heippa kaikki!
mä oon nyt jonkin aikaa seuraillu näitä keskusteluja, joita täällä käydään. oon huomannu, että valitettavan usein yksinkertaisimmatkin asiat on abeilla hukassa. reaalin vastausten määrä, etenemisesteet... osa näistä voi mahdollisesti olla omaa huolimattomuutta ja osa koulun puutetta.
haluaisinkin nyt näin yleisesti kiittää omaa kouluani siitä, että meillä asiat on osattu hoitaa ja abiturientit, kuten ekat ja tokatkin, ovat hyvin perillä asioista. koulumme sijaitsee hieman kaupungin laidalla, eikä keskiarvoraja tai ylioppilastodistusten arvosanat ole niitä millä kehuskeltaisiin, mutta jossain on sentään onnistuttu. olen siis täysin tyytyväinen, etten päässyt keskustan eliittikouluihin, vaan jouduin matkustamaan kaupungin toiselle laidalle lukiota varten. rento ja reipas ilmapiiri sekä oppilaistaan välittävät opettajat että pieni oppilasmäärä, ovat mielestäni arvokkaita asioita. kun vielä koulun informaation jako on näinkin hyvin onnistunut, en voi muuta kuin kiittää sydämeni pohjasta koko koulua ja sen väkeä.
KIITOS KAIKILLE, IKÄVÄ MINUN TEITÄ JA KOULUANI VIELÄ TULEE, PITÄKÄÄ LIPPU KORKEALLA;)

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikki kirjoituksiin liittyvät asiat on informoitu melko huonosti..Siis ne yksinkertaisimmat asiat on jätetty kertomatta..Varmaan ne olettaa että melkein kaikki on kirjoittanu jo jotain syksyllä, eikä sen takia niitä asioita enää tarvi kertoa..Meille ei ole esim. kerrottu, kuinka kerrotaan valvojalle, jos haluaa vaikka vessaan. Mutta sitten kaikista monistejutuista, kompensoinnista yms. asioista, jotka ei edes itseä koske, on vaahdottu vähän liikaakin...
Mutta siis koulut voisivat ne perusasiat selittää kunnolla! Meidänkin koulussa niin hyvä keskiarvoraja.. Meille ei ole edes selvitetty, miten täytetään äikän kirjoituksissa kaikki tiedot niihin konsepteihin, miten pitää merkitä suttupaperit yms.... Noh, kaipa se sitten 14. päivä selviää! Kun tietäisi edes, minne pitää mennä...
Eikö mitään voi itse kysyä? Eikö voisi tehdä kysymyksistä muistilappua, jotta muistaa kysyä kaikki epäselvät asiat? Netistäkin löytyy ihan oikeita vastauksia kysymyksiin, mutta sekin vaatii hiukan aktiivisuutta.
Oma-aloitteisuus on valttia myöhemmin opiskellessa ja työelämässä sitä arvostetaan.
Nykyään tuntuu olevan melko tärkeätä, että löytyy omalle passiivisuudelle syylinen jostain muualta.
Olenkin käyttänyt aktiivisuutta, joilla olen saanut tietoni... ja åpian kysyn kavereilta lisää... Mutta ärsyttää, kun kaikki tieto pitää suorastaan nyhtää irti..
oma-aloitteisuus on valttia, joo, mutta se ei ole valttia, jos kaikki asiat pitää selvittää itse, kun ei ole viittiny niitä kuunnella sillon, ku ne on kerrottu. en usko työnantajien tykkäävän sellaisista työntekijöistä, jotka joutuvat kyselemään kaikki työtehtävät yms. uudestaan sen jälkeen, kun ne on kerrottu.valttia se on sekin, että kuuntelee ja sisäistää asiat kerralla, ni ei tarvitse sitte jälkeenpäin koko ajan kysellä.
Eikö tässä juuri ollut kyse siitä, kun kaikkia asioita ei kerrota kunnolla... Eli ei pitäisi kuuntelemisesta olla kiinni jos asioita ei kerrota.
Kaupungimme keskipisteestä n. 50 metriä.Maine on hiukan elitistinen mutta ei mitään verrattuna Helsingin lukioihin.Meillä on hyvät tiedotuskanavat.Opo tunteja on joka vuosi ja ne on käytävä muuten ei saa lakkia.Opot pitävät ehkä muutenkin keskivertoa paremmin huolta oppilaista kuin etelän isoissa kaupungeissa.Onhan meilläkin kohtalaisen iso lukio n.600 oppilasta joten täytyy nostaa hattua opoille.