Elämäsi tarina yksissä kansissa.

No nyt ne lapset keksivät antaa äidille kirjan, johon toivovat äitimuorin raapustavan koko elämänsä sekä menneiden suvun muistoissa olevien elämäkerrat.

Kuulemma ko. kirja on niin suosittu, että viimeisinkin painos on loppumassa.
Kirjan nimi on "Äiti, kerro minulle". Siihen toivotaan äidin itse kirjoittavan oman ja sukunsa tarinaa. Kirja toimittanut on avittanut tulevaa kirjoittajaa omilla osviitoillaan, jotta alkuun pääsee.

Siinähän nyt on muorilla ajankulua muisteloiden merkeissä jättää jälkipolville oma elämäntarinansa. Nuorempi jälkipolvi kehoitti kirjoittamaan tekstauskirjaimin, koska mummoikäisen kaunokirjoitus on jo vaikeasti luettavaa, näinhän se on, kun nykykoulussa ei edes opeteta kaunokirjoitusta.

Tässä sitä onkin haastetta, koko elämä syntymästä tähän päivään.
Kaikkea ne keksivät! m.p.
1
Ilmoita


Voi mummorassukkaa, miten niin hidasta kestäisi textaamalla kirjoittaa, pitäisi olla netissä E-kirjana, johon voisi työstää koneellisesti selkeillä kirjaimilla.
Ideanahan ajatus on loistava, joskin monelle isovanhemmalle saattaisi kynnys olla liian korkea. Kuitenkin oman rakkaan omaisen tuttu tyyli kirjoittaa uskoisi olevan se kaikkein tärkein. - Avuttomuudessaankin.

Meinaavatkohan päästä helpommalla, kun ammattilaiset sukuluettelontekijät ottavat työstään melko hintavan maksun. 🤣))
Tietenkin tuo aiheiden ryhmittely auttaa pääsemään alkuun, liekö sitten kaikille olis kovinkaan inspiroivaa alkaa tallentaa tietojaan.
Heh!
2 VASTAUSTA:
Meillä lapset ovat äänittäneet juttujani elämäni varrelta, siitä on tullut tapa. Helppoa ja hauskaa.
Anonyymi kirjoitti:
Meillä lapset ovat äänittäneet juttujani elämäni varrelta, siitä on tullut tapa. Helppoa ja hauskaa.
Nauhoitettu on meidänkin sukumme vanhimpia. Nuorempia ei vielä ole viitsitty liittää sarjaan, mutta jahka taas kertyy asiallista kerrottavaa.
+Lisää kommentti
Mielenkiintoinen aloitus,

jotain sanoakseni,,,
omakohtainen kirja ajatuksena on hyvä,
mutta
omalla kohdallani olen huomannu ikävän piirteen itsessäni,
aina on vaikeampaa selostaa mennyttä aikaa,
aina on vaan vaikeampaa muodostaa selkeä juontoista tekstiä menneistä ajoista,
vanhojen kokemusten kertominen on vaikeutunu,
kirjoitustaito käy aina vaan vaikeammaksi,
jos sitä ny koskaan oikeasti on ollukkaan,

me olemme sota-ajan sekundaa, olemme syntyneet kun sota syttyi,
kertomisen vaikeus surettaa suunattomasti
olis paljon kerrottavaa
sodanjäleistä vanhaa elämää,
se oli valtavaa työntäyteistä aikaa,
suomen kehistyshistoriaa jää yksitäiseltä vanhukselta paljon kertomatta,

tietenkin haluan ajatella , vielä jaksan kertoa mennyttä elämää
mutta vanhuus on tehnyt tehtävänsä,
uupumus valtaa kesken ajatuksen,

onnellisia ne vanhukset jotaka jaksaa vielä kertoa kaiken
hyvin tapahtumarikkaan suomen kehityksen
joka tapahti sodan jälkeen,
jonka me sodan alkaessa syntyneet olemme saaneet kokea,
sen köyhyyden, sen puutteen, kaikesta oli pulaa,
sen kuinka me ruohonjuuritasolla kaivoimme ruokamme kuvaannolisesti maasta paljain käsin, ( viljelimme maata )
ei ollu sähköjä, ei autoja, ei traktoteita , ei pesuaineita,
ei palkupyöriä, ei puhelinta,
pesuaineetkin tehtiin itse eläinten rasvasta yleensä saunan muuripadassa,
lipeäkiveen kanssa keitettynä,
joinkilainen radio oli rutisemassa joka kodin nurkassa,
joka oli hyvin hyvin hyvin tärkeä uutisoinnin ja ajankohtaisten tapahutmien takia välttämätön tiedon välittäjänä,
jotta kansamme pysyi ajan tasalla,
jonka seurauksena teitenkin pikkuhiljaa tekninen kehitys alkoi myös suomessa,
elämä oli hyvin alkeellista maalla,
mutta kansamme oli sinnikästä, erittäin kehityskelpoista, erittäin yritteliästä,
elämä oli hyvin työntäyteistä aamuvarhaisesta yö myöhään,
kansamme työkaluina oli vain hevoset, lehmät ym kotieläimet
sekä metsä ja luonnon antimet marjoineen pitämässä suomen kansaa hengissä,
se aika oli kovaa työtä koko kansallemme,

