Missä on Lauri Karhuvaara

Anonyymi

Lauria ei näy Tanssi kanssain lähetyksissä. Joissakin jaksoissa on pelkkä Laurin ääni, mutta eri henkilöt haastattelee esiintyjiä. Kuitenkin Lauri Karhuvaaraa mainostetaan ohjelman juontajana vaikka pesti lienee jo lpppunut? Kuka tietää?

25

1262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ei taida juonto-osuudet tuon muutoksen myötä mennä ainakaan huonompaan suuntaan. Aika kökköilyä ollut ne pari kertaa, jotka on tullut katsottua tätä ohjelmaa. Ei kovin valoisaa tulevaisuutta lupaa tanssilavoille mainostettu meininki. Parin-kolmen vuoden kuluttua Etelä-Suomessa lienee 2-3 elinvoimaista lavaa.

      • Anonyymi

        Jäljelle jäävillä tanssipaikoilla tullaan varmasti menemään tarjonnan monipuolistamismielssä suuntaan siten, että tulevaisuuden tansseissa yksi, kaksi tai jopa kolme orkesteria ei enää vuorottele soittovuoroissa vaan lähes kolmekymmentä suosituinta tanssiorkesteria soittaa vuorollaan yhden biisin ja sitten tulee seuraava suosikkiorkesteri lauteille! Kyllästymisen vaaraa siis tuskin tulee tanssiyleisöllä nykyiseen tapaan olemaan monipuolisen orkesteritarjonnan takia.

        Jos tästä kehityksestä jotain miinuspuolia joutuisi oikein etsimällä etsimään, niin veikkaisin sitä, että kaikki tanssinharrastajat eivät ehkä tule pitämään siitä, että jokaiselle lähes kolmellekymmenelle orkesterille pitää maksaa 15 € eli tanssilippu tulee maksamaan 30 x 15 € = 450 €.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja satavarmasti tuo sinun visiosi ei tule toteutuman, päinvastoin tulee käymään niin että tulevaisuudessa yksi halvempi orkesteri ja lyhyempi tanssiaika=halvempi lippu......tämä suuntaus jo näkyy joissain pienemmissä paikoissa......

        Ei näemmä tule vastausta otsikon kyssäriin.. aletaan vaan kinamaan asian vierestä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja satavarmasti tuo sinun visiosi ei tule toteutuman, päinvastoin tulee käymään niin että tulevaisuudessa yksi halvempi orkesteri ja lyhyempi tanssiaika=halvempi lippu......tämä suuntaus jo näkyy joissain pienemmissä paikoissa......

        Pakko siihen on mennä! Muutenhan hyvin suuri osa tanssimusiikkiorkestereista joutuisi lopettamaan, koska on hyvin paljon nykyistä vähemmän tanssilavoja kuin orkestereita: jo nykyinen epäsuhta tanssimusiikkiorkestereitten ja tanssipaikkojen lukumäärissä edellyttää kahdesta kolmeen orkesteria pär tanssipaikka, mikä puolestaan selittää jopa 45 €: tanssiliput, koska jokainen orkesteri haluaa jokaiselta tanssipaikkaan tulevalta 15 €. Tulevaisuudessa orkestereita on vielä enemmän, koska tanssipaikkoja lopetetaan ja yhä useammalle orkesterille joutuu sillon maksamaan sen 15 € jolloinka puhutaan helposti jopa 500 € tanssilipuista.

      • Anonyymi

        Avatkaa oma ketju jankkauksellenne. Ei liity otsikkoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäljelle jäävillä tanssipaikoilla tullaan varmasti menemään tarjonnan monipuolistamismielssä suuntaan siten, että tulevaisuuden tansseissa yksi, kaksi tai jopa kolme orkesteria ei enää vuorottele soittovuoroissa vaan lähes kolmekymmentä suosituinta tanssiorkesteria soittaa vuorollaan yhden biisin ja sitten tulee seuraava suosikkiorkesteri lauteille! Kyllästymisen vaaraa siis tuskin tulee tanssiyleisöllä nykyiseen tapaan olemaan monipuolisen orkesteritarjonnan takia.

        Jos tästä kehityksestä jotain miinuspuolia joutuisi oikein etsimällä etsimään, niin veikkaisin sitä, että kaikki tanssinharrastajat eivät ehkä tule pitämään siitä, että jokaiselle lähes kolmellekymmenelle orkesterille pitää maksaa 15 € eli tanssilippu tulee maksamaan 30 x 15 € = 450 €.

        Tätähän varmaan voisi ulkoistaa ja maksaakin palkkion ruplissa. Ehkä esiintyjätkin rajan tuoltapuolen. Haittaisiko jos balalaikka soisi ja tanssittaisiinkin ripaskaa joka sai alkunsa kun sota -aikaan Igor oli kyykkypaskalla kannaksella ja sudet tuppautui liian lähelle...

    • Anonyymi

      Oiskohan Lauri senverran huonossa hapessa että siksi olisi pois.....ei oikein terveeltä näyttänyt ekallakaan kaudella.....

    • Anonyymi

      Näin viimeksi sen miehen piirretyissä Pasilassa , oli käymässä kännissä Tallinnassa likellä Helsingin satamaa kysyi "Joko olemme pian perillä ?"Siitäkin on jo aikaa.

      • Anonyymi

        Elätkö jossain sarjakuvamaailmassa? Haethan apua ajoissa?

    • Anonyymi

      Kuinka todennäköisenä pitäisitte sitä, että hänen nimeään eikä ulkonäköäänkään ei olisi kuitenkaan muutettu?

    • Anonyymi

      Viimeksi kun kyseistä ohjelmaa katsoin siinä ei enää mainittu ohjelmatiedoissa Karhuvaaraa vaan Tuomas Salminen isäntänä

      • Anonyymi

        Nimeä ja ulkonäköä on siis sittenkin muutettu? Entäs ääntä?

      • Anonyymi

        Ihan ok muutos. Myös ääni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan ok muutos. Myös ääni.

        TV-tanssiohjelman uusi juontaja on ja reipas ja iloinen haastattelija.
        Juontajan vaihtaminen on vaikuttanut myönteisesti myös ohjelman sisältöön.
        Tanssijoita näytetään nyt enemmän kuin aikaisemmin. Se on hyvä muutos,
        kun tanssiohjelmasta on kysymys.

        Hyvä. Totta, nyt alkaa näyttää ihan oikealta tanssiohjelmalta, tosin vasta yhden "uuden" olen päässyt näkemään. Parannus on todella huomattava, näytetään tanssimistakin vilausta pitempään. Entinenkään juontaja ei kyllä häirinnyt, mutta se yleinen kuvauksen toteutus. Eli ilmeisesti joku muukin henkilö vaihdettu tai vaihtunut.

        Alkaako tällä viikolla toinenkin tanssiohjelma?

        Outoa kuitenkin kun Karhuvaara on äänenä mukana alkujuonnoissa mm. Lohjan Tanhuhovin ja Nurmijärven Ruusulinnan televisioinneissa. Mielestäni ohjelmaan sopii hyvin Karhuvaara, joka ei ole niin persoonaton kuin nykyinen. Hän on tuttu kuitenkin monelle aamutv:n ajalta, mutta luonnollisesti nuoremmat eivät osaa häntä arvostaa.

    • Anonyymi

      Lauri Asuu vissiin Ristiinassa t: Mikkeliläinen

      • Anonyymi

        11.06. alkaa lavatanssin SM-kisat Alfalla. Luulen, että se nuori kaveri juontaa joka on ollut nyt kuvioissa mukana jonkin aikaa. Ei Salminen.

    • Anonyymi

      Katsoin lähetyksen missä oli Kaiho-orkesteri. Solisti peitti rumpalin niin hyvin, että ei näkynyt kuin kapulat. Tv-lähetyksessä pitää antaa tasapuolinen näkyvyys kaikille. Markkolan kohdalla sama juttu.

      • Anonyymi

        Sehän on kuvaajasta kiinni mitä sille filmille tallentuu. Kameran paikkaa vaihtamalla tuokin olisi ollut korjattavissa, se ei vaan ollut sitten kuvaajalle oleellista

    • Anonyymi

      Noissa Tanssi kanssain jaksoissa missä Karhuvaara oli mukana kiinnitin huomiota että aina kun Karhuvaara oli haastattelemassa hän joko istui tai nojasi johonkin, yhdessäkään kuvassa ei seisonut normaalisti niin että olisi vapaasti seisonut joten tuli epäilys että hänellä jaloissa/selässä jotain vikaa.

    • Anonyymi

      Ei ole late päässy eroon siitä ikävästä huulien nuolemistavasta josta häntä on kritisoitu. On se näköjään niin että ihmisen on vaikea muuttaa tapojaan.

    • Anonyymi

      Piirretyissä Pekan kaverina on Lauri Karhuvaara

    • Anonyymi

      Löytyyköhän se piirrettyjen Lauri Karhuvaara joka on käymässä kännissä Tallinnassa jostain ? Sen voisi itsenäisyyspäivän kunniaksi katsoa uudelleen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      49
      3311
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      525
      2013
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1950
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      82
      1907
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      19
      1561
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1498
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1376
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1277
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1195
    Aihe