Missä viipyvät Nokia uutuudet

Anonyymi

Uudet Samsung A40 ja Huawei y7 2019 puhelimet ovat jo myynnissä mutta milloin tulevat uuden ajan Nokia puhelimet 200 euron hinta luokkaan. Jotenkin nykyiset Nokia 5.1 , 6.1 ja 3.1 mallit tuntuvat todella vanhan aikaisilta. Ennen Nokia puhelimet olivat kilpailu kykyisiä halvemmissa hinta luokissa. Jotenkin
nykyiset Nokia Android puhelimet tuntuvat kiinalaiselta massatuotteella joka on varustettu Nokia logolla. Eli vailla mitään tunnetta sielusta joka huokuu esim. Samsung puhelimista. Oma Samsung j5 2016 on pian kolmen vuoden ikäinen mutta ei kerta kaikkiaan ole yhtäkään uutta Nokia puhelinta 200 euron hintaluokassa johon tuntisi vetoa. Päin vastoin Nokia Android on laitettava pikaisesti takaisin luuritelineeseen. Eli jos Nokia puhelimien markkinoijat meinaavat pysyä leikissä mukana niin kehitystyötä on tehtävä eikä vaan seurailla mitä muut tekevät ja tulla aina puolivuotta kehityksen perässä. Missä viipyvät Amoled näytöt myös 200 euron Nokia puhelimiin? Huono asia on myös, että Nokia puhelimien suunnittelijoiden (ketä sitten lienevätkään?) kädet on sidottu Googlen liekaan. Ehdottomasti puhelimen kehittäjien pitää pystyä kehittämään myös käyttöjärjestelmästä omien ideoiden mukainen ja näin erottua massasta. Samsung ja Huawei puhelimissa Android käyttöjärjestelmää on muokattu monilta osin paremmaksi kuin ns. puhdasta Androidia.
Älypuhelimia käyttävät tulevaisuudessa yhä iäkkäämmät ihmiset mutta esim. Nokia 5 puhelimen vuoden mittaisella käyttökokemuksella voin sanoa, ettei iäkästä käyttäjää oltu ajateltu pätkääkään. Edes kirjaimien vahvuutta ei pystynyt säätämään vaan vanhempi käyttäjä joutui tihrustamaan ohuita harakan vapaita valoa läpi heijastavalta näytöltä. Puhumattakaan, että aloitusnäytön kuvakkeiden kokoa olisi pystynyt säätämään. Ja miksi ihmeessä näytön kuvakkeita ei pysty lukitsemaan asetuksista niin etteivät ne vaihda paikkaa tai häviä kokonaan näytöltä virhe painallusten ja pyyhkäisyjen ansiosta? Monta kertaa sai olla asentamassa näytölle puhelimen tai Iltasanomien kuvaketta jonka käyttäjä oli vahingossa hävittänyt. Vähän sama tilanne kuin autosta häviäisi vilkkuviiksi tai jarrupoljin.

17

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minun kahdeksan vuotta vanhasta Nokia C2-01 -puhelimestani ei ole mikään koskaan hävinnyt minnekään. En tosin tiedä onko se hyvän käyttöjärjestelmän ansiota vai ei.

    • Anonyymi

      No niinpä, se Nokia lieneekin suomalaista suunnittelua. Näppäimet löytyvät vielä seuraavana päivänäkin niiltä paikoilta millä olivat edellisenä päivänä.

    • Anonyymi

      Huuawein ja Samsung käyttöliittymä on nimenomaan täynnä roskaa ja törkeästi raiskattu. Ei sellaisesta voi kukaan järkevä pitää:D

    • Anonyymi

      "miksi ihmeessä näytön kuvakkeita ei pysty lukitsemaan asetuksista niin etteivät ne vaihda paikkaa tai häviä kokonaan näytöltä virhe painallusten ja pyyhkäisyjen ansiosta?"

      Tässä kohden komppaan aloittajaa. Ikonit lähtevät turhan herkästi huitsin nevadaan. Mutta ei kai se Nokian puhelimien ominaisuus ole pelkästään?

      Itse ostin äsken Nokian 7.1 kapulan 249 egellä ja mielestäni se on ominaisuuksiinsa nähden kohtuuhintainen. Amoled näyttö ei ole itsetarkoitus, jos kuva muuten on hyvä.

      Ja juurikin pysyttelen tästä lähtien Nokian kännyköissä, koska Android One varmistaa sen, ettei puhelimessa ole mitään ihmeellistä "räätälöityä" tauhkaa.

    • Anonyymi

      Huhuissa 4.2 10/kesäkuu 3.2 toukokuu

    • Anonyymi

      Nimen omaan puhelimen valmistajan on suunniteltava puhelimeen tauhkaa joka nopeuttaa ja helpottaa käyttöä eikä ole vain yksi monista Android lättänöistä. Mutta Nokia puhelimien valmistus lienee sidottu niin kovasti Googlen liekaan, että ainoa kehitys mikä Nokia puhelimissa tapahtuu on takakannen värittely vauhtiraidoilla tai vastaavilla.

      • Anonyymi

        Se vain ei nopeuta tai helpota. Päinvastoin säätämistä päivästä päivään:D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vain ei nopeuta tai helpota. Päinvastoin säätämistä päivästä päivään:D

        Nimenomaan vähentää säätämistä jos puhelimen suunnittelijat käyttävät omaa järkeään tekemällä Android käyttöjärjestelmään muutoksia jotka helpottavat puhelimen käyttöä. Mitä ihmeen päivittäistä säätöä tarvitsee puhelin jonka näytölle saa juuri ne asiat mitä käyttäjä itse tarvitsee? Kun nuo säädöt on kerran tehty niin niiden säätöjen myös pitää pysyä semmoisena. Ei luulisi vaikeaa olevan tehdä ohjelma jolla näytön näkymä voidaan lukita niin että kuvakkeet pysyvät näytöllä eivätkä vaihda vahingossa paikkaansa tai häviä kokonaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan vähentää säätämistä jos puhelimen suunnittelijat käyttävät omaa järkeään tekemällä Android käyttöjärjestelmään muutoksia jotka helpottavat puhelimen käyttöä. Mitä ihmeen päivittäistä säätöä tarvitsee puhelin jonka näytölle saa juuri ne asiat mitä käyttäjä itse tarvitsee? Kun nuo säädöt on kerran tehty niin niiden säätöjen myös pitää pysyä semmoisena. Ei luulisi vaikeaa olevan tehdä ohjelma jolla näytön näkymä voidaan lukita niin että kuvakkeet pysyvät näytöllä eivätkä vaihda vahingossa paikkaansa tai häviä kokonaan.

        Onhan se säätämistä kun turha tauhka aiheuttaa aina ongelmia. Milloin sovellukset sammuu itsekseen ja milloin tulee outoja ilmoituksia näytölle.


    • Anonyymi

      Nokia häviää kyllä markkinaosuutta jatkuvasti koska uusia malleja tulee harvemmin kuin kilpailijoilla. Jos vaihtoehtoina alle 6kk vanhat kilpailijat, ja vuoden vanha Nokia, helposti otetaan se tuoreempi kilpailija.

      Mutta pitää muistaa että HMD melko uusi yritys ja varmaan opettelee vielä omia vahvuuksiaan ja mihin kannattaa panostaa. Esim Nokia 9 oli siinä mielessä hyvä ettei edes lähdetty kilpailemaan Samsungin, Huawein ja Applen lippulaivojen kanssa, vaan tehtiin kohtuuhintaisempi lippulaiva niille jotka ei tarvi maailman parasta kännykkäkameraa tai maailman parasta kasvojentunnistusta jne.

      OLED näyttö puuttunut halvemmista mutta niin useimmilla muillakin, vain Samsungissa hhalvoissakin laadukas OLED näyttö. Nokia taas yleensä päihittänyt Samsungin hieman tehokkaammilla prossuilla.

      • Anonyymi

        Liian laaja mallisto johtaa helposti huonoon laatuun, jolla HMD ei tasan tarkkaan pärjää.