se valtava kehitys jonka me sodan lapset olemme nähneet ja kokeneet itse konkreettisesti
on valtaisaa nyky tekiinan ja tietokoneitten sekä roppottien maailmassa,

sille suunattomalle alkeellisuudelle suomessa
ja myöhemmin tekniselle kehitykselle ei löydy sanoja kertomaan nyky polville minkä me olemme joutuneet kokemaan,

meidän itse on pitäny omata ( hartia pankki ) kädentaidot ja tekemisen taidot

vanha sana " hartia pankki " tarkottaa konkreettisesti työntekoa
omilla aivoilla , omilla käsillä rakentamista,
ihan kaikki pitä osata tehdä itse ,
kengät, kankaat, vaatteet,
kirveet, sahat, suksista, hevoskärryistä, viikateista ym. työkaluista lähtien,
mielikuvituksella ei ollu rajoja, kaiken osasi suomen kansa tehdä itse,

kuten tekstistä käy ilmi,
selonteko meneisyydestä on jo vaikeutunu, suppeaa ,
vanhalle vaikeeta,

paljon olisi kerrottavaa niiltä ajoilta,
lasten maailmaki oli valtavan sisältörikasta aikaa,
lapset sai olla kaikessa maalla töissä mukana,
lapset sai tutustua myös kaikkiin luonnon ihmiesiin,
hiiriin, lintuihin, sammokoihin, ravustukseen kalastukseen, metsässä marjoihin muurahaisiin kaikkeen mahdolliseen mitä ikinä luonto ihmeineen tarjoaa,
lasten elämä oli täynnä työtä, iloia oppimista, maailmaan tutustumista,
mielikuvitusmaailma oli valtavan rikasta,
joka johti myöhemmin suomen valtavaan sinnikkääseen työntäyteeseen kehiysrikkaaseen yhteiskuntaan ,

tässä pieni välähdys menneisyydestä, koetusta vanan ihmisen elämästä,
anteeksi pyyntö,,,, vaikeutunu ulosantiani,
1 VASTAUS:
Hyvinhän sinä kirjoitat, tuollaista se meidän elämäntaipaleemme oli, ihan oman jaksamisen rajoissa nykyään kirjoitus on.

Sen oman suvun tarinat mummon tai vaarin kertomana on varmaan lapsenlapsille ja omille lapsillekin mielenkiintoista kerrottavaa.
Kertomuksillamme saamme eloon jo muistoistamme unohduksiin haihtuneet nuoren minän tekoset ja tekemättä jääneet tapahtumat. Ne jakaen seuraavalle sukupolvelle elämämme hyviä sekä myös huonoja asioita, voivat jälkeläisemmekin poimia sieltä helmiä omaan minäänsä, samaa vertahan olemme.

Näin säilyy myös suvun kertomukset seuraaville sukupolville, sillä jossain vaiheessa jokainen haluaa tietää omiensa menneisyydestä.
+Lisää kommentti
Sain kun täytin 70 siskolta.
Ilmoita
Täytän kesällä 70. Sain pojantyttäreltä jouluna ko. kirjan, kerro minulle isoäiti.
Koko alkuvuoden sitä täyttelin, ihan mielelläni, koska olen monesti ajatellut, että kun vanhemmat sukulaiset olivat elossa, miksi en kysellyt menneisttä asioista ja suvusta yleensä.
Tosin yhdestä sukuhaarasta on sukututkimus, eräs äidin serkku sen teki. Menee 1870-luvulle.
1 VASTAUS:
Väärin sanoin, siis 1770-luvulle.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Elämäsi tarina yksissä kansissa.

No nyt ne lapset keksivät antaa äidille kirjan, johon toivovat äitimuorin raapustavan koko elämänsä sekä menneiden suvun muistoissa olevien elämäkerrat.

Kuulemma ko. kirja on niin suosittu, että viimeisinkin painos on loppumassa.
Kirjan nimi on "Äiti, kerro minulle". Siihen toivotaan äidin itse kirjoittavan oman ja sukunsa tarinaa. Kirja toimittanut on avittanut tulevaa kirjoittajaa omilla osviitoillaan, jotta alkuun pääsee.

Siinähän nyt on muorilla ajankulua muisteloiden merkeissä jättää jälkipolville oma elämäntarinansa. Nuorempi jälkipolvi kehoitti kirjoittamaan tekstauskirjaimin, koska mummoikäisen kaunokirjoitus on jo vaikeasti luettavaa, näinhän se on, kun nykykoulussa ei edes opeteta kaunokirjoitusta.

Tässä sitä onkin haastetta, koko elämä syntymästä tähän päivään.
Kaikkea ne keksivät! m.p.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta