Hei! Olen 30-vuotias iloinen ja aktiivinen nainen Etelä-Suomesta. Kirjoittaminen on ollut minulle lapsuudesta saakka rakas harrastus, olen pöytälaatikkorunoilija ja kouluaikana kirjoitin paikallislehtiin erilaisia artikkeleita ja arvosteluja mm. musiikista ja elokuvista, sekä novelleja olen lähettänyt lehtiin. Lukiossa olin koulumme lehden päätoimittaja. Olen aina ollut se joka on auttanut tuttujani ja perheenjäseniäni jos on pitänyt kirjoittaa jotakin jonnekin juuri tämän vuoksi, minun puoleeni on käännytty ja pyydetty apua . Nyt tarjoan sinulle apuani samassa asiassa. Olipa kyseessä sitten esimerkiksi vapaamuotoiset työhakemukset, runot tai aforismit, novellit, esseet, kutsujen kirjoittaminen,arvostelujen/arviointien kirjoittaminen, luova kirjoittaminen (runot, novellit, aforismit jne) tai vaikka sisällöntuotanto jostakin aihealueesta tai mikä tahansa kirjoittamistaitoa vaativa asia, ota yhteyttä rohkeasti minuun. Otan sinun halut ja toiveet huomioon ja yritän tehdä parhaani mukaan kirjoitustyöstä mahdollisimman paljon juuri sinulle sopivan näköisen. En myöskään odotusta asiakastani sopimattoman pitkiä aikoja vaan yhdessä sovimme mihin mennessä työ tulee olla valmis. Luonnollisestikin teksti on uniikkia enkä kopioi sitä mistään, vaan se tulee suoraan kynästäni, ja saat aina asiakkaana lukea kirjoituksen halutessasi ennen palkan maksua. Minun puolestani mahdollisuus on myös pidempiaikaisempaan yhteistyöhön, ja jos olet itse asiakkaana minuun tyytyväinen tai tarvitset apua myös jatkossakin. Palkan sovimme yhdessä riippuen millaisesta kirjoitustyöstä on kyse. Olen ammatiltani lähihoitaja, joten teen tätä kirjoittamisen ilosta ja lisäansioita ansaitakseni omalla vapaa-ajallani. Kirjoitustyön laajuudesta riippuen huomioin palkassa myös sen miten paljon se vie vapaa-aikaani. Mistään riistohinnoista ei silti ole kyse, ajattelin tyyliin jokunen 30 senttiä per sana ja isommissa töissä senttimäärä nousisi esimerkiksi euroon ja se katsottaisiin kokonaisuuden mukaan. Palkanmaksu tapahtuu tilisiirtona pankkitilille ja maksetusta työstä haluan asiakkaalta kuitin sähköpostiini.
Jos sinua kiinnostaa ja tarvitset tällaisessa apua, niin laita minulle biestiä osoitteeseen [email protected] Autan mielelläni sinua! Lupaan sinulle, että yhteistyömme on luotettavaa, melko nopeaa ja vaivattoman mukavaa molemmille osapuolille.
Etsitkö kirjoittajaa? Minä teen kirjoitustyösi!
Anonyymi
0
92
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101450Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041196Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja104994Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74924- 59815
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52769Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,26708Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99699