        HMD on pieni yritys, eikä se kykene tuottamaan laadukkaita malleja nopealla tahdilla. Liian laaja ja tieheästi päivittyvä mallisto oli yksi syy kännykkänokian tuhoon. Pari laatujulkaisua vuodessa on parempi kuin huonolaatuinen julkaisu kuukauden välein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liian laaja mallisto johtaa helposti huonoon laatuun, jolla HMD ei tasan tarkkaan pärjää.

        HMD on pieni yritys, eikä se kykene tuottamaan laadukkaita malleja nopealla tahdilla. Liian laaja ja tieheästi päivittyvä mallisto oli yksi syy kännykkänokian tuhoon. Pari laatujulkaisua vuodessa on parempi kuin huonolaatuinen julkaisu kuukauden välein.

        Vain teinit ostaa puhelimia (pappa betalar) puolen vuoden välein.


    • Anonyymi

      Asiaa kirjoitit. Itselleni oli yllätys, että alkuperäisellä Amoled näytöllä varustettuun puhelimeen saa halpoja IPS näyttöjä!? Kun Googletin niin eräässä tapauksessa erääseen puhelin merkkiin ja malliin oli saatavissa uusi Amoled näyttö 200 euron hintaan ja IPS näyttö 49 euron hintaan. Melkoinen hinta ero ja liekö tuo edes totta?

    • Anonyymi

      "Jotenkin nykyiset Nokia Android puhelimet tuntuvat kiinalaiselta massatuotteella joka on varustettu Nokia logolla."

      Niinhän ne kai onkin, vai tekeekö HMD noihin jotain muuta kuin valikoi sopivat komponentit kiinalaisen massatuottajan valikoimasta?

    • Anonyymi

      Alle 400 euron älypuhelimissa valikoima on todella vähäinen. Paljon on kyllä merkkejä ja malleja tarjolla mutta vain Samsungilla on hyvällä näytöllä varustettuja malleja tarjolla muilla on yhtä ja samaa missä lie valmistettuja ja mitä liene merkkisiä tuhnunäyttö massaa. On käsittämätöntä, ettei HMD Global saa ostettua Amoled näyttöjä puhelimiinsa.

    • Anonyymi

      "Jotenkin nykyiset Nokia Android puhelimet tuntuvat kiinalaiselta massatuotteella joka on varustettu Nokia logolla. Eli vailla mitään tunnetta sielusta joka huokuu esim. Samsung puhelimista."

      Samsungissa en havaitse mitään sen erityisempää "sieluisuutta" kuin näissä missään muissakaan random-kulutus-härpäkkeissä.

      Ihan vain tiedoskesi, että samassa Foxconin tehtaassa valmistetaan mm. Applen laitteet:

      - https://en.wikipedia.org/wiki/Foxconn

      Apple toki suunnittelee mm. tyylin aivan samoin kuin Nokia valvoo HMD:n valmistamien laitteiden teknisen laadun ja esteettisen tyylin.

      "Nokia antaa HMD:lle oikeuden tavaramerkin ja mobiiliessentiaalipatenttilisenssien käyttöön rojaltimaksuja vastaan, mutta Nokia ei rahoita yhtiötä taloudellisesti eikä omista yhtiön osakkeita. Nokia Technologies saa paikan HMD:n hallituksessa sekä kertoo asettavansa tarkat vaatimukset tavaramerkin käytölle ja yhtiön suorituskyvyn mittaamiselle."

      - https://mobiili.fi/2016/05/18/nokia-nimi-palaa-puhelin-ja-tablettimarkkinoille-tavaramerkki-ja-patenttilisenssisopimus-tehty/

      - https://mobiili.fi/2016/05/18/nama-herrat-palauttavat-nokia-nimen-alypuhelimiin-ja-tabletteihin/

      ;-)

    • Anonyymi

      Nokian Chennain tehtaalla tällä hetkellä valmistetaan 5G-tukiasemia. Siis sama tehdas joka valmisti myös Nokia Lumia 920 -puhelimet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      284
      4755
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      971
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe