Moni tämänkin palstan lukijoista ja kirjoittajista on tämän kyseisen opinahjon kasvatteja. hemmetin hyvä oppilaitos ja rento meininki. 3.5 perjantai nyt sitten korkeampi oikeustaho piti voimassa monen ihmisen vankeustuomiot petoksista ja törkeistä petoksista aina kunnan virkamiehiä myöten. Katsoin TV:tä ohjelmaa MOT muutama vuosi sitten jossa venäläinen rekkakuski kertoi,että on käynyt Jalasjärven aikuiskoulutuksen yhdistelmäkoulutuksen kurssin,mutta samalla nauroi ettei ollut koskaan käynyt edes Suomessa. Tähän hän lisäksi kaivoi esiin suomalaisen Kela-kortin ja sanoi ,että koska hän ns. asuu Suomessa niin hänen lapsensa saa lapsilisää Suomesta. Hän oli keski-euroopassa töissä suomalaisessa kuljetusyrityksessä. Hieno homma.... todella hieno homma. Mielestäni oli hyvä ettei tuomioita alennettu,sillä kyllä kyseessä on niin törkeä petturuus isänmaata kohtaan. jos ns. haamu opiskelijat opiskelevat kuljetusalaa ja asuvat mukamas Suomessa ja nauraen esittelevät kelakorttia ja kehuvat vielä lapsilisiä niin kunnon tuomio vaan tällaisille virkamiehille jotka tällaisen lahjan järjestävät. En syytä veli venäläistä sillä tämä kaikki on hänelle tarjottu osana oppisopimusta ja tottakai hän tämän "lahjan" vastaan ottaa,niin minäkin hänenä tekisin.Jokainen meistä toivoo kohdalleen "onnen potkua"jotta elämä olisi helpompaa.
Jalasjärven aikuiskoulutuskeskuksen tapaus
13
188
Vastaukset
- Anonyymi
Se on harmi ,että Jalasjärven aikuiskoulutuskeskuksen toiminta ajettiin alas. Se oli kuitenkin se ainoa paikka jossa aidot Scania V-8 koneen kuljettajat (siis sellaiset jotka osaavat ajaa siten ettei koneen kansi petä ennen 2 miljoonaa kilometriä) No muutenkin ainoat oikeat Kaania-miehet ovat pohjanmaalta, Etelän pellet kitkuttelee kaikenmaailman DAFeilla,Mersun rotiskoilla ja IVecon himmeleillä Mannista ei viitti edes mainita. Volvo miehet ovat ihan oma rotunsa. Auton nimi olisi paremminkin Vaiva niin paljon on vuoden 2010 jälkeen valmistetuissa Volvoissa lapsuksia eli vikoja. Sähköpuolessa, AdBluejärjestelmässä,Katylysaattorin polttojärjestelmässä,helvetti menee tukkoon ja sitten hiivit korjaamolle tien tukkona.Ja kaikkea muuta hauskaa,Jos vaihde jää päälle ja paineet laskee niin autoa ei saa käyntiin ilman,että toinen auto antaa lisää ilmaa järjestelmään. Sähköinen käsijarru, Virrat ei ole pois "oikeasti " jos et ole kääntänyt akun vieressä olevaa pääkatkaisijaa O- asentoon. Akut pitäisi ladata sähkötolpasta säännöllisesti jos haluaa,että matka jatkuu aamulla ainakin jakeluajossa ja koskee nimenomaan FH-malleja,hollantilaista FL ja FE malleista en puhu mitään. Miksi autoilu Volvon kanssa on pitänyt tehdä niin....hankalaksi. Onneksi itselläni alla on vanha Scania ja olen vain sivusta seuraillut näitä uusien Volvo kuskien tuskaista elämää. Vanha Kaania lähtee aina kuin palmun alta.
- Anonyymi
Tässä ketjussa oli kyse Jalasjärven kurssikeskuksesta mutta sinä tulit tänne avautumaan erimerkkisten kuorma-autojen vioista. Kannattaisi mennä kuorma-autopalstalle kiistelemään työkalujen paremmuudesta. Siellä aikuiset miehet kiistelee pikkulasten tavoin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jos nyt olet alan ammattilainen ja vahvasti sitoutunut Scania V-8 mies. Varsinkin jos olet sellainen jo kolmannessa polvessa. Siis sellainen king of road mies kuten oma ukkisi jo opetti 1970-luvulla niin Pohjanmaa,Jalasjärvi legendaarinen kuskien opinahjo jos tällainen todellinen opinahjo joka on tunnettu ympäri Suomenmaan lopetetaan niin näin Pohjanmaan poikana minulla on oikeus ihan ukkini kunniaksi kertoa teille kaikille mistä kaikki kuorma-automerkit on rakennettu. Osa on rakennuttu teräksestä sellaisesta ikuisesta ja osa saksalaisesta ... no jääköön sanomatta. Volvo on rakennettu Demareiden löysistä vaalilupauksista ja Skandinaavisista arvoista joten lopputulos ei voi olla hyvä.
No sellainen korjaamon onni se Volvo on. Tiedoksi vaan ,että ajan pohjanmaan asiaa ja parhaat kuskit löytyy täältä. Oliko edellinen kirjoittaja edes kiinnostunut meidän kunnan keskuksesta vai halusi vain muuten vain kommentoida???? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ketjussa oli kyse Jalasjärven kurssikeskuksesta mutta sinä tulit tänne avautumaan erimerkkisten kuorma-autojen vioista. Kannattaisi mennä kuorma-autopalstalle kiistelemään työkalujen paremmuudesta. Siellä aikuiset miehet kiistelee pikkulasten tavoin.
Moitit edellistä kirjoittajaa,mutta et kertonut mitään omaa kokemusta kyseistä oppilaitoksesta.
Miksi moittia edellistä kirjoittajaa jos ei ole mitään omaa mielipidettä asiasta?? Johtopäätös on et ole yhtään parempi ihminen kuin tämä edellinen kirjoittaja joka innostuksissaan puhui hieman asian vierestä. Totuus on,että halusit vain tylyttää edellistä kirjoittajaa ilman mielipidettä jalasjärven kurssikeskuksesta. Olet sellainen perusnuori jolla ei ole "oikeaa" mielipidettä mistään asiasta. " ei kiinnosta" Pääasia ,että saa moittia muita ihmisiä. Niin se on surullista koko Suomen kannalta kun selkeitä mielipiteitä pitäisi olla jos meinataan täällä Suomessa pärjätä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt olet alan ammattilainen ja vahvasti sitoutunut Scania V-8 mies. Varsinkin jos olet sellainen jo kolmannessa polvessa. Siis sellainen king of road mies kuten oma ukkisi jo opetti 1970-luvulla niin Pohjanmaa,Jalasjärvi legendaarinen kuskien opinahjo jos tällainen todellinen opinahjo joka on tunnettu ympäri Suomenmaan lopetetaan niin näin Pohjanmaan poikana minulla on oikeus ihan ukkini kunniaksi kertoa teille kaikille mistä kaikki kuorma-automerkit on rakennettu. Osa on rakennuttu teräksestä sellaisesta ikuisesta ja osa saksalaisesta ... no jääköön sanomatta. Volvo on rakennettu Demareiden löysistä vaalilupauksista ja Skandinaavisista arvoista joten lopputulos ei voi olla hyvä.
No sellainen korjaamon onni se Volvo on. Tiedoksi vaan ,että ajan pohjanmaan asiaa ja parhaat kuskit löytyy täältä. Oliko edellinen kirjoittaja edes kiinnostunut meidän kunnan keskuksesta vai halusi vain muuten vain kommentoida????Niin hyvä kysymys. Oliko edellinen aidosti kiinnostunut jalasjärvenkunnan aikuiskoulutuskeskuksen alasajosta ja kuljettajien koulutuksesta vaan vain halusi olla vääräleuka ja takertua epäolennaiseen asiaan isossa kysymyksessä. Jokainen tietää että täällä pohjanmaalla on vain yksi merkki jos kuorma-autoista puhutaan ja se on Scania. Emme ole ainut paikka tässä planeetalla jossa näin uskotaan. Tehkää reissu Alankomaihin eteenkin Hollantiin niin näette ,että Scania on palvottu uskonto alan ihmisten silmissä. Jalasjärven kurssikeskus oli kuitenkin Suomen johtavia kurssikeskuksia Rajamäen ohella viimeisen 30 vuoden ajalla. Niillä oli jo merkittävä rooli silloin kun lukiolaispoika pääsi kuorma-autokortilla suoraan ratttiin ilman koulutusta jos näin itse halusi kultaisella 1980 luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moitit edellistä kirjoittajaa,mutta et kertonut mitään omaa kokemusta kyseistä oppilaitoksesta.
Miksi moittia edellistä kirjoittajaa jos ei ole mitään omaa mielipidettä asiasta?? Johtopäätös on et ole yhtään parempi ihminen kuin tämä edellinen kirjoittaja joka innostuksissaan puhui hieman asian vierestä. Totuus on,että halusit vain tylyttää edellistä kirjoittajaa ilman mielipidettä jalasjärven kurssikeskuksesta. Olet sellainen perusnuori jolla ei ole "oikeaa" mielipidettä mistään asiasta. " ei kiinnosta" Pääasia ,että saa moittia muita ihmisiä. Niin se on surullista koko Suomen kannalta kun selkeitä mielipiteitä pitäisi olla jos meinataan täällä Suomessa pärjätä.En moittinut ketään enkä mitään. Kysyin vain, että miksi toinen kirjoittaja tulee kurssikeskusta käsittelevässä keskustelussa kommentoimaan kuorma-auto-merkkejä. Kuorma-automerkkejä voi kehua ja haukkua niille tarkoitetussa keskusteluketjussa. Ymmärrätkö? En minäkään tässä ketjussa kirjoita mitään esimerkiksi puhelimista tai lemmikkieläimistä.
Mistä muuten kuvittelit tietäväsi ikäni? Epäilen, että olen vanhempi kuin sinä. Minään nuori en todellakaan ole.
Ja loppuun vielä uudelleen, että minä vain esitin kysymyksen ja neuvon edellä olevalle kirjoittajalle. Ymmärrätkö? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En moittinut ketään enkä mitään. Kysyin vain, että miksi toinen kirjoittaja tulee kurssikeskusta käsittelevässä keskustelussa kommentoimaan kuorma-auto-merkkejä. Kuorma-automerkkejä voi kehua ja haukkua niille tarkoitetussa keskusteluketjussa. Ymmärrätkö? En minäkään tässä ketjussa kirjoita mitään esimerkiksi puhelimista tai lemmikkieläimistä.
Mistä muuten kuvittelit tietäväsi ikäni? Epäilen, että olen vanhempi kuin sinä. Minään nuori en todellakaan ole.
Ja loppuun vielä uudelleen, että minä vain esitin kysymyksen ja neuvon edellä olevalle kirjoittajalle. Ymmärrätkö?Edelleenkään sinulla ei ole mitään mielipidettä kyseisestä kurssikeskuksesta. On hyvin erikoista,että takerrut jokonkin autoasiaan joka häiritsee sinua valtavasti,mutta samalla et halua mitenkään kommentoida kyseistä kurssikeskusta. Kerro nyt mielipiteesi kyseisestä Jalasjärven kurssikeskuksesta sitä me Kaania miehet odotamme kieli pitkällänsä. Mikä on sinulla suhde tähän
kurssikeskukseen joka on ollut merkittävä opiskelupaikka Pohjanmaalla. Ymmärrätkö ?
Miksi kirjoittaa kurssikeskus-keskusteluun jos ei ole mitään sanottavaa????
Tiedoksi vaan,että täällä lakeuksilla on vain yksi automerkki Scania,muut on lasten leluja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt olet alan ammattilainen ja vahvasti sitoutunut Scania V-8 mies. Varsinkin jos olet sellainen jo kolmannessa polvessa. Siis sellainen king of road mies kuten oma ukkisi jo opetti 1970-luvulla niin Pohjanmaa,Jalasjärvi legendaarinen kuskien opinahjo jos tällainen todellinen opinahjo joka on tunnettu ympäri Suomenmaan lopetetaan niin näin Pohjanmaan poikana minulla on oikeus ihan ukkini kunniaksi kertoa teille kaikille mistä kaikki kuorma-automerkit on rakennettu. Osa on rakennuttu teräksestä sellaisesta ikuisesta ja osa saksalaisesta ... no jääköön sanomatta. Volvo on rakennettu Demareiden löysistä vaalilupauksista ja Skandinaavisista arvoista joten lopputulos ei voi olla hyvä.
No sellainen korjaamon onni se Volvo on. Tiedoksi vaan ,että ajan pohjanmaan asiaa ja parhaat kuskit löytyy täältä. Oliko edellinen kirjoittaja edes kiinnostunut meidän kunnan keskuksesta vai halusi vain muuten vain kommentoida????Mikä suoraselkäinen pohjalainen siellä avautuu ? Prosin Sampo on oikea esimerkki Suomalainen Sisu mies oli hän . Träski on jo huomannut ei vanhoilla paskoilla pääse kohta mihinkään ajoon . mutta sinähän et taida ajaa muuta kuin perunoita pellolta,
siitä jatkavat e 5 -6 luokituksella
etelään . sorry oli pakko kommentoida. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleenkään sinulla ei ole mitään mielipidettä kyseisestä kurssikeskuksesta. On hyvin erikoista,että takerrut jokonkin autoasiaan joka häiritsee sinua valtavasti,mutta samalla et halua mitenkään kommentoida kyseistä kurssikeskusta. Kerro nyt mielipiteesi kyseisestä Jalasjärven kurssikeskuksesta sitä me Kaania miehet odotamme kieli pitkällänsä. Mikä on sinulla suhde tähän
kurssikeskukseen joka on ollut merkittävä opiskelupaikka Pohjanmaalla. Ymmärrätkö ?
Miksi kirjoittaa kurssikeskus-keskusteluun jos ei ole mitään sanottavaa????
Tiedoksi vaan,että täällä lakeuksilla on vain yksi automerkki Scania,muut on lasten leluja.Yhä edelleen kysyn sinulta, että miksi KURSSIKESKUSTA käsittelevässä keskustelussa joku tulee kommentoimaan KUORMA-AUTOMERKKIÄ???
Minulla ei ole mitään kokemusta kyseisestä kurssikeskuksesta, enkä voi sen takia kommnetoida siitä mitään. Mutta kokemusta on siitä, että joku kirjoittaa aivan keskustelun aiheen olevasta asiasta, ja siihen annon kommentin kysymyksen muodossa. Mikä tässä sulle on niin kovin vaikeaa ymmärtää? Sinun mielestäsi ei ole mitään ongelmaa siinä, jos vaikka jääkiekkoa käsittelevässä keskusteluketjussa joku tulee kirjoittamaan sinne vaikka ompelukoneista? Se olisi mielestäsi ihan ok?
- Anonyymi
On se hauskaa ja ihmeellistä. Kun tänne laittaa uutta keskustelun poikasta näiden perus aiheiden Joni Aronen ja kumppanien ( vakio aiheet viimeiset 2 vuotta) lisäksi niin mitään keskustelua ei synny.
Jalasjärvi on on ollut todella monen kuskin "korkeakoulu" miten voi olla niin hiljaista keskustelufoorumilla vaikka nyt framille on tuotu ihan uusi raikas aihe erilainen joka koskee koulutusta niin ei synny keskustelua. Eikö kuljetusalalla voi keskustella asioista rennosti pitääkö aina olla se syyllinen eli työnantaja ennen kuin voi kertoa oman mielipiteen nimettömänä. Kertokaa nyt suoraan millainen paikka oli Jalasjärven aikuiskoulutuskeskus opiskelupaikkana. Tiedän ,että joissain aikuiskoulutuskeskuksissa meno on ollut melko villiä kun on olleet hulppeat olosuhteet. Kaikki tietysti riippuu siitä millaiseen paikkaan kyseinen oppilaitos on rakennettu. Jos se on viety korpeen niin eihän siellä mitään tapahdu.- Anonyymi
Kurssikeskukset "ostavat" koulutusoikeudet erilaisille kursseille jotta esim. työttömille ja muillekin saataisiin opetettua uusi ammatti. Työ-ja elinkeinoministeriö myöntää näitä oikeuksia opettaa eri koulutuslaitoksille, edellyttäen että kyseinen oppilaitos kykenee täyttämään eri kurssien opettamiseen tarvittavat vaatimukset. Jalasjärvi oli pikkasen ahne ja käytti mahdollisuuksiaan väärin, sai rahallista tukea mutta käytti ne ihan muualle kuin oli tarkoitettu. Kikkailu johti siihen, että kurssit loppui Jalasjärveltä.
-Kävipä kurja tuuri- - Anonyymi

-Kävipä kurja tuuri-Eiköhän kyse nyt ollut lähinnä siitä,että oppilaitoksen johdon ja kunnan johdon järki sumeni täysin siitä millainen epärehellinen peli onnistuu viranomaisten valvonnassa. Jos on menty muutama vuosi onnistuneesti pienellä vilpillä niin ahneus kasvaa jos kyseisillä päättäjilllä ei ole tajua siitä missä on se raja jota ei kannata ylittää. Normaali ihminen viimeistään tässä vaiheessa lopettaa "kokeilut" sitten on ihmisiä joilla raha on niin iso perkele ,että he myyvät sielunsa ja omatuntonsa. Ihan oikein näille päättäjille . Epärehelliselle kuuluu se kuuluisa "paskainen loppu". Oppilaitokselle joka oli kuitenkin johtava logistiikka-alan oppilaitos päätös oli surullinen ja nolo.
- Anonyymi
Häjyyt ovat olleet hunajapurkilla ja rahhoo on lapattu kahmalo kaupalla, sulle ja mulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913010Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001717Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461597IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031410- 871401
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21139Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun335917Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden263891