vinkkejä

Hei!

Otin huostaani vuoden ikäisen uros seropin. Sälli on fiksu kuin mikä ja hyväluontoinen.

Ainut ilmennyt ongelma hurtan kanssa on järjettömät tuhotyöt sen jäädessä yksin. Arvelen niiden johtuvan siitä, että koiraa ei ole koskaan opetettu olemaan yksin kotona, se ei ole juurikaan ollut yksin kotona ja yksi suuri tekijä on varmasti stressikin.
Alan järjestämään koiralle aktiviteettia, joka osaltaan rauhoittaa sitä ja tuleehan sille koko ajan ikää ja järkeäkin. Mutta sitä odotellessa, mitä teen, ettei koko kämppä mene napalmiksi?
Asuntoni on sen mallinen, että en pysty "eristämään" sitä yksinolon ajaksi pienempään tilaan kuin portilla, jonka yli se tuli niin että raikui. (portilla korkeutta 180cm) Eli ei sitten toiminut. Ainoa "eristystila" olisi kylpyhuone, joka minulla on suht tilavakin.
Olisiko minun järkevintä aloittaa lyhyillä yksinolo-harjoituksilla? Onko parempi aloittaa harjoitukset koko tilassa jossa koira pääsee jylläämään vai alkaa totuttaa sitä pienempään tilaan, kuten portin taakse tai kylppäriin? Pienempään tilaan totuttaminen aloitetaan silloin kun ollaan itse kotona ja vasta sen sujuessa jätetään koira yksin? Onko kellään keinoa siihen, miten se ei tulisi portin yli?
Kaikki vinkit tervetulleita... =)
1233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Turo ja Ella kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu