin puolin, myös äänet ok.
        Kaveri kokeili tollaseen w10 mutta siittä ei tullut mitään, asennus kesti 4 tuntia ja käynistyminen 15 minuuttia. Selaimmen aukeamista sai varrota 2 minuutia, Muisti 4G.
        Kun muistaakseni noissa oli 1 tai 2G normaalisti.

        Mutta hyvä jos Mintillä vielä käytettävissä.

        Asensin Mintin rinnalle kokeeksi jopa Ubuntun 18.04.2. Sekin näytti toimivan päällisin puolin, mutta näytön tarkkuutta en onnistunut kohentamaan kuten Mintissä, joten poistin asennuksen.

        Pöytäkoneessa toimii ihan hyvin Win7, mutta olen harkinnut senkin vaihtamista Ubuntuun, kun seiskatuki loppuu. Kymppisähellykset eivät liiemmin houkuttele.

      • Anonyymi

        https://www.notebookcheck.net/Fujitsu-Siemens-Amilo-La1703.3132.0.html

        Näyttää olevan monia tapoja itsensä rääkkäämiseen.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on rääkätessä, kun laitteen hinta oli nolla euroa.

        En kyllä ymmärrä kun olen ostanut 10 €:lla i5 kannettavia, vähän laittoa vaativia tietysti, mutta ne ylimääräiset korjatuthan voi aina myydä, ja sen oman käytössä olevan kannettavan hinnaksi tuleekin negatiivinen, eli rahan tuloa ei voi estää.

        Eikä sitten koe rääkkäystäkään vaan on ylenmäärin tyytyväinen kun on saanut kohtuullisen koneen ja vielä kaupanpäälle tilillekin vähän tuohta.

        Lisäksi samalla on oppinut yhtä ja toista kannettavien korjaamisesta niiin että on käytännössä omavarainen tässä asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on rääkätessä, kun laitteen hinta oli nolla euroa.

        Modernia piikkimatolla istumista on kyllä tuo.

    • Mun kone on kasattu 2009, hyvin tää toimii vielä Mint 17.3 versiolla, siksi en ole viittinyt uusinta alkaa asentamaan :)

      Intel(R) Core(TM)2 Duo CPU E7500 @ 2.93GHz
      NVIDIA GeForce GTS 250
      4 Gb Muistia

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe