Toinen suunnittelee ja toinen ei

Ehkä teidän pitää löytä se kompromissi. Asioita on hyvä jonkin verran suunnitella jonkin verran, mutta sekin voi mennä liiallisuuksiin ja varoitan sinua hiukkasen. Onko teillä lapsia? Nimittäin tuollainen hyvin voimakas suunnitteluntarve voi mennä jo häiriökäyttäytymisen ja vahvan konteollintarpeen piikkiin ja ennen pitkää jos se vielä korostuu siitä voi tulla hyvin rasittavaa. Lasten kanssa siitä voi tulla iso ongelma. Elämä kun vaan on vähän sellasta, että sitä ei voi kontrolloida, vaikka kuinka haluaisi vaan yllätyksiä tulee. Terapiasta voi hakea apua.

Olen itse ollut nuorempana melkoinen aikatauluttaja. Parisuhde auttoi vähän relaamaan, kun kumppani ei ollut niin aikatauluista kiinnostunut.

Ei tähän ristiriitaan varmaan ratkaisua ole, jos se aikatauluttavampi osapuoli ei ole valmis hellittämään yhtään. Mutta uskon, että rennompi osapuoli on hyödyksi sille aikatauluttavalle osapuolelle.

En halua olla pessimisti, mutta riski erostanne on suuri. Ehkä se herättäisi muutokseen, jos tämän vaaran yhdessä, toisianne kunnioittaen tuotte pöydälle.

Jos on yksin voi elää hetken lapsena mutta parisuhteessa on kaksi joten pidän sitä ihan huomaavaisuutena että jonkinlaista suunnitelmaa on menossa ja molemmat tietää orientoitua tuleviin menoihin.

Kompromissihan tuossa pitää löytää. Ehkä jotain siihen malliin että puolisosi saa suunnitella ne menot jotka on ihan pakko lyödä lukkoon jo hyvissä ajoin (pitää varata lippuja, muiden varautua vierailuun yms.) ja siihen väliin sitten sinä keksit spontaanisti muita puuhia kun sinusta siltä tuntuu.
Ja kyllä sinun pitää jo aikuisena ihmisenä kestää jonkin verran sietää että elämää suunnitellaan myös etukäteen. Täysin spontaanilla ihmisellä unohtuu usein se että hänen menonsa ja tekemisensä vaikuttavat usein monien muidenkin ihmisten elämään joten et voi mennä ihan vain omien halujesi ehdoilla.

Siinä jää monta asiaa toteuttamatta, ellei suunnittele asioita etukäteen. Konsertit myydään loppuun ja sama koskee edullisia lomamatkoja.

Aloittaja kommentoi.

Kiitos noista asiallisenpuoleisista kommenteista. Olemme -35 -vuotiaita, lapseton pariskunta. Taannoin tuo lapsiasiakin putkahti esiin kun kumppanini huolestui iän karttumisesta ja hedelmällisyydestään. Hän on aina tiennyt haluavansa perheen ja tulla äidiksi. Itsellänikin on haave perheellistyä joskus, mutta toistaiseksi olen päätöksentekohaluton asian suhteen. Aihe jäi avoimeksi kun kävi ilmi, ettei biologista kiirettä päätökselle vielä ole.

Varsinaiseen aikatauluttamis- ja suunnitelueriasteisuuteemme vaikuttaa myös erilaiset aktiivisuustasomme arjessa ja sen eri osa-alueilla. Elämme onneksemme hyvin aikataulujoustavissa olosuhteissa, mutta ymmärrän kyllä että joitakin muiden ihmisten aikatauluihin vaikuttavia asioita täytyy sopia ja suunnitella etukäteen. Objektiivisesti tarkasteltuna ymmärrän myös kumppanini turhautumista aiheen ympärillä. Olen itse kuitenkin vastahakoinen toimimaan paineen alaisena ja toivon senkin olevan hyväksyttävää suhteessamme.

En estä kumppaniani tekemästä omia suunnitelmiaan harrastustensa tai muiden menojensa suhteen. Toisinaan silti kun tiedän ennalta, ettei meillä olekaan mahdollisuutta vaikka joku viikonloppu yhteiselle ajalle, harmittaa jo valmiiksi. Miksi?

Aloituksen kannustamana kirjasin toisen tulevat ja jo-sovitut menot ylös ja saatamme löytää sopua ainakin yhteisiin lomasuunnitelmiin. Huolettaa kuitenkin, että tuleeko tästä "tekemällä tehtyä" näin, vai osaammeko rentoutua yhdessä ja meneekö turhautuminen pois?

Mitä pahaa on siinä, että tietää etukäteen mitä esim. Helatorstaina tapahtuu? Vaikea käsittää, että suunnitelmallisuudesta tai etukäteen varauksista tulee ongelma. Eihän tämä poista sitä,e tteikö voisi ex tempore tehdä asioita. Tosin toteat, ettette kumpikaan pidä yllätyksistä.

Turvallista tai ei, tulevaisuuden suunnittelu on suositeltavaa. Nimittäin kun on mitä odottaa, se yleensä vaikuttaa henkiseen olotilaan positiivisesti verrattuna esim. siihen, ettei ole harmainta aavistustakaan, mitä tuleman pitää.

Suunnitelmallisuus ei ole mitään "tekemällä tehtyä", hellanlettas sentään - vaan enemmänkin varmistusta sille, että jos haluaa jotain tehdä, niin se myös toteutuu. Rentoutuminen onnistuu paljon paremmin kun on huolia vähemmän.

Sinulla on syytä pohtia, miksi ihmeessä haluat kaiken olevan kovin spontaania ja ennalta arvaamatonta? AIkuistuminen on ihan kivaa ja ei todellakaan tylsää tai turhaa!

Kuinka kukaan nykyaikana voi elää suunnittelematta mitään tulevaisuuden varaan. Edes niin pientä asiaa kuin mitä tehdä lomalla, tulevalla viikonlopulla, miksi säästää tulevaisuutta varten, milloin hakeutua iltaopiskeluun jne jnej jne

Tietysti jos on valinnut ammatin klo 8 - 18.00 5 päivänä viikossa, se luo tiettyä turvallisuutta eikä tarvitse huolehtia huomisesta.
Paitsi jos tuo tyo yhtäkkiä loppuu? Mitä sitten? Entä jos pitkä-aikanen ystävä kyllästyykin sinuu? Mitä keksit uuden, yhtä hyvän?

Oliskohan sinun lopettava tuo jo-kuollut-hippi-tyyli. sillä ei vedä pidempää kortta enää näinä päivinä.

Noo. Kirjoitit ettet halua sitoutua mihinkään.

Puolisosi suunnittelee yhteistä tekemistä, mutta sinä et halua sitoutua siihen? Mitäpä siitä seuraa?

Käsittääkseni tämä on hyvinkin yleinen kipukohta parisuhteissa. Naiset kokevat olevansa parisuhteen ohjelmatoimistoja ja miehet vain seurailevat ja valittavat.

Kuuntelin Lettukestit-podcastia ja molemmat juontajat valittivat samaa. Myös ex-vaimoni valitti samaa asiaa.

Tämä asia saattaa myös heijastua yleisemminkin yhteiskuntaamme. Tytöt kouluttautuvat ja pojat eivät