THL:n rokotteista vastaavan erikoisasiantuntija Hanna Nohynekin tilalla näimme eilen toisen tiukkailmeisen THL:n rokotetädin Mia Kontion tarinoimassa Suomen onnistunutta tuhkarokkoepidemiaa, jonka ansiosta ko rokotteenottajia saatiin kartutettua huimasti lisää. Miehet ovat viisaasti osanneet pysytellä näistä rokotejupakoista taustalla. Syystäkin voidaan arvuutella, miksi naisten keho on ensin täytetty rokotteilla ja heti perään ehkäisylääkkeillä, kun heidän kehonsa eivät kuitenkaan näitä tule kestämään, eikä mielensä senkään vertaa.
Vaikka tämän ”valtaisan” tuhkarokkoepidemian kerrottiin kantautuneen Suomeen ulkomailta ja sairastuneidenkin pääosin olleen rokotettuja, THL:n jotakuinkin päivittäinen kampanjointi tuotti toivotun tuloksen eli lasten rokotekattavuutta verovaroilla saatiin lisättyä, ja THL:n merkittävyyttä hyvinvoinnin edistäjänä jälleen kerran iskostettua ihmisten mieliin. Ylen radiotoimittajatkin ovat iloinneet kovin tästä suurenmoisesta lasten pelastamisesta.
Kuinka paljon kampanjoinnin tuloksena lasten pahoinvointi kasvoi, sitä ei jatkossa aiota tutkia, ei THL:n eikä muunkaan viranomaisen toimesta. Lasten autoimmuunisairaudet, autismi, diabetes, erilaiset syöpätapaukset, reuma, astma, neurologiset häiriöt, kuten myöskin monioireiset erityislapset kouluissa saavat edelleen lisääntyä, ilman että terveysviranomaisemme moisesta hätäilisivät.
THL:n kiinnostus kohdistuu rokotteilla pelastamiseen ja se mitä rokotteista seuraa on muiden murhe. Rokotteita ja niiden lisäämistä ei pidä missään tapauksessa kytkeä lasten todellisiin ongelmiin, jotka saattaisivat THL:n asiantuntijatkin tähän nykytodellisuuteen. Lasten immuniteetin murtaminen rokotteilla koituisi THL:n asiantuntijuuden lopuksi ja tämän rokoteasiantuntijatkin varsin hyvin tiedostavat. Niinpä THL:n erikoistuntijoineen on riennettävä aina hiukan edellä ja keksittävä uudet propagandistiset keinonsa villitä kansaa, ja ainahan lastensairaaloita voidaan rakentaa lisää hyvien ihmisten rahavaroin avustaessa.
Rokotekattavuuden lisäämiseksi voidaan toki tehdä vielä vaikka mitä ihmeitä, ja näitä ihmeitä THL:ssa kaiken aikaa suunnitellaan. Lapsia sentään vielä syntyy ja tässä syntyvyydessä piilevät myös THL:n voimavarat. Rokottamisista huolimatta lapset on saatava myös pysymään hengissä siten, etteivät nuo heti piikityksiin menehdy. Myöhemmät vauriot on mahdollista vierittää muiden syyksi, joko geenien, vanhempien, puoskarien tai sattumien, jotka nykyisin kuuluvatkin suosituimmuuslistan kärkeen.
THL:lla on vielä paljon hihassaan, kunhan seuraavia epidemioita siellä päästään suunnittelemaan. Hinkuyskää lääkäritkään eivät kykene havaitsemaan, joten tuossa voisi olla se seuraava piileväksi jäänyt epidemian aihe ja seuraava rokotuskattavuuden lisäämistavoite. Toki noita on paljon muitakin, sillä eiväthän taudit maailmasta lopu, THL:n onneksi.
Missään tapauksessa THL:ssa ei pidä tutkia lasten nykysairauksia ja niiden syntyyn liittyviä tekijöitä, sillä tuolloin rokotekattavuuden lisäykselle tulisi äkkipysäys, ja tätähän tieteellinen tutkimus ja sen parissa menestyneiden kantti eivät tulisi kestämään.
Siispä iloitaan nyt rokotekattavuuden lisäyksestä niin kauan kuin tuota iloa kestää. Syntyvyyden laskettua meillä Suomessakin on lupa vielä taistella niistä jäljelle jäävistä erityislapsista, joita viranomaisemme ovat juuri tuossa erityismuodossa maahamme tuottaneet.
Surullista että terveydenhoidosta on tullut pelkkää teatteria, jota toimittajat vielä parhaansa mukaan säätävät. Lapset ja nuoret tätä säätöä eivät ole kestäneet, ja se mikä nyt on unohdettu, heidän kestokykynsä varassa tulevat ilmaisrokotteetkin on tarkoitus maksaa. Lohduttaneeko tuolloin, että sairaudet ovat sentään syntyneet ”ilmaiseksi”. Sanaan ilmainen on kätketty paljon THL-propagandaa ja tuon farssin päätyttyä ilmaista osataan varmuudella myös karttaa.
Ihmiset kyselevät, kuinka tämä kaikki on mahdollista, sattumaa vaiko jotain muuta. Kyllä tämä aivan käsikirjoituksen mukaan on mennyt ja vastedeskin menee ihan loppumetreille saakka.
ROKOTTEET!!! HUOLENA NUORILLE!!!!
4
93
Vastaukset
- Anonyymi
Uskomattoman luokatonta tuubaa.
- Anonyymi
Olen skeptikko ja soitan tuubaa ja puhun myos tuubaa ja kirjoitan myos tuubaa
- Anonyymi
Parisensataa vuotta rokotteilla on taisteltu ja tämän hillittömän taistelun tuloksena yhden sairauden, isorokon on kerrottu ”voitetun”, minkä muistona virusta säilytetään kahdessa tarkoin vartioidussa paikassa. Variola-Lehmärokko-Vaccinia yhteyskö jo loppuunkäsitelty? Syötteinä käytetyt rabiesrokotteet metsissä pohjautuvat niin ikään vacciniaviruskantajaan. Jyrsijät levittävät lehmärokkoa, vaccinia karkaa rokotteista luontoon ja poxvirukset voivat myös rekombinoitua keskenään. Mikähän noista mahtaisi olla se eniten hallittu?
Uskomatonta? Tuubaa? Luokatonta?
Tuntemani vanhus sokeutui isorokkorokotteesta. Mitä hän voitti sillä, että lopun elämäänsä vietti näkövammaisena. Isorokonko? Mitä sanovat asiantuntijat. Kuinka monta sivullista hän uhrautumisellaan pelasti. Entäpä jos olisi ollut vain itsekäs ja pelastanut oman näkönsä. Mutta silloin hänet olisi noudettu kotoaan ja pakkorokotettu, sillä tuolloin isorokko oli pakollinen rokote. - Anonyymi
Eilinen Perjantai-TV- ohjelma osui lääketieteellisesti arkaan kohtaan. Hyvää tarkoittavat nuoret toimittajatkin häkeltyivät silmin nähden ja joutuivat toppuuttelemaan kutsuttujen vieraiden suorasukaisuutta. Lääkäreillä ovat omat sidonnaisuutensa, joista heidän on äärimmäisen vaikea irtaantua. Se että nämä sidonnaisuudet määrittelevät myös diagnoosien tekoa ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä.
Ympäristöyliherkkyydet voi toki niputtaa toiminnalliseksi oirehdinnaksi, mikä kuvaannollisuus tuskin ainakaan lääkäripiirejä loukkaa. Potilaitakin on moneen lähtöön ja osa heistä tyytyy hyvin vähään. Eivät koskaan pane hanttiin pelkästään jo omankin jaksamisensa vuoksi. Vakavasti sairas ihminen nimittäin harvoin kykenee tuulimyllyjä vastaan taistelemaan. Tässä mielessä eilinen haki vertaistaan. Kenties tulevaisuudessa saamme vielä nähdä keskeytyksettömän vuoropuhelun ympäristöyliherkkyyksistä, joissa lääkärien tietämättömyyttä asiasta ei edes yritetä peitellä.
Lääketieteen ulkopuolisissa hoidoissa sähköyliherkkyyttä kuin myös hajusteille herkistymistä on tutkittu jo verrattain kauan, eikä sairastuneita koskaan ole vähätelty. Vakavasti sairastuneita lääkärit eivät sinänsä ole pelänneet, mutta sitäkin enemmän esimiehiään ja kollegoitaan, joiden varassa heidän oma työskentelynsäkin paljolti lepää. Yliherkkyyttäkin on moneen lähtöön, eikä vahvuus ole suinkaan synnynnäistä.
Jotta nykyisiä sairauksia voitaisiin TV:n keskusteluohjelmissa, dokumenteissa, elokuvissa tai viihteessä käsitellä asennoitumisen tulisi ensiksi muuttua ja ihmisten psyykeltään vahvistua ottamaan kritiikkiä vastaan. Monissa varsinkin lääketiedettä käsittelevissä ohjelmissa on nähty, että toimittaja on se, joka ensiksi menee puihin, jos aihe vähänkin muuttuu mielenkiintoiseksi tai tiedettä ryhdytään epäilemään. YLE foorumina tuskin kykenee tässä suhteessa auttamaan, sillä kontrolloijia on sielläkin liikaa, kuten kaikissa itseään kunnioittavissa piireissä tahtoo olla.
Kansa oirehtii paljon ja pinnan alla kuplii tieteessäkin, vaikka aiheita kuinka torjuttaisiin. Luku- ja kirjoitustaidottomuus lisääntyy opettajien ollessa yhä enemmän huolissaan. Erityislapset, erityisnuoret ja eikö meillä ole jo nämä erityisvanhuksetkin. Mitä vielä ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019