Tissi- Heguli kielikylpymatkalla.

Elettiin kultaista 90- lukua.
Olimme Hegulin kanssa majoittuneena nostalgiseen Ocean Wiev- hotelliin jonka paikalla on nyt Hard Rock- hotelli joka ei ole kummoinen komeasta kulissistaan huolimatta.

Lissabonin lomamatkallamme Heguli oli ihastunut suuresti paikallisten satamakortteleiden tyttösten tarjoamiin kielipalveluihin.
Siihen aikaan olivat Pattayalla harvassa vastaavat palvelut jotka yleistyivät vasta nettipornon myötä sinnekin. Olinkin sanonut Hegulille ettei Lissabonin veroista palvelua ole tarjolla täällä. Jokunen satunnainen opastyttönen sitä tosin saattaa tarjota.

Istuin aamulla hotellin allasbaarissa kun Heguli tallusteli sinne rinta rottingilla.
Sanoi että sinä nazi sanoit ettei täältä saisi kielikylpyjä ja jatkoi että oli saanut hienoa palvelua yhden baarin takahuoneessa. Oli maksanut 500 bahtia.

Minulla välähti ja sanoin että olet sitten ollut ehkä Limmatquay- baarissa. Se oli yksi harvoista ladyboy- baareista siihen aikaan. Sanoinkin että siellähän ovat kaikki poikia.
Heguli hieman kiehahti ja sen kielsi.
Sanoin että lähdetään iltasella katsastamaan mesta.

Niin sitten lähdimme ja katsos vain; mainitsemaani baariin Heguli minut vei. Katseli tarjontaa hetken aikaa, nousi ylös ja saman tien ulos. Lähdin perään ja Heguli sanoi ettei tästä sitten enää tämän jälkeen puhuta. Hän oli ollut liian kännissä.
Mainittakoon että Heguli oli tiukan linjan hetero.

35

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Walkkarin alussa oli parikin venäläisten mestaa. Toinen taitaa olla vieläkin. Kesällä kerran eksyttiin hiljaisena iltana low seasonin aikaan sinne verhon taakse. Oli ihan kamalan näköisiä vanhoja lihavia venäläisnaisia muutama siellä pöydillä keikkumassa. Kaikki ne ptikät hoikat kaunottaret oli poissa. Oltiin ainoat asiakkaat. Niin paljon kävi sääliksi niitä romuja että tarjottiin muutamat drinkit hyvästä yrityksestä. Syliin pöllähti sellainen 85 kiloinen riippatisuinen matami, jonka tukka näytti palaneelta harmaalta hattaralta. Vissiin vähän blondaus epäonnistunut.
      Jalat alkoi siihen malliin puutua että piti päästä pois. Oli Sally Spectralla sen verran itsetunto kunnossa että tuputti itseään vielä mukaan. Kohteliaasti kerroin minulla olevan vaimo odottamassa.
      Oli aika painajaismainen tilanne.

    • Anonyymi

      Taas tuo nazi kehuu rahoillaan.
      Että ihan hotellin allasbaarissa ja kapakassakin käynyt muka.

    • Anonyymi

      Huomasitteko matkailusta kertoi.

    • Anonyymi

      Nazi on kingi eikä vittuile kenellekään.

    • Anonyymi

      juu, nazi ei ainaskaan ole kysellyt keltään jotain työnjohtajan papereita kuten Sensu.
      Mitä helvettiä ne tänne kuuluvat? onko tuo SensuChiangMai tai mikä lie päästään vialla?

      • Anonyymi

        Se on päälle 70v ukko jota on dementia ja katkeruus verottanut jo pitkään. Vanhan liiton äijät kumartelivat titteleille, herroille ja työurille ennenvanhaan. Ajat on muuttuneet ja tuo tuntematon potilas on pudonnut kelkasta jo kauan aikaa sitten. Kyky ja naiset on menneet aikoja sitten tuolta rähjältä ja mummohormonit jyllää. Siksi se puhuu kuin vanha juoruakka. Kukaan elämän voimissaan oleva heteromies ole tuollainen joka jaksaa kiukutella maailman vanhimman ammatin harjoittajien perään. Kun seuraat sen juttuja ja kellonaikoja, niin huomaat sen olevan jossakin laitoksessa tai ainakin laitosruokailuajat sillä on. Kyse on varmaan palvelutalosta, koska siellä ei ole niin valvottua etteikö joku kävisi hänelle sinne viemässä viron viinaa. Kännissä se on ja lääkkeissä.
        Mielialat vaihtelee siihen malliin että lääkitys on vahva.

      • Anonyymi

        Olen tulostanut nazin kuvan, suurentanut sen ja kehystänyt.
        Se on meidän olohuoneen takan päällä kunniapaikalla.

      • Kiitän lämpimästi huomiosta...:-)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on päälle 70v ukko jota on dementia ja katkeruus verottanut jo pitkään. Vanhan liiton äijät kumartelivat titteleille, herroille ja työurille ennenvanhaan. Ajat on muuttuneet ja tuo tuntematon potilas on pudonnut kelkasta jo kauan aikaa sitten. Kyky ja naiset on menneet aikoja sitten tuolta rähjältä ja mummohormonit jyllää. Siksi se puhuu kuin vanha juoruakka. Kukaan elämän voimissaan oleva heteromies ole tuollainen joka jaksaa kiukutella maailman vanhimman ammatin harjoittajien perään. Kun seuraat sen juttuja ja kellonaikoja, niin huomaat sen olevan jossakin laitoksessa tai ainakin laitosruokailuajat sillä on. Kyse on varmaan palvelutalosta, koska siellä ei ole niin valvottua etteikö joku kävisi hänelle sinne viemässä viron viinaa. Kännissä se on ja lääkkeissä.
        Mielialat vaihtelee siihen malliin että lääkitys on vahva.

        Taas sinä kerroit millainen joku sinulle tuotematon mielestäsi on, sinun hyväksi havaituilla argumenteillä, ja sillä kielellä minkä sinä osaat, yleisimmät sanat eivät viestistä toiseen juurikaan vaihdu, eipä maailmassa kovin montaa ihmistä ole jolla on 70 vuotiaana 15 vuotiaan pojan kyvyt... Katsos poju me kaikki vanhennutaan, jopa sinäkin, en viitsi kertoa millainen sinä olet, kirjoituksesi paljastaan karuntotuuden ilman minuakin varsin selvästi.

      • Anonyymi

        En ole resupetteri olen alle 60 vuotta, minulla on suomalainen ajokortti ABC sekä thaimaalaiset henkiläauto jo moottoripyörä, ne on voimassa kunnes täytän 60 jolloin pitää hakea uudet, ne on viisi vuotta voimassa, minulla on yamaha aerox 155 cc ja vaimolla honda pcx 150cc skoottereita näppäriä täällä, ei vie paljon parkkitilaa.

        Onko kaikki 100% sinun ja kokonaan maksettu.?

    • Mukavaa kerrontaa jälleen nazilta, Pattayan ratkiriemukkaista matkoistaan, joista suorastaan hehkuu thaikaunottarien tarunomainen lämpö, tällä en kuitenkaan, täysheterona tarkoita Hegulin erehdystä!
      Itsekin -90 luvulla siellä laatuaikaa aloittaneena, vieläkin kaiholla muistelen niitä aikoja, jolloin eivät liialliset turistimäärät vielä olleet muistojeni yhtä helmeä niin paljon valloittaneet.
      Liput plakkarissa ja seuraavaan matkaan ei pitkälti aikaa.
      Lämpimät terveiset nazille, samanhenkiseltä nettikaveriltasi!

      • Anonyymi

        Erittäin hyvä kirjoitus pattayasta, haetaan vastauksia miksi ihmissaasta viihtyy siellä.
        http://www.true-beachfront.com/guide/pattaya-thailand-why-foreign-criminals-choose-pattaya

        Muistuu mieleen hauska tapaus pattayalta, vuosia sitten kun wincapita oli voimissaan sällit järjestivät pattyalla eräässä isossa hotelinkabinetissa wincapitakäännytys tilaisuuden, olin paikalla, suomalaisia oli paikalla alle 50 ihmistä, mikä on paljon, maalailtiin visioita miten kaikki wincapitassa rikastuneet rakentavat wincapita kylän tuonne pattaya esikaupunkialueelle, käsitääkseni tonttikin oli varattu, olen kuulemassa käännytytyötä erään petterinimisen kaverin kanssa, muutaman kysymyksen jälkeen meidät ohjattiin kauniisti ulko-ovelle päin.

        Uudempi huijaus onecoin on järjestänut vastaavan tyylisiä kokouksia pattayalla kuin wincapita aikanaan, en viitsi enää mennä niihin kun osaan sen käännyttämiskuvion jo ulkoa, hauskaksi asian tekee vaan se että jonkin verran samoja naamoja näkee niin järjestäjissä kuin käännytettävissäkin.

        Olin katsomassa keskisuomen käräjäoikeudessa muutaman istunnon tuosta wincapita oikeuden käynnissä, muutama käännytty itki siellä suuria menetyksiään, jopa 300.000 euroa, toinen itkun aihe oli valtiolle maksettavat rikoksesta saadut hyödyt näissä tapauksessa nämä järjestäjät olivat poikkeuksetta varattomia, näistä käännytettävistä osa menetti koko omaisuutensa osalle verottaja oli vielä määrännyt lisäveroa saamistaan "tuotoista" summat olivat aika isoja...

        Osa näistä käännyttäjistä on edelleenkin pattaylla asuvia, suomessa varattomiksi todistettuja hemmoja.

        Joillekin huijaus, joillekin lottovoitto.
        https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/717059-yle-bitcoin-teki-perheenisasta-miljonaarin-juha-28-sijoitti-500-euroa-ja-lunasti

        Pattayalla on useita bitcoin miljonäärejä. Nostan hattua jos jollakin (sinun) varattomaksi julistamallasi henkilöllä on varaa asustelle Pattayalla.

        Toisaalta on hyvä erottaa bitcoins ja onecoin toisistaan, en ole puhunut mitään bitcoinista joka ei ole huijausta, vaan oikea virtuaalivaluutta, ja toimiva...

        Suomessa varattomia tapaa paljon Pattayalla, jopa velaksieläviä, kuten 2010 on palstalla kertonut olevansa, harmi vaan että usein tälläisesssä tapauksessa me veronmaksajat olemme se todellinen maksaja tavalla tai toisella.

        "Suomessa varattomia tapaa paljon Pattayalla"

        Missäpäin Suomea se lerpan Pattaya sijaitsee jossa tapaat niitä varattomia?

      • Anonyymi

        Sanoit että Suomen Pattayalla tapaa varattomia. Missäpäin Suomea se sinun Suomen Pattaya sijaitsee jossa tapaat niitä varattomia? Onko se lähellä sitä Hesan Chiang maita vaiko Phuketin Siamin lahtea?
        Lerpan maailmassa Thaimaa ja Espanja sijaitsevat molemmat "etelässä" ja siksi on kätevää käydä leimaamassa passi Chiang maista käsin Espanjassa. Rajanaapureita kun ovat ja sinne "meidän perhe" ja "meidän MC" ja "meidän seurue" sitten taas matkustaa jos ei peru matkaansa.

        Olet kuin robotti. Sinua hiemen härnää niin johan taas tulee Chiang Maita ja MC:tä.
        Jatka poju, olet Pattayan rakkaiden viisain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoit että Suomen Pattayalla tapaa varattomia. Missäpäin Suomea se sinun Suomen Pattaya sijaitsee jossa tapaat niitä varattomia? Onko se lähellä sitä Hesan Chiang maita vaiko Phuketin Siamin lahtea?
        Lerpan maailmassa Thaimaa ja Espanja sijaitsevat molemmat "etelässä" ja siksi on kätevää käydä leimaamassa passi Chiang maista käsin Espanjassa. Rajanaapureita kun ovat ja sinne "meidän perhe" ja "meidän MC" ja "meidän seurue" sitten taas matkustaa jos ei peru matkaansa.

        Resupetteri lippu vaan hakuun niin pattayalta löytyy vastaus kysymykseesi, jos sinua helpottaa voi kirjoittaa asian hieman toisella tavalla niin sinäkin asian ymmärrät, "Suomessa varattomia, tapaa paljon Pattayalla" joko nyt ymmärsit mitä tarkoitin vai pitääkö vielä tarkentaa, jos saat massit kasaan tuohon lippuun niin yhtyeys 2010 josta voit aloittaa hän on kertonut palstalla elävänsä velaksi, joka lienee sama asia kuin varaton.

        Sinullahan ruokakin kuuluu kuukausimaksuun...

      • Anonyymi

        Missä voi todeta hammaslääkärillä olevan yksi poika edellisestä avioliitosta ja edellinen avioliitto?

        Kiinnostaisi kovasti satuiletko härnättynä vai oletko täyspäinen.

        Pattayalla tapasit viimeksi huumekauppiaan ja huumekauppiaan thaimaalaisen asiakkaan, joka tuli kertomaan sinulle että mitä hänelle juuri koetettiin myydä. Tapasit Ilen baarissa resupettereitä ja päätit ettet enää mene sinne.
        Et viihdy suomalaisten seurassa, vaan amerikkalainen seurue on mieleesi, aivan kuten pohjoisen kellohamemiehen mieleen, joka on Onnen Päivät-sarjasta tuttu Fonzie.

        Kumpikin olette tekun käyneitä kukkatarhureita, joilla on komeat sijoitusasunnot ja kiinnostus autoihin, mopedeihin ja huvijahteihin. Kummallakin sikarit suussa ja jaloja juomia kuksassa.
        Kummankin thaivaimolla on yksi poika edellisestä liitosta.
        Kumpikin mollaa Pattayaa työkseen.
        Kumpikin etsii Pattayalehdistä uutisia myrskytuhoista ja onnettomuuksista että kuolemista.

        Kertoisitko numpa että millä tavalla nämä tapaamisesi Pattayalla varattomien kanssa tapahtuu? Esittävätkö he sinulle sosiaaliturvatunnuksensa jonka avulla sinä tarkastat heidän luottotietonsa, vai ilmoittavatko he sinulle itse että "hei olen pertsa ja olen varaton"?
        Jostakinhan sen pitää sinulle ilmi käydä. OIisi mukava tietää se mekanismi millä sinä heitä bongaat ja varattomaksi toteat.

        Kerrohan nyt tämä?

        Ymmärrän, et ole täyspäinen.

        Et siis vastaa mistä tietoisuutesi hammaslääkärin yhdestä pojasta entisestä avioliitosta ja hänen entisestä avioliitosta.

        Tuo kaikki, jokaikinen sana on sinun itsesi kertomaa. Kai sinä pystyt perustelemaan kertomaasi ja vastaamaan kysymyksiin kun kerta aloitit? Näillä sinun itsesi kertomilla asioilla ei ole mitään tekemistä minun eikä minun täyspäisyyteni kanssa. Voidaan puhua minusta sitten joku toinen kerta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pattayalla tapasit viimeksi huumekauppiaan ja huumekauppiaan thaimaalaisen asiakkaan, joka tuli kertomaan sinulle että mitä hänelle juuri koetettiin myydä. Tapasit Ilen baarissa resupettereitä ja päätit ettet enää mene sinne.
        Et viihdy suomalaisten seurassa, vaan amerikkalainen seurue on mieleesi, aivan kuten pohjoisen kellohamemiehen mieleen, joka on Onnen Päivät-sarjasta tuttu Fonzie.

        Kumpikin olette tekun käyneitä kukkatarhureita, joilla on komeat sijoitusasunnot ja kiinnostus autoihin, mopedeihin ja huvijahteihin. Kummallakin sikarit suussa ja jaloja juomia kuksassa.
        Kummankin thaivaimolla on yksi poika edellisestä liitosta.
        Kumpikin mollaa Pattayaa työkseen.
        Kumpikin etsii Pattayalehdistä uutisia myrskytuhoista ja onnettomuuksista että kuolemista.

        Kertoisitko numpa että millä tavalla nämä tapaamisesi Pattayalla varattomien kanssa tapahtuu? Esittävätkö he sinulle sosiaaliturvatunnuksensa jonka avulla sinä tarkastat heidän luottotietonsa, vai ilmoittavatko he sinulle itse että "hei olen pertsa ja olen varaton"?
        Jostakinhan sen pitää sinulle ilmi käydä. OIisi mukava tietää se mekanismi millä sinä heitä bongaat ja varattomaksi toteat.

        Kerrohan nyt tämä?

        Tuohon on helppo vastata kun kävin jyväskylässä oikeuden istunnossa jossa tuomioita jaettiin varattomille wincapita käännyttäjille, muutama lähti vankilaan, sieltä istumalta... Samat naamat pyörivät nyt pattayalla jotka saivat tuomion, pääosin alkoholisoituneina reppanoina, tarvitseko muuta tietoa, oletko tyytyväinen, osa näytti olevan mukana nyt onecoin huijauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo kaikki, jokaikinen sana on sinun itsesi kertomaa. Kai sinä pystyt perustelemaan kertomaasi ja vastaamaan kysymyksiin kun kerta aloitit? Näillä sinun itsesi kertomilla asioilla ei ole mitään tekemistä minun eikä minun täyspäisyyteni kanssa. Voidaan puhua minusta sitten joku toinen kerta.

        Et ole täyspäinen, et löydä väittämääsi "itse" kertomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon on helppo vastata kun kävin jyväskylässä oikeuden istunnossa jossa tuomioita jaettiin varattomille wincapita käännyttäjille, muutama lähti vankilaan, sieltä istumalta... Samat naamat pyörivät nyt pattayalla jotka saivat tuomion, pääosin alkoholisoituneina reppanoina, tarvitseko muuta tietoa, oletko tyytyväinen, osa näytti olevan mukana nyt onecoin huijauksessa.

        Taas Lerppa puhuu ihan täysin omiaan. Oikeutta ei käyty päätekjöiden osalta Jyväskylässä, vaan Itä-Suomen hovioikeudessa. Kailajärvi tuomittiin Vantaalla. Kukaan ei lähtenyt lusimaan "siltä istumalta" etkä sinä ole ollut paikalla.
        Kaikki muut saivat ehdollisia tuomioita paitsi Kaila.
        Jyväskylässä käsiteltiin vain korvausvaatimuksia rikoshyödystä niille, jotka olivat hävinneet. Lähes kaikki muut olivat tietämättömiä että Kailan pörssisysteemi ei toiminut eikä ollut todellinen.

        Miksi sinun lerppis pitää joka asiassa valehdella ihan älyttömästi, kun nämä valheesi on niin helppo osoittaa epätosiksi?

        petteri olin paikalla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        petteri olin paikalla...

        Miksi sitten valehtelet että sieltä lähti porukkaa suoraan istumaan kun ensinnäkin Jyväskylässä käsiteltiin ainoastaan korvausvaatimuksia. Kaila sai ainoan ehdottoman tuomion ja hänkin sai sen Vantaalla. Lopeta paskanjauhanta.
        https://www.aamulehti.fi/kotimaa/hovioikeus-tiukensi-wincapita-tuomioita-23605170

        Tuossa vielä juttua Jyväskylästä. Tavallisia ihmisiä joutuivat maksamaan voittoja takaisin mutta kukaan ei saanut Jyväskylässä vankeustuomioita.
        http://www.wincapita.fi/2014/08/27/etusivu.htm

        Ketään ei epäilty rikoksesta Jyväskylän istonnossa.
        "Käräjäoikeudessa on vaadittu 1,4 miljoonaa euroa saadusta rikoshyödystä seitsemältätoista keskisuomalaiselta sijoittajalta. Heitä ei epäillä rikoksesta"
        https://yle.fi/uutiset/3-7057007

        ...Että se siitä taas sinun tarinastasi ja "juopoista resupettereistä". Tavallisia ihmisiä ja ei rikosta.

        resupetteri edelleenkin olin paikalla minun ei tarvitse kaivaa tietoja netistä, kuten sinun... noissa nettijutuissa on useita eri virheitä keltainen lehdistö väitti että erästuomittu sai 2,8 vuoden ehdollisen tuomion ei saanut vaan 2.8 vuoden ehdottoman tuomion, josta istui hieman vajaan vuoden, rikoslaki määrittelee että kaikki yli kahden vuoden tuomiot lähtee lusimaan, jkl oikeuden käynneissä ei käsitely paljonkaan ns. ligiteeminäyttöä, vaan suoraan rl mukaisia asoita, lisäksi rikoksena saadun hyödyn tuomitseminen valtiolle.

        Juu Lerppa oli paikalla tietää ja Yleisradio ja oikeudenkäynnin pöytäkirjat valehtelee. Näinhän se tietenkin menee. Maapallokin lakkaa pyörimästä kun Lerppa niin päättää ja songkran muuttuu satokauden avajaisjuhlaksi. Näinhän se maailma toimii ja juhlat suljetussa lähetystössä voi alkaa everstiluutnantin.. eikun everstin kanssa ja avaruusraketit lentää Lerpan virittäminä.

        Köyhän miehen huvitus on vilkas mielikuvitus. Kertoisitko vielä ystävällisesti, mikä on "ligiteeminäyttöä"?

        Kertauksen vuoksi totean ettei Jyväskylässä epäilty ketään rikoksesta eikä syyttäjä hakenut heille tuomiota, niin mistähän ne vankeustuomiot sitten tuli kun niitä ei kukaan hakenut? Kertoisitko vielä senkin, oi "ligiteeminäyttö"mies?

        Onko sulla elämässä vielä jotain muutakin ongelmaa ?
        Pura mielesi, älä panikoi !

        Valehteleminen ja syyttömien ihmisten mustamaalaaminen ja panettelu on rumaa, lerppa.
        Opettelepas käyttäytymään kuin mies ja lopeta turha valehtelu. Jäät joka kerta kiinni valehtelusta, mutta et osaa silti lopettaa. Puhu totta, niin sinun on paljon helpompi olla ja elää.

        Tee omaisuusluettelo, sairaskertomus ja laulun luritus, niin koet itsesi ilmeisesti henkilöksi joka ei......rumaa......

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      268
      5761
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1909
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1720
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1201
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1151
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      155
      1047
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1026
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      931
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      921
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      912
    Aihe