Kaipaisin kokemuksia eronneilta. Takana 17 vuotta yhdessä ja osa siitä avioliitossa. Lapsia kaksi. Suhteeseen on mahtunut monenlaista käännettä, joista on aina päästy yli ja suhdetta jatkettu jollain tavalla. Taloudellisesti pärjäämme hyvin ja muutkin elementit elämässä ovat kohdallaan, paitsi tämä suhde.
Neljä vuotta sitten erosimme, mies petti useampaan kertaan minua pidemmän ajanjakson aikana. Asuin vuoden verran omassa asunnossa, kunnes taas palasimme yhteen saman katon alle. Kunnollista eroa ei tosiasiassa tuona aikana tapahtunut, vaan vietimme aikaa yhdessä perheenä ja oma asuntoni oli pitkiäkin aikoja tyhjillään. Kun palasin takaisin yhteiseen kotiimme, minua ahdisti. Ajattelin koko ajan, että tällä suhteella ei ole tulevaisuutta. Silti kaiketi joku toivon kipinä iti. En ensimmäiseen vuoteen purkanut edes kaikkia tavaroita, kun ajattelin, että muutta taas tulee kuitenkin. Siitä lähtien olen elänyt ihmeellisessä "välitilassa", odottaen milloin se ero tulee. Se on hemmetin raskasta. Olen kodinlaittaja ja sisustajatyyppiä ja meillä on ihana uusi koti, mutta minua ei kiinnosta tehdä siellä enää mitään, ja se ahdistaa.
Luulen, etten enää rakasta miestäni. Hän yrittää tehdä kaikkensa, että tunteeni palaisivat. Olen kertonut hänelle avoimesti tunteistani ja ajatuksistani ja puhunut erosta, jo useamman vuoden. Mitään en kuitenkaan saa tehtyä. Minä olen se tyytymätön osapuoli. En vain rakasta kaiketi häntä. Yhdessäolo ahdistaa usein, ei aina.
Minusta tuntuu, ettei kroppani kestä kohta tätä pitkää jahkausvaihetta. Se on ilmoitellut useilla fyysisillä oireilla ja tuntuu että olen todella uupunut. Masentunut en ole, enkä ole koskaan ollutkaan, hemmetin väsynyt vain tähän tilanteeseen. Tässä ei kuitenkaan enää itsekään tunnista, mikä on muna ja mikä kana. Analysoin jatkuvasti, onko eropäätös oikea vai ei ja mikä on oikea päätös. Lopullista päätöstä en vaan uskalla tehdä vaikka en näe muitakaan vaihtoehtoja.
Onko muilla ollut vastaavia tilanteita? Että eropäätöstä on pitkitetty niin, että tilanne alkaa kaikkine analysointeineen ja pohdintoineen, kirjallisuuden lukemisineen jne. käydä terveydenkin päälle? Mistä sitä voi koskaan olla varma, onko kyseessä rakkauden loppuminen vai ei? Kuinka hemmetin monta vuotta tämä jahkausvaihetta kestää?
Eropäätöksen tekeminen
21
2859
Vastaukset
- Anonyymi
Samantyyppisessä tilanteessa täälläkin, yhteistä liittoa yli 20 vuotta ja nykytilanne ahdistaa. Jos haluat vertaistukea ja ajatusten vaihtoa, niin ota yhteyttä. auringonkukka_007(a)hotmail.com
- Anonyymi
Tuo väsymys ja pahaolo kestää niin kauan kunnes teet ratkaisun joka tuntuu juuri sinusta oikealta. Ratkaisun täytyy tulla sieltä omasta sydämestä muuten sinä uuvutat itsesi kokonaan jos jatkat samaa jahkailua vielä pitkään. Yhtä oikeaa ratkaisua ei sinulle kukaan toinen voi antaa, se on tehtävä jokaisen itse.
- Anonyymi
"Siitä lähtien olen elänyt ihmeellisessä "välitilassa", odottaen milloin se ero tulee. "
Ero tulee sitten, kun uskallat sitä hakea. Sitten välitila päättyy, ja uupumus hellittää. Muutaman hetken päästä ajattelet mikä siinäkin oli niin ihmeen vaikeaa, mitä edes pelkäsit.
Ajattelen, että tuo välitila on tarpeellinen aika eron hyväksymiseen. Sitten kun olet kurkkua myöten täynnä (ehkä tuo aika on jo lähellä), ymmärrät, että ero on sinun hyvinvoinnin kannaltasi välttämätön. - Anonyymi
Entäpä jos muuttaisit omaa katsantokantaasi ihan toisenlaiseksi? Ajattelisit että mukava kun on perhe ja että tuntee kuuluvansa johonkin. Paljon on eronneitakin jotka katuvat jälkeen päin eroaan. Tuo nimen omaan tekee sen väsymyksen kun ajatukset soutaa edes takaisin. Sitten kun lopullinen päätös on tehty olokin helpottuu.
- Anonyymi
Kehotat ap:tä valehtelemaan itselleen ja roikkumaan puolisossaan väkisin. Se on kaukana "katsantokannasta".
Ap: Jahkausvaihe voi kestää yhtä kauan tai pidempään kuin sinä. Eikö olisi mielekkäämpää erota sovinnolla nyt tai pian eikä odottaa lisää omien voimien uupumista tai totaalista burn outia? Selviäisit vähemmillä tuhoilla itsesi suhteen. Suosittelen kyllä käyntiä asiantuntijan pakeilla. Sen verran liitossasi on ollut soutamista ja huopaamista.
Kirjoitit miehesi uskottomuudesta. On ilmeisen selvää, ettet ole päässyt asiasta yli. Ja vaikka pääsisitkin, ei luottamus enää palaa. Se on ihan normaalia. Siksi liitollanne ei ole enää mitään mahdollisuuksia toimia sinua tyydyttävästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehotat ap:tä valehtelemaan itselleen ja roikkumaan puolisossaan väkisin. Se on kaukana "katsantokannasta".
Ap: Jahkausvaihe voi kestää yhtä kauan tai pidempään kuin sinä. Eikö olisi mielekkäämpää erota sovinnolla nyt tai pian eikä odottaa lisää omien voimien uupumista tai totaalista burn outia? Selviäisit vähemmillä tuhoilla itsesi suhteen. Suosittelen kyllä käyntiä asiantuntijan pakeilla. Sen verran liitossasi on ollut soutamista ja huopaamista.
Kirjoitit miehesi uskottomuudesta. On ilmeisen selvää, ettet ole päässyt asiasta yli. Ja vaikka pääsisitkin, ei luottamus enää palaa. Se on ihan normaalia. Siksi liitollanne ei ole enää mitään mahdollisuuksia toimia sinua tyydyttävästi.Sitähän se nytkin tekee, huijaa itteään ,eikä uskalla erota, kun ei osaa olla yksin , on se kamalaa tuo läheisriippuvuus.
Kyllä toiset ihmiset on erikoisia, kuluttavat lyhyttä elämää epätyydyttävässä olotilassa.
- Anonyymi
Juupa, juu,,, ahdistaa, väsyttää, sitähän se elämä usein on. Kuvitteleppa olotilasi sitten kun vihdoin olet eronnut. Missä asut, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä, löydätkö uuden kumppanin, miten lapset suhtautuu, mikä tekee sinut sitten tyytyväisemmäksi , kuin tänäpäivänä.
Voi olla ,ettet ole yhtään onnellisempi vaan sama epätyydyttävä mieliala jatkuu. Ei voi tietää.
