Kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Eihän noita vanhoja kierrätyksiä kukaan viitsi lueskella tai seurata.
Noin kuukausi on sopiva aika jutuille, silloin ainakin osa uudistuu.
Onko maan asiat luotettavissa käsissä?
"Iltalehden tekemän selvityksen mukaan 20 kansanedustajalla on alle kaksi vuotta vanha merkintä ulosottorekisterissä. Merkinnän saaneita löytyy kaikista eduskuntapuolueista."
Uudet jutut
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Orpo on aloittanut kyylämisen, no eipä tuosta muuhun olekaan, ehtisi vielä etsiä ne 200 miljoonaa jotka hävitti hoivapalveluista.
- Anonyymi
Suomeen hiipi lama, koska kymmenenvuoden kasvun aikana rahat "jaettiin" väärin.
Miksi vieläkään ei ole päätetty eläkekatosta?
Suomessa on vieläkin väärä käsitys siitä, että eläke on itse ansaittu.
Suomalainen veronmaksaja maksaa veroja yhteiseen kassaan josta niitä käytetään kansantalouden tarpeisiin, rahoja ei jaeta siten, että hänelle joka on maksanut enemmän veroja jaettaisiin enemmän.
Eläkevakuutus rahat pitäsi jakaa samalla periaatteella, niitähän kerätään yhteiseen "kassaan" josta niitä pitäisi jakaa eläkeläisten "hyvinvointiin".
Eläkekatto olisi paljon oikeudenmukaisempi järjestelmä jossa toiset eivät vie yhteisestä kassasta niitäkin rahoja joita kovan- ja raskaan työntekijät jättävät jälkeensä kuolessaan ennen eläkeikää.
Helppo homma ja elät yli 10 vuotta kauemmin kuin kakka homma jossa kuolet liian aikaisin. - Anonyymi
Miksi lehdistö levittää orpon itkuvirsiä ja halla-ahon perättömiä ennustuksia?
Orpo vaatii miljardin veronkevennyksiä, onko hänellä jokin salainen tieto, mihin nekin rahat ohjataan?
Ehkä entiseen malliin rikastuttamaan rikkaita ja köydyttämään köyhiä.
Rinteen eläke satanen sehän tarkoittaa kuitenkin vain, että otetaan eläkekassoista eikä muilta luukuilta saman värinen yhteiskunnan satanen se kuitenkin on ja köyhän eläkeläisen välttämättömiin tarpeisiin. (kuten hoivakotien 15 euron vessapaperin vaihtoon.) - Anonyymi
Onko vasemmistolaisuus työntekijöille hyväksi?
Vasemmisto–oikeisto-jakoon kuuluvat verotus, tulonjako, julkisen sektorin koko ja työelämäkysymykset.
Vasemmiston tavoitteena on vapauttaa ihmiskunta sodasta, sorrosta, puutteesta ja eriarvoisuudesta.
Vasemmisto tavoittelee yhteiskuntaa, jossa jokainen yksilö elää vapaana ja voi kehittää itseään rajoittamatta muiden vapautta. Kaikkien vapaus voi toteutua vain demokraattisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa. - Anonyymi
"Perussuomalaiset näkee, että valtio on olemassa ihmisiä varten eikä toisinpäin – suomalaisia ei pidä alistaa hallintoalamaisiksi. Me kannustamme ihmisiä puhumaan,
vaikuttamaan, olemaan eri mieltä ja osallistumaan. Yhteiskunnan kehittyminen vaatii kuitenkin yhteisöllisyyttä ja yhdessä ponnistelua. "
Persut ovat paisuneet kuin pullataikina, valitettavasti persuilta puuttuu leipurit jotka leipoisivat kansalle leipää.
Uhoaminen alkoi heti repimällä demokratiaa kohti diktatuuria.
Alkaako yhä enemmän katukuvissa näkyä keltaliivejä ja hakaristilippuja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471