Miten tulla kuuluisaksi

Anonyymi

Miten tulla kuuluiskasi

12

3474

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten tulla kuuluisaksi

      • Kuuluisuutta on ensinnäkin monen tasoista. Voit tulla kuuluisaksi kotikylässäsi tai maakunnassasi, mutta voit saavuttaa kuuluisuutta myös maan rajojen ulkopuolella ja tulla jopa maailmankuuluksi.

        Tee jotakin uskomatonta ja persoonallista. Keksi jotakin mitä kukaan nero ei ole osannut keksiä, luo verratttomia taideteoksia, kehitä jokin (mielellään hyvin erikoinen) taito tai tyylisuuntaus huippuunsa ja esittele sitä televisiossa tai muussa mediassa. Hanki hetkessä valtava omaisuus ja lahjoita se näyttävästi hyväntekeväisyyteen jne. jne.

        Ole valmis tekemään tavaton määrä työtä. Monet kuuluisat henkilöt ovat ponnistelleet kauan ja määrätietoisesti pitkiä aikoja tullakseen kuuluisiksi ja työskennelleet kenties vieläkin kovemmin pysyäkseen kuuluisina. Toisaalta on mahdollista tulla kuuluisaksi silkalla onnellakin, vaikka se ei olekaan kovin todennäköistä. Esiinny realitysarjassa tms.

        Tälle palstalle kirjoittamalla ei tule kuuluisaksi, vaikka kysyisi samaa asiaa kahdesti ja jättäisi kysymysmerkin kirjoittamatta kummallakin kerralla.
        Tällä palstalla ei saavuta kuuluisuutta, vaikka kyselisi Sims-peleihin liittyviä asioita ja jättäisi mainitsematta mikä peliversio on kyseessä.
        Tällä palstalla kukaan ja mikään ei ole mitään, mutta _tunnetuksi_ voi kuitenkin tulla kirjoittelemalla vaikkapa omalla rekisteröidyllä nimimerkillään.


    • Anonyymi

      Lue Joel Hallikaisen kirja.

      Katso poliitikkoja, jos teet pienenkin virheen, olet hukassa. Miksi haluat joutua kaikkien töllisteltäväksi. Et pääse lähinpään K-markettiin rauhassa. Alkoon sitä vähemmän

      • "Lue Joel Hallikaisen kirja.

        Katso poliitikkoja, jos teet pienenkin virheen, olet hukassa. Miksi haluat joutua kaikkien töllisteltäväksi. Et pääse lähinpään K-markettiin rauhassa. Alkoon sitä vähemmän "

        Hyviä pointteja! Lakerikengistä tehdään iso numero ja lautakasa pihalla voi raskauttava juttu.

        Entä miten olisi jos kirjoittaisi niin hyvän ja mielenkiintoisen kirjan että Joel Hallikainenkin sen innostuisi lukemaan? (Olen esiintynyt samassa konsertissa J. Hallikaisen kanssa ja vaihtanut muutaman sanan. On hieno esiintyjä ja mielestäni todella hyvä tyyppi. Kirjaansa en vielä ole lukenut, siitä miinukset minulle.)

        Mitä poliitikkojen virheisiin tulee, niiden julkistaminen kannattanee leimata tuoreeltaan poliittiseksi ajojahdiksi. Jos siinä onnistuu jatkuvasti ovat asiat vielä hyvällä tolalla ja avustajakaarti on toiminut kuten pitääkin. Kuuluisuus on vain entisestäänkin kasvanut. Alkoon voinee laittaa bulvaanin - varsinkin jos on kovin kehuskellut omalla raittiudellaan - ja marketista voi luultavasti tilata päivittäistavarat kotiin.


    • Anonyymi

      Miten tulla laulajaksi?

    • Anonyymi

      Miten tulla laulajaksi?

    • Anonyymi

      autoitte minua tosi paljon kiitos ja hyvä sivusto

    • Anonyymi

      eiku laatu huppari sivustolla käykää

    • Anonyymi

      käykää laatu huppari sivustolla

    • Anonyymi

      siä on nytten 25 prossaa aleeee

    • Anonyymi

      Haluaisin tulla kaverikaa tähdiksi

    • Anonyymi

      Kuuluisaksi tulee jos on Isot Munat, kaikilla menestyvillä miehillä on Isot Munat, pitää olla saunassa haarat levällään ja kertoa härskeimmät vitsit niin tullaan kuuluisaksi. Sitten pitää mennä kuselle sellaisten miesten kanssa joilla on Isot Munat

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe