Meille syntyi 24.5. kaksi hurmaavaa kotikissanpentua: punavalkoinen kollipoika ja vaalea kilpparineito. Siiri-emo hoitaa uskollisesti suloisia pentujaan eteisen kaapissa. Pennuista kasvaa erittäin sosiaalisia ja kesyjä, koska ne ovat ihmisten kanssa tekemisissä koko ajan. Pennut luovutetaan 12-viikkoisina. Hinta 250€/kpl
Terveisin,
Maria Viita
Lahti
[email protected]
Terveisin,
Maria Viita
Lahti
[email protected]
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ovatko kaksijalkaiset suorittaneet pennuille mitään hoitotoimenpiteitä vai ainoastaan emo?
Ei kuule kannata tehdä pimeätä kissakauppaa somessa. Siinä kuule voi käydä huonosti.
sain ensimmäisen kissani 10 vuotiaana. se eli 14-vuotiaaksi. muutaman vuoden kuluttua otin toisen kissani, se eli 18-vuotiaaksi. sitten otin kolmannen kissani ja sekin eli 18-vuotiaaksi. Enää en voi ottaa kissaa, koska todennäköisesti ehdin kuolla ennen sitä.
Onko vanhemmat fiv testattuja?
Kun on jo kissa,ei haluta riskeerata.
Onhan vanhemmat rokotettu ja terveeksi tutkittu ihan eläinlääkärin toimesta?
Se et näyttää omistajan silmään terveeltä, ei takaa yhtään mitään.
Tärkeintä näissä kissakaupoissa on se, että katsoo kelle kissan myy!! Varmista, että kissaäidin lapsi joutuu perheeseen, missä se v a r m a s t i saa onnellisen elämän!
Tärkeintä näissä kissakaupoissa on ostajan kannalta se, keneltä kissan ostaa. Jos ihminen olisi niin tekopyhä, ettei ole kasvattanut pentuja vastuullisesti, mutta haluaa pennuille kuitenkin jatkossa v a r m a s t i onnellisen elämän, niin jäisi ostamatta erittäin monelta hyvän kodin tarjoajalta. Sen sijaan ne, joille asiat ei ole niin justiinsa myöskin ostavat pentuja, joiden elämä on siihen asti ollut vain vähän sinne päin.