Sinä insinööri tai DI, älä edes harkitse pienessä mielessäsikään opetusalaa. Kannattaa luoda uraa muissa töissä joissa se uralla kehittyminen on mahdollista ja työpaikankin. Kun muutaman vuoden jaksat ja vähän pärjäät on sinulla ehkäpä työsuhdeauto alla ja teet töitä aikuisten maailmassa.
Toista se on opetusalalla. Siellä toteutuu sanonta "kun merellä tuulee maalla ollaan viisaita". Kaikki muut tietävät, ohjeita satelee sekä kaikki muuttuu vuosittain tai jopa tiheämmin. Et ole enää minkään arvoinen vaan sinun pitää olla oppilaille nöyrä asiakaspalvelija ja toisaalta työntajan DIREKTIO-OIKEUDEN alla oleva kuulias tottelia joka suoriutuu työtehtävistään urakkaperiaatteella: ton tehtävän 30 tuntia ja vaikka päätimme uudet tietojärjestelmät päin helvettiä niin se on siinä koska ensi vuonna ehkä rahaa on vähemmän saatkin enää 20 tuntia. Selvitymistäsi mitataan mm. Opiskelijapalautteen pohjalta. Kas kummaa koulun johtoa ei ar ioida työntekijäpalautteen perusteella, vaan jos jotain on huonsti syy on laiskojen tyhmien opettajien.
Urakehitys on työuran aikana saatava muuta palvelusvuosisidonnainen korotus. Ammattijärjestön rooli on jauhaa jostain tasa-arvosta ja neuvotella huonompia työehtoja. Oppilaitosten yhdistyessä sinulla on mahdollisuus halutessasi vaihtaa työpaikkaa seuraavan työantajan ollessa 100km päässä joka iatuu palabereissa sinun työantajasi kanssa...
Älä tee virhettä ja tuhoa mahdollista urakehitystäsi lähtemällä opetusalalle. Insinööri ja DI saa kyllä muitakin paljon paremman tulevaisuuden omaavia työpaikkoja.
Insinööri älä ala opettajaksi
13
1062
Vastaukset
- Anonyymi
Muutama "typo"tuli kännykän kosketusnäytöltä kirjoittaessa siitä pahoittelut mahdollisille lukijoille - mutta pointti varmaan tuli selväksi.
- Anonyymi
"Nakkisormilla" kirjoitettaessa tekevälle sattuu. Kirotusvirheet vain elävöittävät sekstiä.
Olen täysin samaa mieltä DIn kanssa uraputkesta opetusalalla. Sama koskee mm. OTM -ja KTM -tutkinnon tehneitä.
Ja vielä, kun tuohon lisätään työnantajan harjoittama työsyrjintä ja muut työsopimuslain 2 luvun rikkomukset, niin opetusalalle ei kannata haaveilla. - Anonyymi
Näitä on kiva lukea tai siis EI...ole
Opiskelin myös opetusalalle ja kokemus on samanlainen.
EI OLISI KANNATTANUT.
Olis pitänyt pysyä ensimmäisessä työssä ja siirtyä vaikka yrittäjäksi kun oli vielä voimia, suomalaisilla oli vielä rahaa ja suomessa oli vielä maksavia asiakkaita.
Nyt olis ehkä oma koti ja ruokaa pöydässä.
Sitten kun on hakattu työelämässä, palkka on viety ja
homeasunto/ työpaikka on vienyt omaisuuden kaatopaikalle
TAJUAA ETTÄ - EI OLISI KANNATTANUT.
Mamut tulee tänne hakemaan ilmaista opetusta ja lapsilisiä,
mutta viimeisiä viedään. Muuten koko yhteiskunta on jo hajotettu.
Minnes menet kun CV:ssä on ope merkintä. Et saa mistään muualta töitä.
Eikä sillä - töitä ei enää ole, sellaisia joista maksetaan palkkaa.
Ja miksi maksaa, kun ed. hallitus antoi luvan käyttää työttömiä
loputtomana ilmaisreservinä. Keikkafirmat teettää töitä, mut palkkaa ei tule.
Suosittelen rakentamaan nooanarkkia.
Tulva on tulossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nakkisormilla" kirjoitettaessa tekevälle sattuu. Kirotusvirheet vain elävöittävät sekstiä.
Olen täysin samaa mieltä DIn kanssa uraputkesta opetusalalla. Sama koskee mm. OTM -ja KTM -tutkinnon tehneitä.
Ja vielä, kun tuohon lisätään työnantajan harjoittama työsyrjintä ja muut työsopimuslain 2 luvun rikkomukset, niin opetusalalle ei kannata haaveilla.Olen samaa mieltä panovirheistä, kikki ei aina mene riittävän hyvin.
- Anonyymi
Samaa voisin sanoa tutkijan ammatista. Töitä ja vastuita on koko ajan enemmän, palkka on 15 vuoden jälkeen projektipäälliköllä tonnin parempi kuin suoraan koulun penkiltä tulevalla. Työnantajan suomia etuja on mm. työterveyshuolto, ilmaiset kahvit ja "matkapuhelinetu" eli työpuhelin, joka muistuttaa töistä myös iltaisin, viikonloppuisin sekä lomalla ollessa.
- Anonyymi
Saako tutkija vielä palkkaa?
Opettajat ja ohjaajat saa sen tonnin palkkaa
ja se on kaikki tai maksimi.
Aika moni tekee opetustyötä jo ilmaiseksi.
Sitä en tajua, miksi eläkeläiset tulee takaisin työelämään ja
keikkarekisteriin vaikka nuorempia työttömiä on
kaikki paikat täynnä.
Ehkä siksi, koska eläkeläinen SAA eläkettä ja työtulo päälle.
Työtön ope tms. tippuu tuilta kokonaan jos menee keikkalaiseksi.
= on tuloton
Eläkeläinen saa keikkafirmalta keikat ja työtön ei saa mitään tai 1-2 tarjousta/ vk.
Työterveys ja kahvit ON OIKEASTI NYKYÄÄN ETU.
MISSÄS hyvinvointipilvessä sä elät vielä?
Suomessa on jo noin 1 miljoonaa oikeasti työtöntä
sanoi tilastot mitä hyvänsä. Noin 3 miljoonan tulot on noin 20t e/ vuodessa.
noin 20% porukasta elää velaalla, maksavat velkaa velalla.
Milloin ihmiset herää puolustamaan Suomea tai edes sen
jäljellä olevaa rakennetta? VAI LOPPUUKO KAIKKI
SIIHEN ETTÄ ME TAPELLAAN TÄÄLLÄ KESKENÄMME? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saako tutkija vielä palkkaa?
Opettajat ja ohjaajat saa sen tonnin palkkaa
ja se on kaikki tai maksimi.
Aika moni tekee opetustyötä jo ilmaiseksi.
Sitä en tajua, miksi eläkeläiset tulee takaisin työelämään ja
keikkarekisteriin vaikka nuorempia työttömiä on
kaikki paikat täynnä.
Ehkä siksi, koska eläkeläinen SAA eläkettä ja työtulo päälle.
Työtön ope tms. tippuu tuilta kokonaan jos menee keikkalaiseksi.
= on tuloton
Eläkeläinen saa keikkafirmalta keikat ja työtön ei saa mitään tai 1-2 tarjousta/ vk.
Työterveys ja kahvit ON OIKEASTI NYKYÄÄN ETU.
MISSÄS hyvinvointipilvessä sä elät vielä?
Suomessa on jo noin 1 miljoonaa oikeasti työtöntä
sanoi tilastot mitä hyvänsä. Noin 3 miljoonan tulot on noin 20t e/ vuodessa.
noin 20% porukasta elää velaalla, maksavat velkaa velalla.
Milloin ihmiset herää puolustamaan Suomea tai edes sen
jäljellä olevaa rakennetta? VAI LOPPUUKO KAIKKI
SIIHEN ETTÄ ME TAPELLAAN TÄÄLLÄ KESKENÄMME?Useimmissa eduskuntapuolueissa ainakin hallituksessa ollessaan enää vitut välitetään Suomen kansasta. Kansa saatetaan kohta taistelemaan keskenään kuten noin 100 vuotta sitten. Yrityksetkin alkavat kinuta entistä enemmän valtion osanottoa palkan maksuun. Joko EK:n vaatima 70% palkkatuki on laissa? Kuulemma palkkatukea kantaväestöllekin olisi teoriassa ollut jaossa, mutta työvoima ei kelpaa edes tuettuna monelle yritykselle, joten budjetissa palkkatukeen varattuja rahoja on jäänyt käyttämättä viime vuosina.
Käsittämätöntä on se, että työvoiman vapaata liikkuvuutta rajoittavia määräyksiä, kuten esim. tarveharkintaa, vaaditaan poistettavaksi. Tätä vastaan on vain Persut. Näin tilaston, jossa Vihreät oli innokkaimmassa päässä kannattamassa työvoiman tarveharkinnan poistoa. Olikohan Keskustassa yli tuplasti se määrä tarveharkinnan poistoa puoltavia.
- Anonyymi
Ei mikään harvinainen kombinaatio että insinööri tekee työuraa teollisuuden palveluksessa ja opettaa lisätyönänsä AMK, yliopisto jne. Se on vallan hyvä asia oppilaiden kannalta. Miksi asia olisi joko tai??
- Anonyymi
On se aika harvinainen. Turha puhua soopaa. Ja on muitakin "opeja" kuin amk
- Anonyymi
Jos haluaa opettajaksi, silloin kannattaa ryhtyä opettajaksi. Palkka ei ole koskaan tärkein asia. Joitakin ihmisiä ei kiinnosta ura tai kuuluisuus pätkän vertaa ja se on ihan ok. Ja monet ovat täysin onnellisia, vaikka palkka ei korkea olisikaan. Päinvastoin, monesti uran perässä juokseminen tuhoaa ihmisten elämän.
Ja tietenkin jokainen voi tehdä montaa työtä. Monetkin ovat sekä opettajia että töissä muualla. Mikään laki ei kiellä tekemästä töitä myös muualla. Kilpailukieltopykälä voi toki joskus estää tekemästä töitä kilpailevassa yrityksessä, mutta ei mitään muuta työtä tai tekemästä työtä omaan laskuunsa (itse tunnen monia, jotka ovat normaalissa päivätyössä ja tekee lisäksi tuntilaskutuksena työtä omalla y-tunnuksella).
Ja onhan yrityksillekin omat opettajansa. Jos otetaan käyttöön vaikka jokin uusi ohjelmisto, täytyy sen käyttö opettaa, joten siihenkin on omat opettajansa. Suuri osa opettajista ei mene AMK:hon tai vastaaviin oppilaitoksiin, vaan ihan yksityisiin yrityksiin. Jos menee opettajaksi yksityiseen yritykseen, voi saada kaikki nuo mainitsemasi edut halutessaan ja urakehityskin on mahdollista. Jopa oman opetusalan yrityksen perustaminen onnistuu. Monien on vaikea ymmärtää, että opetusala ei todellakaan tarkoita vain oppilaitoksissa opettamista, vaan opettajia on paljon muuallakin.
Ja muuten, ei työsuhdeautokaan ole ilmainen. Jokainen jolla on työsuhdeauto maksaa siitä oikeasti satoja euroja kuussa verotuksessa. Jos ajaa paljon autolla tai haluaa väkisin ajaa uusilla autoilla, voi työsuhdeauto olla kannattava. Jos ei piittaa autoista ja ajaa vain vähän autolla, työsuhdeautosta ei ole mitään hyötyä, vaan se on pelkkää rahan haaskausta (kyllä, oman rahan haaskausta, ei työnantajan). Toki työsuhdeauto on vapaaehtoinen, joten sitä ei ole pakko ottaa vastaan. Itse asiassa, monet elävät ihan onnellista elämää vaikka ei edes omista autoa ja ajokorttia.- Anonyymi
Lisään vielä omaan tekstiini... Kilpailukieltosopimuksia on yleensä vain yksityisissä yrityksissä, julkisissa laitoksissa ei sellaisia melkein koskaan ole. Päinvastoin, julkisissa laitoksissa usein jopa kannustetaan tekemään muutakin työtä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisään vielä omaan tekstiini... Kilpailukieltosopimuksia on yleensä vain yksityisissä yrityksissä, julkisissa laitoksissa ei sellaisia melkein koskaan ole. Päinvastoin, julkisissa laitoksissa usein jopa kannustetaan tekemään muutakin työtä.
Harva DI lähtee oppilaitokseen päätoimiseksi opettajaksi ellei ole jokinsortin sisäinen palo asiaan. Opetustyö vie mukanansa. Opettajan hommassa on hyvätkin puolensa. Etenkin jos ei ole sitä bisnestyyppiä. Opettajan homma on varsin rytmitettyä ja yllätyksetöntä verrattuna bisneselämän jatkuvaan ajan ja projektien kanssa kilpailuun. Sellainen on varsin kuluttavaa duunia.
- Anonyymi
insinöörit älkää alkako opettajiks. Teette kaikista yhtä tyhmiä kun insinöörit on.
Jos näytätte minulle viisaan insinöörin mä etsin elävän joulupukin. Molemmat on satuolentoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838