Missä nämä?

Anonyymi

Luulisi radio suomen EDES hitusen verran noudattavan kuulijoidenkin musiikkitoiveita.
Mutta turha toivo on odottaa, että edes joskus soisi kanavalla:
Anne Mattila, Souvarit, Marita Taavitsainen, Eija Kantola, Saija Tuupanen. Agents, Channel Four.
Samoin vanhemmat laulajat on täysin hylätty: Ola, Reijo Taipale, Tulipunaruusut jne.
Ihan varmasti vanhempi väki kuuntelisi näitäkin iltapäivän ratoksi.
Ei muuta kuin Olavi Uusivirtaa, Kasmiria ym törkyä kyllä tulee yötä päivää.
Koko kanavan nimi Radio Suomi pitäisi vaihtaa, esim Törkykanava voisi olla hyvä.
Kaikkeen sitä meidän veronmaksajain rahoja haaskataan. Musiikkipäällikkö vaihtoon ja heti.

9

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eihän Radio Suomen touhuille voi muuta kuin nauraa. Siellä pari kolme ovat luulleet että kun soitetaan samoja joka päivä niin ollaan ajan hermolla. Kun valittuun musiikkilinjaan on pakko löytää kappaleita niin silloin tulee vaikeudet.
      Olavi Virta oli soittolistalla klo 23.47 !!!! Heh, varmaan lipsahti ja pahasti. Eihän sellaista pidä soittaa !

    • Anonyymi

      Kyllä on viime aikoina radio suomen kuuntelu jäänyt vähiin. Kiitos vaan ML, JL ja JF.

    • Anonyymi

      Radio Suomen kuuntelijamäärät ovat romahtaneet vaikka niitä yritetään kaunistella ja selitellä. Finnpanelin tutkimus ei pidä paikkaansa koska se on alueellisesti koottu ruuhka-Suomesta.

      • Anonyymi

        Kerro tästä toki lisää. Mistä tiedät tuon ja mitkä ovat Sea FM:n kuuntelijaluvut valtakunnallisesti (FM netti)?

      • Anonyymi

        Sea Fm ei ollut tässä aiheena, mutta Sea FM ei ole myöskään valtakunnallinen radio. Finnpanelin tutkimustulokset lienee valtakunnallisesti suuntaa antavia. Pitää ymmärtää, että virhemarginaali on Finnpanelin tutkimustavasta johtuen kymmeniä prosentteja, kun radioita tutkitaan paikallisemmin. Tämä on faktatietoa. Esimerkkinä paikallisempien asemien kuuntelijaluvut, jotka kootaan pienistä otoksista pitkällä aikavälillä (6kk). Esimerkiksi Radio City Turku voi mittauksissa tavoittaa 40 000 /vko, mutta virhemarginaali on niin iso, että todellinen luku voi olla alle 15 000 tuhatta. Otos valtakunnallisesti voi olla vaikka 2000 ihmistä/kk mutta tästä ei osu kuin ehkä 30 Turkuun, Ouluun, Tampereelle jne. Tämä taas johtaa siihen, ettei tutkimus kerro mitään todellisuudesta, sillä otos on aivan liian pieni suhteessa väestömäärään. Kuten sanoin aiemmin, niin virhemarginaalit eivät ole 1-2% luokkaa, vaan kymmenissä prosenteissa. Näillä nämä tutkimuksen tilaajat sitten myyvät mainosaikaansa. Jos taas tutkimus osoitetaan alueille,jossa on todennäköisemmin enemmän kuuntelijoita tutkittavalle radiolle, niin luvut alkavat elämään ihan omaa elämäänsä, sillä vääristymä kasvaa entisestään. Esim. Pookista kysellään kaupunkialueen ulkopuolelta, tai Radio Citystä vain tiukasti kaupungissa jne. Näiden tutkimusten takana on okeasti melkoinen mafia, eikä siinä ole mukana laskuissa kaikki asemat. Esimerkkinä Radio Sandels joka pesee kuuntelussa savossa muut mennen tullen, mutta Finnpanellin mittauksissa joissa se ei ole mukana, kunnia menee muille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sandeldilla on hyvät luvut. 45000 -50000 viikossa.

    • Luulisin, että kyse on siitä, että jokaiselle kanavalle määritellään kuuntelijaprofiili jolle ohjelmaa halutaan tehdä. Musiikkia soitetan sitten sen mukaan.

      Itselleni ei tosin löydy yhtään sopivaa kanavaa.

    • Anonyymi

      Mielestäni on yleisten verorahojen tuhlausta että niin Radio Suomi kuin YleX soittavat samaa musiikkia. Toinen joko muuttaa linjaa tai sitten se lopetetaan. Sitäpaitsi mitä järkeä Ylellä on kilpailla kaupallisten radioitten kanssa musiikilla koska kaikki soittavat samaa " uudehkoa musiikkia"

      • Anonyymi

        Ylellä olis juuri parhaat resurssit soittaa monipuolista musiikkia, heidän levystönsä on kuitenkin inasen laajempi kuin yhdelläkään kaupallisella voi ikinä olla.

        Hyvä kanava oli aikoinaan YleQ, mut tietty se lopetettiin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4990
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1119
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1053
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      927
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe