Menimme kihloihin 3.2. Vaihdoimme siis sormuksia. Tätä ennen olimme jo aikeissa mennä naimisiin. Olimme siis lupautuneet toisillemme. Kysynkin, että onko yleistä puhua ensin avioliitosta ja sitten vasta esim. vuoden päästä ostaa kihlasormukset...Kun nyt tuntuu, että kaikki luulee , että nytkö ne vasta ovat lupautuneet toisillensa. Paitsi mitäpä se toisille kuuluu:) Häitä olisi tarkoitus tanssia kesällä 2007.
Kuulostaako omituiselta?
Keksimonsteri
332189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
vaan mun mielestä ihan loogista ja varmaan aika yleistä.
Onnea teille!
sellainen systeemi, että sovittu on jo kuukausia sitten että ens syksynä sanomme tahdon. Lupauduttu on jo aikoja sitten, mutta kuhlaus julkaistaan vasta keväämmällä. Ollaan puolisen vuotta kihloissa virallisesti, koska meisdtä se n sopiva aika. Kihlausajan ei mielestämme ole tarkoituskaan olla vuosia, vaan se on sellainen aika, jolloin järjestellään häitä. Meille siihen riittää puolisen vuotta, kun jotain on sumplittu jo etukäteen.
Sinä päivänä, kun olette sopineet, että menette naimisiin, olette kihlautuneet. "Kihlaus" on määritelty ihan Suomen laissakin, turha siitä on väitellä. Se milloin julkistatte kihlauksenne, on tietysti täysin oma asianne, mutta ei se määrittele kihlauksen pituutta.
Olet selvästikin eri mieltä, ja ei se minua haittaa. Vastailen vain siksi että kampanjoin sanan väärinkäyttöä vastaan, ja toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät mitä kihlaus tarkoittaa. Sinulla on siitä eri käsitys, ja se sopii minulle, mutta vastaan, että se, joka lukee tätä keskustelua, voi valita sinun tai minun näkemyksestä sen kummanko paremmaksi näkee. En siis "saarnaa" sinulle tms.
Olet nimim. niimpä niin aivan oikeassa. Käsitimme toisemme meieheni kanssa sen jälkeen kihlautuneiksi, kun aloimme tosissaan puhua naimisiinmenosta. Muille ihmisille oli toisinaan melko vaikea selittää olevansa kihloissa, kun vasen nimetön oli tyhjä. Mieheni halusi kuitenkin kosia minua perinteiseen tapaan ja kysyä sitä ennen vielä luvan apeltaan, joten laskemme kihlausaikamme alkaneen siitä päivästä, kun sormukset sormiimme ilmestyivät. Se on helpointa ja kätevintä. Kun julkaisimme kihlailmoituksen, merkitsimme siihen sen päivän, jolloin mieheni minua kosi. Se lienee tavallisin toimintatapa.
..kyllähän sitä yleensä tapana on keskustella asioista parisuhteessa.. Tyhmäähän se on mennä kihloihin, jollei naimisiinmenosta olla varmoja!!
Niin alkuperäinen kirjoittaja kertoi,e tte he olivat lupautuneet mennä keskenään naimisiin. Tai niin ymmärsin. On eri asia vain keskustella naimisiinmenosta. Tyyliin, että haluaako toinen mennä joskus naimisiin (noin yleisesti). Samalla tavalla, kun että haluaako toinen lapsia jne.
Pitäähän siitä puhua ennen kuin menee lupauksia tekemään, tietysti! Eiköhän se kuulu parisuhteen luonteeseen, tai ainakin pitäisi kuulua. Mutta siinä vaiheessa kun olette päätyneet asiassa johonkin tulokseen, ja olette päättäneet menevänne naimisiin, olette kihloissa. Kihlautuminen ja sormukset eivät ole mitenkään riippuvaisia toisistaan. OIKEASTI olette olleet kihloissa siitä päivästä lähtien kun teitte lupauksen, ostittepa sormukset milloin vain, tai jätittepä ostamatta.
Mutta jos nyt ostitte sormukset, joita nimitätte kihlasormuksiksi, on luonnollista, että ihmiset olettavat teidän kihlautuneen tuolloin. Eli siis antaneen lupauksen avioliitosta. Ymmärrettävä erehdys. Teidän pitää kertoa että menitte kihloihin jo vuosi sitten, symbolisormukset vain tulevan hieman myöhässä...
Ei kai voi muita syyttää hämmentymisestä ja väärinymmärtämisestä kun noita käsitteitä käytetään nykyään miten sattuu, eri ihmiset päättävät itse mitä ne sanat juuri heille tarkoittavat. Ei ihme jos ei ymmärretä toisiamme aina.
Onnea teidän yhteiselle taipaleellenne riippumatta siitä milloin olette asiasta sopineet! Tuosta minä vielä haaveilen... =)
Niinpä niin. Tarkoitukseni olikin selittää asia niin, että olemme sitten sormukset vaihdettuamme VIRALLISESTI kihloissa, mutta epävirallisesti jo nyt. Mielestäni mainitsinkin sen, mutta en jaksa sitä nyt tarkistaa.
Meidän molempien periaatteena on, että seurustelu tähtää avioliittoon eikä ole itse tarkoitus niin kuin nykyään usein tuntuu olevan.
Kihlaus on tosiaan lupaus avioliitosta, ei ne sormukset sitä tee. Etenkään nykyään, kun teinitkin vaihtavat kihloja vaan kun ne näyttää niin hienolta.... ;(
Te olette olleet virallisesti kihloissa siitä asti, kun sovitte menevänne naimisiin toistenne kanssa. Sormuksiahan ei ole pakko hankkia ollenkaan, joten ne eivät mitenkään "virallista" kihlausta. Teidän tapauksessanne voisi ehkä puhua, että _julkistatte_ kihlauksen, kun näytätte sen muille sormuksilla (oletan siis, että tällä hetkellä olette vielä "salakihloissa" ettekä ole kertoneet muille, että olette antaneet avioliittolupauksen toisillenne). Kaiverruttakaa sormuksiin kuitenkin oikea kihlapäivä eli se, jolloin sovitte naimisiin menosta.
Emmeköhän me itse parhaiten tiedä miten teemme, ja emmeköhän me tee niin kuin olemme tähänkin asti ajatelleet tekevämme. Eli "julkaisemme kihlauksemme" kunhan ukkoni on kosinut ja olemme hakeneet mieleisemme sormukset.
Mitään juhlallista lupausta emme ole todellakaan antaneet emmekä vannoneet mitään valoja, mutta se on ollut vaan alusta asti itsestäänselvyys, että naimisiin mennään.
Tehkää ihmeessä niin kuin haluatte. Oudolta vaan kuulostaa, että miehesi vielä kosiikin sinua, vaikka olette jo sopineet menevänne naimisiin. Yleensähän sitä ei enää kysytä sen jälkeen, kun se kerran on sovittu. Mutta kai jotkut naiset sitten haluavat jonkinlaisen kosintanäytelmän, vaikka kihlaus olisikin jo tapahtunut.
Ei nyt ehkä näytelmästä tarvitse puhua sellaisen joka ei meitä eikä asiaa tunne. Se vain on kaunis tapa se kosintakin, että mies vielä kysyy lopulliseksi varmuudeksi, että tulenko vaimoksi. Ei teidän tarvitse seurata esimerkkiämme.
Eikä se kosinta oma vaatimukseni ole, vaan ihan miehen aloitteesta. Aikoo vielä pyytää vanhan kauniin tavan mukaan myös isältäni luvan liittoon.
Niin. Tästä asiasta voi väitellä vaikka maailman tappiin asti, mutta minusta se on turhaa. Te kaksi onnellista olette saaneet toisenne ja aiotte vieläpä vannoa hienot valat alttarilla/maistraatissa. Vaikka minulla onkin oma vankka ja perusteltu mielipiteeni kihlauksesta, minulle on ihan sama millä nimellä mitäkin seurustelunne vaihetta nimitätte, toivotan vain teille oikein kovasti paljon onnea yhteiselle elämällenne!
Kiitos kiitos. Kirkkohäät tulee ja muutenkin perinteiseen malliin. Hyvää jatkoa!
En minäkään mitenkään pahallani tätä sano, mutta näytelmästähän on kyse, jos miehesi sinua vielä kosii. Tapahtumalla on tietty kuvio ja sen lopputulos on jo ennalta sovittu. Minusta tuo täyttää täysin näytelmän kriteerit, olkoonkin että näyttelette toisillenne. Ei siinä mitään pahaa tietenkään sinällään ole. Onhan pariskunnilla erilaisia tapoja ja näytelmiä paljon muutenkin. Tavallaan joulun viettokin on monissa perheissä eräänlainen näytelmä: se menee aina saman kaavan mukaan.
Myös isältäsi luvan pyytäminen menee saman näytelmän sarjaan. Eihän miehesi oikeasti lupaa pyydä - en ainakaan usko. Tuskin hän kihlaustanne peruu, vaikkei lupaa heruisikaan.
Vaikka noinkin jos se mieltäsi lämmittää =)
Kateellinenko olet? En tiedä oletko nainen vai mies, mutta kuulostat katkeralta! Mut ei voi mitään=)
Välillä tuntuu, että tyhmät ihmiset käyttävät kateutta selittämään muiden käytöstä silloin, kun eivät muutakaan keksi.
Miksi ihmeessä minä olisin kateellinen siitä, että joku minulle tuntematon pariskunta näyttelee keskenään mielestäni lapsellisen näytelmän? Miksi minä tuosta olisin kateellinen? Minä olen jo omat kihlajaiskahvini juonut ja häävalssini tanssinut. Sano yksikin syy, miksi voisit edes kuvitella minun olevan kateellinen.
Asenteesi on niin outo=) Miksi niin hanakasti haluat arvostella heidän tapaansa toimia. Minulla mieheni kosi samaan tyyliin ja se oli niin romanttista, että silmiin tuli väkisin onnenkyyneleet=)
Onnittele mieluummin heitä, ennen kuin arvostelet negatiiviseen sävyyn=)
Ensiksikin, tämähän on keskustelupalsta. Keskusteluun minusta kuuluu myös mielipiteiden vaihto. Ei tämän tarvitse olla pelkästään jees-miesten ja -naisten kerho, jossa kaikki ovat samaa mieltä kaikesta.
Arvostelen heidän tapaansa toimia, koska minusta se on lapsellinen. Kun ollaan kihloissa, on jo sovittu, että mennään naimisiin. Miksi sen jälkeen enää pitäisi kosia? Ei ole syytä. Jos taas on syytä vielä varmistaa kihlaus, eikö se tarkoita että aikaisempi lupaus avioliitosta on epävarma. Miksi sitten on aikaisemmin annettu lupaus, jonka pitämisestä ei ole takeita? Avioliittolupaus (=kihlautuminen) on minusta niin vakava asia, ettei sellaista pitäisi ihan vain lämpimikseen antaa. Jos miehen pitää vielä myöhemmin varmistaa naisen avioliittolupaus, ei aikaisemmalla lupauksella ole mielestäni mitään arvoa.
Tulee mieleen, että ulkoiset puitteet ja tavat ovat tärkeämpiä kuin itse toimitus. Ollaan menty kihloihin aikaisemmin, mutta siitä huolimatta kosinta tuo kyyneleet silmiin. Miksi noin? Eihän se ole oikea kosinta, jos kihlaus on tehty jo aikaisemmin. Jos taas kyseessä on sillä hetkellä oikea kosinta, eikö pitäisi huolestua siitä, että pari on luvannut jo aikaisemmin toisilleen jotain, josta ei ole ollut ollenkaan takeita? Meneekö homma jatkossakin niin, että nainen lupailee mitä lystää ja miehen pitää kuitenkin varmistaa myöhemmin se, että nainen aikoo pitää lupauksensa?
Mihin on unohtunut se, että iloittaisiin itse kihlauksesta eikä siitä, että äijä polvistuu eteen?
Voisin sanoa pari valittua sanaa myös tuosta luvan pyytämisestä morsiamen isältä, mutta jääköön nyt. Totean vain, että onneksi emme elä islamilaisessa kulttuurissa...
Voi hyvänen aika! Kyllähän ihmiset/pariskunnat aina tulevaisuudesta keskustelee, se nyt on maailman luonnollisin asia. Kun sana avioliitto/nainisiin meno esiintyy näissä keskusteluissa, niin ollaanko sitä sitten "kihloissa"?! Kyllä me tulevan mieheni kanssa usein ollaan juteltu että eiköhän me joskus naimisiin mennä ja parusteta perhe, en kuitenkaan sanoisi sitä vielä kihlaukseksi. Jossain vaiheessa vaan tuli tilanne, että alkoi kihlat kiinnostaa kultasepänliikkeen ikkunassa. Ne ostettiinkin ja sormukset pujotimme toistemme sormeen lomamatkalla. Sormukseen kaiverrettu päivämäärä on tasan se, jolloin sormukset sormeen ilmaantui, eikä todellakaan se milloin yhteisestä tulavaisuudesta ja naimisiin menoaikeista ekan kerran juttelimme! Miksi tästä pitää vääntää niin monimutkaista? Iloinen ja onnellinen asia. Kai jotkut kateelliset parjaa niitä onnellisia joilla on oma kulta ja ovat onnellsia. Nauttikaa elämästä ja toisistanne ilman turhia niuhotuksia.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Kyllä naimisiinmenosta voi puhua ja suunnitella alustavasti ajankohtaa ja sitten kun suunnitelmat varmistuu voi mennä varsinaisesti kihloihin, jos haluaa. Me emme olleet VARSINAISESTI kihloissa ollenkaan, vaan menimme suoraan naimisiin. Ja nyt ei tarvii kenenkään vetää hernettä nenään! Tiedän, että olimme jossain vaiheessa sanan varsinaisessa (ja hieman vanhahatavassa) merkityksessä menneet kihloihin, mutta ajankohtaa en osaa määritellä.
ollaan kavereita vaikka meillä eri mileipide...jooko? =)
Lempisanontani on: "Mielipide on kuin persereikä - jokaisella on omansa." :) Vaikka minä usein sanon omani mielipiteeni hyvinkin tiukasti, en suinkaan vihaa niitä, jotka ovat minun kanssani eri mieltä. Toki jokainen saa olla sitä mieltä kuin haluaa - vaikka olisi mielestäni lapsellinen :)
Minä pyydän anteeksi sitä, että toin aikaisemmin sanan "tyhmä" keskusteluun. Niin ei olisi pitänyt tehdä.
Joo ei ne sormukset sitä tosiaan tee. Mun kaverin aviomiehellä ei ole kihla- eikä vihkisormusta. Ja ihan oikeasti ovat naimisissa. Heh.
Mun mielestä kosinta tapahtuu yllättäen. Ja sitä ei suunnitella yhdessä. Että siis kosija kertoo kosittavalle, että koska aikoo kosia ja miten. Tai ehkä jopa kosittava itse ehdottaa päivää, paikkaa ja tapaa.
Kosija ei tiedä miten toinen vastaa kosintaan. Ehkä voi aavistella.
Mutta kukin tavallaan.
Sormukset voi ostaa koska vaan. Mutta ei se varmaan ainakaan yleistä ole ostaa ne vasta vuoden päästä kihlauksesta. (menitte kihloihin jo silloin kuin olitte lupautuneet toisillenne, sormukset ovat vain kihlauksen symboli)
Ja sormuksiahan ei ole pakko edes hankkia ollenkaan.
Ehkä tietysti voitte saada ainakin onnitteluja joiltakin kun huomaavat sormukset. Jos eivät tiedä, että olette olleet jo vuoden kihloissa. Mutta ei kai sen väliä.
Me olemme miesystäväni kanssa sopineet menevämme kihloihin. Emme siis mielestämme ole kihloissa vielä, vaan vasta sitten kun mieheni kosii ja sovimme hääpäivän. Sormuksilla ei siinä ole muuta merkitystä, kuin että ostamme ne sitten kihlauksen merkiksi, symboleiksi. Ja vietämme sitten kihlajaiset=)
Olette siis sopineet keskenänne, että mies kosii ja sinä suostut kosintaan? Eli olette sopineet, että ”teette sopimuksen avioitumisesta”. Mä ymmärtäisin, että tavallaan olette jo sopineet ja päättäneet menevänne myös naimisiin? (kun kihlaus tarkoittaa, että aiotte mennä naimisiin ja olette luvanneet mennä kihloihin) Ja se yhteinen sopimus ja päätös tarkoittaa, että olette kihloissa. Mutta asiat voi kai tosiaan tehdä monella tavalla.
Sovitteko hääpäivän samantien kun mies on kosinut?
Pelkäsikö mies, että sinä et suostu ja siksi halusi varmistaa sen etukäteen ennen kuin kosii?
No meneehän jotkut ns. kihloihin vaikka eivät sillä hetkellä tiedä aikovatko mennä naimisiin keskenään. Ja eivät ole siitä sopineet. Jotkut voivat olla vaikka 10 vuotta kihloissa.
Olipas paljon vaikeita kysymyksiä=) Me olemme siis melko varmoja mieheni kanssa, että vietämme loppuelämämme yhdessä. Ainakin toivomme niin=) ja teemme töitä sen eteen. Kihlauksesta on ollut puhetta ja koska kihlaus on meille lupaus avioliitosta niin olemme molemmat sitä mieltä, että kihlautuessa sovitaan hääpäivä! En tiedä, milloin mieheni kosii ja kosiiko koskaan. Olemme siis vain keskustelleet näistä asioista, mutta emme sopineet mitään. Kosintaa odotellen... =)
No tuo selvensi asiaa. Ymmärsin ensiksi, että olitte sopineet, että mies kosii ja menette kihloihin...
Hienoa, jos pystytte keskustelemaan tuollaisista asioista. Jotkut ahdistuvat, jos toinen ottaa kihlauksen ja avioliiton puheeksi. Tuntevat sen painostukseksi vaikkei se todellakaan olisi sellaista. Eiköhän molemmille ole helpompaa, kun tietää vähän mitä toinen ajattelee näistä asioista.
Mulle kihlaus on myös lupaus avioliitosta ja hääpäivä sovitaan piakkoin tai ainakin vuosi ja sitten kuukausi ja päivä.
Me olemme puhuneet naimisiinmenosta avomieheni kanssa vain niin, että joskus haluamme mennä naimisiin. Mutta emme ole luvanneet vielä mennä keskenämme naimisiin, joten emme ole kihloissa. Totta kai kuitenkin ainakin minä (ja toivottavasti mies!) toivon ja oletan, että nykyinen kumppani on se jonka kanssa menen naimisiin. Mitäs järkeä tässä muutoin yhteiseloa jatkaa...
Itse olen ajatellut, että päädymme kihloihin, jos mies kosii ja minä suostun. En usko, että etukäteen puhumme, että koska me aiomme mennä kihloihin. Menemme tietysti sitten kun olemme valmiit... ja sitä ei osaa sanoa etukäteen? Mutta jos mies kosii , hän todennäköisesti on valmis ja ja minä suostun vain jos olen valmis.
Jos sovimme, että koska menemme kihloihin niin sovimme koska aiomme sopia menevämme naimisiin? Voishan sitä kai sellaisen sopia. Ikään kuin takarajan, että silloin viimeistään mennään joko kihloihin tai erotaan... Tai vaikka puhua, että EHKÄ ensi vuonna voisimme mennä kihloihin. Muuten en ymmärrä miksi sovitaan etukäteen koska mennään kihloihin.
Mutta näin minun kohdallani, muista en voi sanoa mitään.
Jokut ovat tainneet puhua virallisesta ja epävirallisesta kihlauspäivästä, mutta en tiedä mitä ovat tarkoittaneet...
Elikäs mieheni ei alunperin halunnut kihloihin eikä naimisiin eli oli tuota mieltä jyrkästi. Nyt sitten pari vuotta sitten mentiinkin kihloihin hänen pyynnöstään ja naimisiin asti mennään joskus, jos mennään. Mulle riittää, että ollaan kihloissa ja ehtiihän tuota naimisiinkin vielä..mutta sitä en ala itse ehdottamaan, koska en halua painostaa miestäni siihen. Tää nyt ei oikeen liity tohon alkuperäiseen kirjoitukseen, mutta näyttäs herättävän paljon keskustelua..