mä istuin tänään aamulla junassa, menossa kouluun. oli ollut tosi kiire aamu, ja meikkauskin oli jäänyt, vaikka yleensä sen teen. tunsin siis oloni jotenkin ei-laitetuksi ja jokseenkiin liian luonnollisen näköiseksi, enkä pitänyt siitä.
vastapäätäni istui nuori komea poika, noin 18-vuotias, samanikäinen siis kuin minä. hän nousi kyytiin muistaakseni jokelasta. hän siis istui siihen eteeni, ja alkoi vilkuilla minuun päin. itse lueskelin ensin kirjaa, mutten pojan katseiden takia pystynyt keskittymään, vaan laitoin kirjan pois ja aloin katsella ohikiitäviä maisemia. pojan vilkuilut alkoivat muuttua paljon pidemmiksi, lopulta hän lähes tuijotti minua. kaikista hienointa oli se, että hän katsoi silmiini, eikä avonaiseen kaula-aukkooni.
yritin keskittyä katsomaan ulos, mutta tunsin jatkuvasti pojan silmät itsessäni. välillä hänen suupielensä nousi pieneen hymyyn. hymyilin takaisin. oltiin kai jo pasilassa, kun poika heitti laukun olalleen ja oli jo melkein nousemassa. ensin hän kuitenkin katsoi minua terävästi suoraan silmiin ja hymyili ihanasti:
"voi luoja että sä olet kaunis."
sitten poika hymyili vielä pienesti, ja poistui junasta.
sydän hakaten katsoin hänen loittonevaa selkäänsä ikkunasta. kun juna saapui stadiin, ja nousin ulos, tunsin olevani itsevarmin ihminen koko kaupungissa.
ja voitte varmasti uskoa, hymyilin koko loppupäivän. :)
vastapäätäni istui nuori komea poika, noin 18-vuotias, samanikäinen siis kuin minä. hän nousi kyytiin muistaakseni jokelasta. hän siis istui siihen eteeni, ja alkoi vilkuilla minuun päin. itse lueskelin ensin kirjaa, mutten pojan katseiden takia pystynyt keskittymään, vaan laitoin kirjan pois ja aloin katsella ohikiitäviä maisemia. pojan vilkuilut alkoivat muuttua paljon pidemmiksi, lopulta hän lähes tuijotti minua. kaikista hienointa oli se, että hän katsoi silmiini, eikä avonaiseen kaula-aukkooni.
yritin keskittyä katsomaan ulos, mutta tunsin jatkuvasti pojan silmät itsessäni. välillä hänen suupielensä nousi pieneen hymyyn. hymyilin takaisin. oltiin kai jo pasilassa, kun poika heitti laukun olalleen ja oli jo melkein nousemassa. ensin hän kuitenkin katsoi minua terävästi suoraan silmiin ja hymyili ihanasti:
"voi luoja että sä olet kaunis."
sitten poika hymyili vielä pienesti, ja poistui junasta.
sydän hakaten katsoin hänen loittonevaa selkäänsä ikkunasta. kun juna saapui stadiin, ja nousin ulos, tunsin olevani itsevarmin ihminen koko kaupungissa.
ja voitte varmasti uskoa, hymyilin koko loppupäivän. :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
miten ihanaa... xD
Niin.. siinä se tulikin x)
Miks mulle ei ikinä tapahdu mitää noin sulosta? iha epäreilua.....mutta voin kuvitella, miten mukavaa tollasta on kuulla.....=)
Kuulosti tosi ihanalta!! Pystyin mielessäni kuvittelemaan tuon tilanteen... Miks mulle ei ikinä tapahdu mitään tollasta ihanaa!? Epäreilua... Kyllä olisin mäkin koko päivän hymyillyt:> suloista:)
Voi että :) Ihan hymy nousi omillekkin huulilleni ku luin tota :)
Ehkä se meikki ei sitten paljoo kaunistakaan :]
Kokeile toinen päivä ilman meikkiä , ja mee sinne junaan...Jos se poika tulee sinne uudestaan xD