Kaikkien rakastumisienkin jälkeen tulee varmasti tylsä arki.- Anonyymi
Mun mielestä, jos yhteiselämä koko ajan väsyttää, ahdistaa ja kuormittaa niin ei se kyllä oo sellanen juttu, että sellaista se elämä vaan on. No okei, jotkut ihmiset on luonteeltaan märisijöitä ja heille se on sitä, mutta ei suinkaan kaikille. Ja tuossa edellisessä viestissä joku sanoo, että muuttuuko se elämä sitten eron jälkeen paremmaksi. No, sitähän ei kukaan tiedä, niinkuin ei oikeesti elämästä muutenkaan tiedä. Tuo onkin se yleisin pelko eeon kohdalla ja syy miksi ei uskalleta erota. Ite oon asiaa funtsinut niin, että ensiksi kantsii katsoa saako parisuhdettaan paremmaksi ja hakea siis apua. Jos yrityksistä huolimatta ei onnistu, niin silloin vähitellen alkaa tajuta, että suhde ei ainakaan muutu paremmaksi. Jos ihminen näkee tulevaisuuden toivottomana niin normaali reaktio on jonkin asteinen masentuminen. Sanoisinkin, että eron jälkeen asiat voi mennä persiilleen tai sitten ne voi muuttua paremmaksi. Mitä siis noin järkevästikin ajateltuna kantsii tehdä, jos liitto pitkään jatkuu huonona, no erota, sillä silloin asiat saattaa muuttua paremmaksi. Joo, ei niin helppoa kun kuulostaa, tarttee kerätä rohkeutta, se on selviö
- Anonyymi
Tässäpä aloitus joka osui ja upposi. Mulla jahkailuvaihe on kestänyt vuosikausia. Avioliittoa takana 20v. Noin 5 vuotta sitten olimme eroamassa ja muuttamassa erilleen. Lasten takia päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä ja yrittää vielä. Eihän siitä mitään tullut. Muutaman kuukauden elettiin kämppäkavereina ihan niin kuin aiemmin. Meillä on ihan sopuisa ystävyyssuhde, joten saman katon alla asuminen on onnistunut sen takia.
Parisuhde kuoli jo yli 10 vuotta sitten. Seksin suhteen kysyntä ja tarjonta ei ole koskaan kohdannut. Alkuhuuman jälkeen miestä ei vaan koko asia enää kiinnostanut. Suhteita tai pettämisiä ei ole ollut. Luulen että on vaan yksinkertaisesti aseksuaali.
Mitään läheisyyttä tai kosketusta ei ole, eikä kumpikaan sitä edes toisiltamme halua. Välillä tuntuu kuin olisin kuollut pystyyn. Seksiä ei ole ollut niin moneen vuoteen etten edes muista.
Mulla ei ole oikeastaan mitään estettä erota. On vakituinen työpaikka ja ihan ok palkka. Pystyisin ihan hyvin pärjäämään yksin. Miehellä on heikompi tilanne koska jäi työttömäksi, enkä ole halunnut pahentaa hänen tilannettaan. Lapset ovat jo isoja. En usko että heidän elämänsä kauheasti järkkyisi jos ero tulisi.
Miksi en sitten lähde? Jostain syystä pelkään sitä etten koskaan enää löydä ketään ja joudun elämään yksin loppuelämäni. Lapsuuden traumat nostavat päätään koska oma isäni hylkäsi minut pienenä. En vaan luota siihen että löytäisin ketään joka voisi mua tässä iässä rakastaa. Jahkailu tekee hulluksi koska tiedän että ero on ainoa tie eteenpäin ja ärsyttää kun en saa mitään aikaiseksi.
Avioliitto on tyhjä ja kuollut. Vika ei ole kummassakaan ja samaan aikaan meissä molemmissa. Joskus aikanaan ehdotin terapiaa, mies ei suostunut, ei suostunut myöskään puhumaan asioista. Enää ei kumpaakaan kiinnosta asioiden vatvominen. Puhutaan arkisista asioista, kauppavuoroista ja siitä mitä lapsille kuuluu. Meitä ei ole, on vain tyhjä kuori.
Pitäis tehdä jotain...- Anonyymi
Erota.
- Anonyymi
Jahkailu syntyy, kun ei osaa päättää suhdetta aikuisten oikeasti vaan jää roikkumaan. Siitä tosiaan kärsii pää, kroppa ja koko ihminen.
Eropäätöksen toteuttaminen tuossa tökkii, ei itse päätös. Minä sanoisin, että rakkaus on loppunut jo aikoja sitten. Nyt sinua pitää tuossa enää turvallisuuden tunne. Kaikki on tuttua ja turvallista, siihen uuteen, tyhjään maailmaan hyppääminen pelottaa. Kaikki pitää rakentaa alusta, jopa oma identiteetti.
Suosittelen silti lämpimästi, että teet sen. Minä elin välivaiheessa oikeastaan koko 5v kun oltiin kihloissa ja koko sen 2,5v kun oltiin naimisissa. Epäilin jo silloin, ettei tästä mitään tule, kun mies on niin manipuloiva. En vain uskaltanut lähteä, nuori ja tyhmä.
Nyt 3v omaa elämää takana ja paha olo on taakse jäänyttä elämää. Ihanan kevyt tunne.- Anonyymi
Toteutuvatko nämä asiat suhteessasi?
1. Lempeä, jatkuva ja rehellinen kommunikaatio.
2. Halu selvittää erimielisyydet ja vaikeudet yhdessä niin, että lopputulos miellyttää kumpaakin osapuolta.
3. Huumori ja taito nauttia elämän pienistäkin hyvistä asioista yhdessä.
4. Vastoinkäymisistä opiksi ottaminen yhdessä.
5. Toiselle annettu henkinen tuki, arvostus ja kehut.
6. Rakkaus, intiimiys ja seksi.
7. Yhteisten elämänarvojen jakaminen.
8. Anteeksiantamisen taito.
9. Halu poistua omalta mukavuusalueelta parisuhteen kehittämiseksi.
10. Molemmin puolinen nöyrä asenne, jonka myötä ylpeys antaa periksi myöntää omat virheet.
No ei taida "ihan" toteutua. Reagoit jo fyysisesti pahaan oloon. Ymmärrä nyt hyvä ihminen erota.- Anonyymi
Tämä on hyvä lista, johon rehellisesti vastaamalla ei pitäisi voida enää huijata itseään. Olen se kirjoittaja ”jonka pitäis tehdä jotain” (29.5).
Mun kohdallani toteutuu vain kohta 7 ja sekin suhteessa lapsiin ja perheeseen. Lapset ja vanhemmuus on aina ollut molemmille tärkeää. Ollaan satsattu siihen että lasten kanssa ollaan läsnä, mahdollistetaan harrastaminen jne. Parisuhteelle ei samaa tärkeyttä annettu ja se sai kuolla pois ilman sen suurempia toimenpiteitä.
Nyt lapset isoja ja itsenäisiä (vaikka asuvat vielä kotona), olisi aikaa tehdä vaikka mitä muuta. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai ystäviä ei ole. Mulla on oma työ ja kaverit. Miehellä lähinnä kavereita harrastuspiiristä, muutoin ei paljon ulkona käy. Siitä huolimatta eletään saman katon alla vuodesta toiseen ns. sovussa. Sovussahan on ”hyvä” elää kun asioista ei puhuta, niin ei tule riitojakaan. Joskus pelkästään se, ettei asioista voi puhua on ihan fyysisesti ahdistavaa. Mies käsittelee vaikeat asiat ensin suuttumalla, sitten sulkeutumalla kuoreensa ja sen jälkeen telkkarin tai tietokoneen ruudun taakse piiloitumalla. Sen jälkeen yhteyttä ei enää saa. Hetken kuluttua hän käyttäytyy ihan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Hyvä ihminen ja isä hän on silti. En tunne mitään vihaa tai suuttumusta häntä kohtaan. En toivo hänelle mitään pahaa, päinvastoin. En vaan voi enää tuhlata omaa elämääni tällaisessa suhteessa elämiseen.
Yritän kerätä voimia siihen isoon tempaisuun, joka tarvitaan tästä irrottautumiseen. Kaikesta huolimatta se ei tule olemaan helppoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on hyvä lista, johon rehellisesti vastaamalla ei pitäisi voida enää huijata itseään. Olen se kirjoittaja ”jonka pitäis tehdä jotain” (29.5).
Mun kohdallani toteutuu vain kohta 7 ja sekin suhteessa lapsiin ja perheeseen. Lapset ja vanhemmuus on aina ollut molemmille tärkeää. Ollaan satsattu siihen että lasten kanssa ollaan läsnä, mahdollistetaan harrastaminen jne. Parisuhteelle ei samaa tärkeyttä annettu ja se sai kuolla pois ilman sen suurempia toimenpiteitä.
Nyt lapset isoja ja itsenäisiä (vaikka asuvat vielä kotona), olisi aikaa tehdä vaikka mitä muuta. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita tai ystäviä ei ole. Mulla on oma työ ja kaverit. Miehellä lähinnä kavereita harrastuspiiristä, muutoin ei paljon ulkona käy. Siitä huolimatta eletään saman katon alla vuodesta toiseen ns. sovussa. Sovussahan on ”hyvä” elää kun asioista ei puhuta, niin ei tule riitojakaan. Joskus pelkästään se, ettei asioista voi puhua on ihan fyysisesti ahdistavaa. Mies käsittelee vaikeat asiat ensin suuttumalla, sitten sulkeutumalla kuoreensa ja sen jälkeen telkkarin tai tietokoneen ruudun taakse piiloitumalla. Sen jälkeen yhteyttä ei enää saa. Hetken kuluttua hän käyttäytyy ihan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Hyvä ihminen ja isä hän on silti. En tunne mitään vihaa tai suuttumusta häntä kohtaan. En toivo hänelle mitään pahaa, päinvastoin. En vaan voi enää tuhlata omaa elämääni tällaisessa suhteessa elämiseen.
Yritän kerätä voimia siihen isoon tempaisuun, joka tarvitaan tästä irrottautumiseen. Kaikesta huolimatta se ei tule olemaan helppoa.Oletkohan tehnyt jo ratkaisusi? En yleensä näihin kirjoittele, mutta nyt tuntuu, että on vaan pakko. Niin samanlaisessa tilanteessa olen tällä hetkellä 20 vuoden yhteiselon jälkeen. Myös miehen käyttäytyminen kuulostaa täysin tutulta. Itse tein tällä viikolla ratkaisun, kuten jo muutaman kerran aiemminkin. Nyt jo epäilyttää, onko se oikea. Hankalammaksi asian tekee vielä se, että mies on kuin ennenkin, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kunpa tästä jahkailuvaiheesta viimein pääsisi eteenpäin. Koen, että tämä on se kaikkein raskain vaihe, päättämättömyyden tila. Jos yhä luet viestiketjua ja haluat keskustella lisää tilanteesta, kirjoita mulle osoitteeseen [email protected]
- Anonyymi
Kuulostaa niin tutulta tuo välitila. Itsellä oli tuo tilanne kolmisen vuotta sitten, että kroppa oireili oli mm unettomuutta, pahoinvointia jne. Tilanne silloin päätyi siihen, että juteltiin puolison kanssa kunnolla ja tein päätöksen että jatketaan liittoa. Samalla päätin että en enää vatvoa asiaa.
Meni puolivuotta hyvin, mutta sen jälkeen ajoittain eroaminen käynyt mielessä. Pitkään sain ajatukset pidettyä taka-alalla, kun keskityin enemmän omaan hyvinvointiin ja lapsiin. Puolison narinat ja negaatio olen koittanut jättää huomioimatta, ihan siitä syystä että pää js kroppa ei muuten kestäisi.
Pitkään tuo toimikin ihan ok, mutta nyt tilanne on se, että ajattelen eroa taas päivittäin js tapellaan todella usein.
Rakkaus on omalta osaltani loppu. Ollaan niin erilaisia ja toisen naama ärsyttää. Läheisyyttä ei ole, enkä sitä häneltä enää edes osaa ottaa vastaan.
Miksi sitten en saa päätöstä tehtyä? Talous varmasti heikkenisi, mutta ehkä pärjäisin. Uutta kumppania en halua ja nytkin olen paljon yksin sillä vaikka mies kotona , niin vetäytyy omiin juttuihinsa Se mikä minua murehdituttaa on se, että lapsilla on isäänsä heikko suhde, riitelevät paljon ja lapset ovat tottuneet minun kanssa olemaan enemmän (puoliso tehnyt vuosien varrella paljon reissua hommaa). Tressaan sitä että jos ero tulee, niin isän ja lasten välit heikkenee entisestään eivätkä lapset halua olla isänsä kanssa, Lisäksi pelkään sitä että kun lapset ovat isällään ja heille tulee riitoja, niin en kestäisi sitä. Nyt kun tilanne on se että minä olen sovittelemassa etenkin isän ja teinin yhteenottoja . Tiedän että isän pitäisi pärjätä ja kai hän pärjääkin omalla tavallaan. Mutta jotenkin ehkä tuon reissutyön vuoksi ei osaa lasten kanssa sovussa elää ja pilaa näin ajattelemattomuuttaan suhteensa heihin. Itsestäni se tuntuisi pahalta sekä lasten että isäänkin puolesta. Hän on kuitenkin ärsyttävyydestään huolimatta ihan hyvä ihminen. Näistä asioista ollaan hänen kanssa puhuttu, mutta vaikea näköjään sitä on omaa tapaansa reagoida asioihin muuttaa.
Ja toisaalta murehdin myös sitä miten teini-ikäiset lapset eroon reagoi, jostain luin, että teini-iässä vanhempien avioero voi olla tosi traumaattinen.
Olen ajatellut että tämä välitila poistuu sitten, kun mutta tulee täyteen lopullisesti. Tosi lähellä se nyt on.- Anonyymi
Piti vielä kirjoittaa, että tässä välitilassa hankalaa on myös se, että itseltäni ainakin on kadonnut ajatus siitä, että millainen hyvä parisuhde oikein on, Sitä on jotenkin alkanut pitämään normaalina asioita, jotka ei välttämättä olekaan. Eihän aina muillakaan elämä ja arki parisuhteessa kivaa ole? Tuo yllä oleva lista oli hyvä, ei osa mikään omalle kohdalle..
Mutta kun näitä asioita päässään pyörittelee, niin alkaa epäilyttämään että onko se vika vaan kuitenkin omien korvien välissä? Jospa en vaan osaa olla tyytyväinen ja onko sitten muilla parisuhteessa aina kaikki hyvin?
- Anonyymi
Käykää nettisivuilla https://apuaeroon.fi/, josta löytyy paikkakunnittain apua.
- Anonyymi
kannattaa eroasioissa valehdella kotona mahdollisimman paljon. Pettäminen on plussaa. Myös kumppanin syyllistäminen on ihan ehdoton. Kun lähdette , varastakaa kotoa kaikki arvokas.
Sen jälkeen kannattaa ehdottomasti ottaa se marttyyri asenne. - Anonyymi
Jahkailu on pahinta, hivuttavan ahdistavan kuolettavaa.... Tee päätös ja eroa; jos olisit oikeasti rakastunut ja oikeassa suhteessa, et jahkailisi itseäsi uuvuksiin. Mutta tee tällä kertaa toisin, eroa oikeasti, pitäkää tarpeellinen välimatka toisiinne ja opetelkaa elämään omaa elämäänne. Ei kannata pitkittää enää tuota tilannetta :-(
Toivotaan parasta!
(Useamman kanssa rengastettu ollu ja muutamia lapsiakin)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1682941Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha232065- 232024
Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.891845Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?691567Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se191323Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo371222- 101221
Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan351193Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k91181