Hyvä ilmaston muutos

Anonyymi

Tuulta ja räntää, aurinkokin on hävinnyt taivaalta, lintujen laulua ei kuulu, milloin tulee kesä?
Otellaanko ihmettä sitten kun säköautot lisääntyvät.
Sähköauto voi olla iso saastuttaja, tärkeintä on katsoa koko energiapalettia ja elinkaarta,

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sähköautot ovat tulevaisuutta ainakin saaste teollisuudelle.

      Sähköautojen määrä on voimakkaassa kasvussa uusien mallien myötä. Sähköautoja markkinoidaan ekologisuudella, sillä, että sähkömoottorista ei tule paikallispäästöjä.

      Sähköautolla on kuitenkin heikkouksia, jotka jätetään mainitsematta. Ensinnäkin sähköauton valmistaminen vie kolmanneksen enemmän energiaa kuin tavanomaisen auton valmistaminen.

      Ympäristön kuormitusta kasvattaa myös se, että nykyiseen tekniikkaan perustuva akusto pitää vaihtaa auton käyttöiän aikana kerran. Akuston raaka-aineista litiumin ja koboltin kaivaminen aiheuttaa ympäristöongelmia.

      • Anonyymi

        Tutkimus paljastaa: Sähköautolla onkin isot päästöt - "Tuplasti diesel-Mersun verran".
        Yllätys päästövertailussa: Parjatuilla diesel-autoilla voikin ajaa vähäpäästöisemmin kuin sähköautoilla!
        Amerikkalaisen MIT-yliopiston tutkijoiden mukaan Tesla Model S:n elinkaaren mittaiset CO2-päästöt ovat suuremmat kuin pienen bensa-auton, Mitsubishi Miragen päästöt.

      Kepussa oli ilmaston muutos, berner ja orpo suuntasivat rahat rikkaille ja sipilä yritti hoitaa oikeita asioita.

    • Anonyymi

      Atomivoimalat tarvitsevat sähköautoja?

      Ympäristötietoista kuluttajaa kiinnostaa sekin, miten paljon sähköauton käyttämän sähkön tuotanto aiheuttaa päästöjä.
      Keskiverto sähköauto kuluttaa varovaisessa ajossa vajaat 14 kilowattituntia sadan kilometrin matkalla. Hävikin vuoksi se vastaa voimalassa 29 kilowattituntia.
      ”Laskennallinen hyötysuhde voimalasta auton sähkömoottorin akseliin on moottorin osateholla alle 50 prosenttia”

    • Anonyymi

      Anne Berner katso wikipediasta, raha juoksee rahan luokse.

    • Anonyymi

      AITOtosirealisti päättämään merisäästä se kertoo ilmaston muutoksesta.

      Keliber on saastuttaja ja rahasampo, eli rahalla saa saastuttaa ja ilmaston pilaantumisen joutuu kansa maksamaan.

    • Anonyymi

      Puhdas litium reagoi kiivaasti veden kanssa muodostaen litiumhydroksidia, joka on vaarallista sekä jokaisen sähköparin lämpötilaa minimoidakseen ja on erittäin syövyttävä, myrkyllinen aine, joka reagoi vaarallisesti veden kanssa.

    • Anonyymi

      Yksistään Keliberin rekkaralli tulee tuottamaan niin paljon saasteita keskipohjanmaalla, että kestää satavuotta ajaa samalla alueella sähköautoilla jotta päästään tasoihin.
      Kaikki muu tuosta kaivostoiminnasta on sitten sitä paskasentyönlisää joka jää tuleville sukupolville ilmastonsaastumisena.

    • Anonyymi

      Nyt turvat kiinni ilmastonmuutoksesta. Ilmasto on "ikiliikkuja", jota pieni ihmiskätönen ei kykene pysäyttämään. Ilmasto on muuttunut, muuttuu ja tulee muuttumaan, vaikkei maapallolla olisi ainuttakaaan "hölmöläistä". Kaikesta siellä eduskunnassakin riidellään: Ilmastosta ja istumajärjestyksestä. Eturintamassa RKP ja Vihreät. Voi saa..na, nuo paskiaiset pitää siirtää "takarivin Taaveiksi", tai eduskunnan käytävälle.
      Ruotsinkieli on virallisena ja pakkokoulukielenä lakkautettava. Puhukoon ja opiskelkoon kukin vaikka "indokiinaa", jos tietää siitä olevan tulevaisuudessa jotain hyötyä elämässään ja ammatissaan. Ruotsinkielestä ei ole eikä tule olemaan sentin hyötyä, sanoo pakolla 13 vuotta tuon typerän kielen "pakko-oppitunneilla" istunut maisteri.
      Mikseivät ne vihreät muuta itse maailman ilmastoa, kun siitä niin meuhkaavat. Ajelevat autolla, matkustavat lentokoneilla, puhuvat älypuhelimiinsa, katsovat telkkaria, kuuntelevat radiota..., tupakoivat, syövät hanhenmaksapalleroita, ja kaivavat nenäänsä, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Ei taaskaan mitään faktaa. Pelkkää sönkötystä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei taaskaan mitään faktaa. Pelkkää sönkötystä...

        Nöyrä kiitos. Kas kun huomasit, että faktaa on vain minun aivosoluni, eivät mitkään "paskatutkimukset", manipuloitavat tekeleet ja toistensa kopioiden kopiot.
        Vain Leonardo da Vinci, Albert Einstein, Edelfeldtin veljekset, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Aleksis Kivi, Juhani Aho ymt olivat myös oman tiensä kulkijoita, ja aikansa neroja, kuten TOSIrealisti tänään, hah hah haaa!!!...

        Ei mitään menetelmiä. Pelkkää arvailua nämä ripulistin sönkötykset..

      • Anonyymi

        Kivellä voi heitellä, mutta sen osumatarkkuus menee aina taulun ohi.
        Reijot tai leijat lentelee, mutta vain hajuvana jää jäljelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään menetelmiä. Pelkkää arvailua nämä ripulistin sönkötykset..

        Älä halveksi ressua. Olen nähnyt hänen talonsa, pihansa, maalatut taulut, kodin hyvän sisäjärjestyksen, puhtauden, siisteyden, hirvieläinten sarvitrofeet, kunniakirjat mm nyrkkeilyn Suomen mestaruus ja plakaatin, diplomit ym. Realisti sanoi, että kaapissa on satoja palkintolusikoita, mitaleja mm Reserviupseerikoulun isoympyräviestin palkintomitaleja useita, Kadettikoulun palkintoja kymmeniä, ampumahiihdon mestaruusmitaleja yms. Ressu on Kokkolan paras jätkä. Terveiset Kaustarista.

        Eihän kukaan viisas kerro itsestään tuommoista kakkaa, koska sehän ei ole realistista.

        Pitäisi muistaa, että se mitä kertoo saunanlauteilla ei saisi muuttua täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kukaan viisas kerro itsestään tuommoista kakkaa, koska sehän ei ole realistista.

        Pitäisi muistaa, että se mitä kertoo saunanlauteilla ei saisi muuttua täällä.

        Ressu on suoraselkäisin ja rehellisin mies jonka tunnen.

      • Anonyymi

        Tosirealisti on nerokas tyyppi joka sanoo asiat suoraan niin että minäkin ymmärrän. Poliitikot vain kiertelevät ja kaartelevat kuin kissa kuumaa puuroa. Kukaan ei uskalla sanoa ilmastonmuutoksesta niin selvästi kuin realisti. Huvittaa yks Käläviäläinen joka hourehtii aina että se on jumalan laki ja kosto ihmisille kun ilmasto lämpiää.

        Nöyrä kiitos. On vain tapana kertoa asiat niin kuin ne ovat. Enhän muuten käyttäisi nimimerkkiä TOSIrealisti. Aamulla laitoin viestin Yle Radioon, kun Samuli Edellman lauloi Peggystä. Sälli ei osaa lausua äng- äännettä ("...vuokrasalonkissa...").
        Totesin myös, ettei Tasavallan Presidenttikään osaa äng- äännettä. Sauli laittaa kenkät jalkaan, ja ajaa Hankon kaupunkin ohi Helsinkin ruuhkaan, hah hah haaa!!!...
        Tosiaan. On naurettavaa puhua henkiolennoista vakavalla naamalla, jopa kirkon saarnastuolista: Ei ole koskaan ollut jumalaa, jeesusta, enkeleitä, eikä muitakaan riihitonttuja ja menninkäisiä, hah hah haaa!!!...

        Ressu kirjottaa taas täyttä asiaa.

      • Anonyymi

        Kiitos itselleni useasta vastauksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos itselleni useasta vastauksesta.

        Nöyrä kiitos. On paljon väitteitä ja on paljon vastauksia, mutta mielikuvitusolennoista keskustelu ja kirjoittelu pitää lopettaa. Ei nykyihminen ole enää paskanjauhajien - "pappien ja poliitikkojen" vietävissä, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Vielä kerran nöyrä kiitos. Kehukaa muutkin ihmiset minua ettei tarvitse yksin näitä kirjoitella ja joku on sanonut että oma kehu haisee mutta en ole sitä huomannut, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Taas nöyrä kiitos. Soitin aamulla taas radioon . Merisään yhteydessä ei saa käyttää äng-äännettä. Sauli Niinistö ei osaa käyttää kenkiään ja hänellä on liian nuori vaimo, hah hah haaa!!!...

        Aha, vai soitit. No mitä sieltä vastattiin. Voi saa..na!!! On niitä kaikenlaisia hulluja vielä olemassa. En voi muuta kuin nauraa sydämeni kyllyydestä, hah hah haaaaa!!!...
        JK Terveisin se yksi ja ainut TOSIrealisti Kokkola...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe